Elokuva-arvio: Sumuisten vuorten gorillat -draaman gorillakohtaamiset lumoavat

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Sumuisten vuorten gorillat
Sigourney Weaver näytteli gorilloiden kanssa. © Yle
Gorilla on kaunis luontokappale, kun vähän tarkemmin katsoo. Dian Fossey (1932–1985) teki niin ja lumoutui. 

Sumuisten vuorten gorillat kertoo kuinka amerikkalainen toimintaterapeutti noudatti brittiläisen simpanssitutkijan Jane Goodallin esimerkkiä ja lähti omin varoin Afrikkaan kädellisiä tutkimaan ja suojelemaan. Tieteellistä koulutusta hänelläkään ei ollut, mutta kutsumusta sitäkin enemmän.

Elokuva on lumoavimmillaan Dian Fosseyn ja Keski-Afrikan vuorigorillojen kohtaamisissa. Aidot apinayksilöt ja tehostemestari Rick Bakerin luomukset yhdistyvät useimmiten saumattomasti.

Läheskään pelkkää luontotunnelmointia ei elokuva kuitenkaan ole. Fossey ryhtyi Ruandassa kamppailemaan julmia salametsästäjiä vastaan kirjaimellisesti henkensä kaupalla.

Sigourney Weaverin keskusroolissa onkin samaa poltetta kuin Alien-elokuvien Ripleyssä. Ikävä kyllä ohjaaja, jokapaikan höylä Michael Apted, lankesi afrikkalaisten hahmoissa stereotypioihin, eikä onnistunut syventämään Fosseyn hahmoa. Pakkopullainen romanssi valokuvaaja Bob Campbellin (Bryan Brown) kanssa ei auta asiaa.

***

Sumuisten vuorten gorillat, perjantai 31.3. klo. 21.00, Teema & Fem

X