Syke-sairaalasarjaa on tehty jo kymmenen kautta – Sarjan luoja Petja Peltomaa: ”Huomasin astuneeni oikeaan draaman kultakaivokseen”

Käsikirjoittaja Petja Peltomaa päätti Sykettä suunnitellessaan tehdä maailman parhaan sairaalasarjan. Sarja onkin hurmannut katsojat niin, että nyt aloitetaan jo kymmenes kausi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sykkeen luojan Petja Peltomaan mukaan yksi sarjan onnistumisen salaisuuksista on se, että sitä tilattiin heti 20 jaksoa ja hän pääsi kehittelemään päähenkilöille pitkiä tarinankaaria.

Käsikirjoittaja Petja Peltomaa päätti Sykettä suunnitellessaan tehdä maailman parhaan sairaalasarjan. Sarja onkin hurmannut katsojat niin, että nyt aloitetaan jo kymmenes kausi.
Teksti: Anu Räsänen

Lena Meriläisellä oli takanaan 18 kautta Kotikatua, kun hän lupautui mukaan uuteen kotimaiseen sairaalasarjaan. Vuosi oli 2013, ja Yle oli tilannut Syke-sarjaa 20 jaksoa.

Meriläinen lähti riemumielin mukaan sarjaan, joka jatkuisi kaksi kautta, tai jos hyvin kävisi, ehkä jopa neljä.

Nyt kesäkuussa alkaa Sykkeen kymmenes kausi.

”Kollegani vitsailevat, että kannattaa lähteä mukaan samoihin sarjoihin kuin Lena, jos haluaa tehdä pitkiä projekteja. En voinut kummankaan sarjan kohdalla kuvitella, että ne jatkuisivat näin pitkään, mutta en todellakaan valita. Jatkuva työ on freelancerille hieno asia, ja pidän Sykkeen roolihenkilöstäni Lenitasta ihan hirveästi”, Lena Meriläinen sanoo.

Sykkeen tekijöiden työt ovat jatkuneet jopa koko korona-ajan, lukuun ottamatta parin viikon taukoa pandemian alkuvaiheessa keväällä 2020.

Meriläinen myöntää, että kuvauksiin lähtö koronan levitessä jännitti häntä.

”Mietin suoraan sanottuna, oliko siinä mitään järkeä. Totesin kuitenkin nopeasti, kuinka hyvin kaikki toimii ja kuinka vakavasti koronaturvallisuus kuvauksissa otetaan. Se on suuri etuoikeus, että olemme saaneet tehdä töitä myös korona-aikana. Monilla kollegoilla asiat eivät ole näin hyvin.”

”Olisin varmasti lähtenyt mukaan Sykkeeseen, vaikka olisin tiennyt, että sarja jatkuu näin pitkään. Sen olisin kuitenkin varmistanut, että pääsen tarvittaessa poiskin”, naurahtaa Lena Meriläinen, joka näytteli aiemmin Kotikadussa 18 kautta. © Mikko Patrikainen/Nelonen

”Olisin varmasti lähtenyt mukaan Sykkeeseen, vaikka olisin tiennyt, että sarja jatkuu näin pitkään. Sen olisin kuitenkin varmistanut, että pääsen tarvittaessa poiskin”, naurahtaa Lena Meriläinen, joka näytteli aiemmin Kotikadussa 18 kautta. © Mikko Patrikainen/Nelonen

Lue myös: Syke-sarjan näyttelijät – Millä mielin kohti kesää?

Naurettiin päin naamaa

Kertaalleen Sykkeen piti tosin jo loppua kokonaan. Yle tilasi kahden kauden jälkeen toiset kaksi kautta mutta ilmoitti sen jälkeen lopettavansa sarjan.

”Se oli varmasti katsojille pettymys, mutta itse ajattelin, että aika aikaansa kutakin. Me tekijät olimme hirveän ylpeitä siitä, mitä olimme tehneet, ja huipulla oli hyvä lopettaa”, muistelee sarjan luoja ja alkuperäinen pääkäsikirjoittaja Petja Peltomaa.

Peltomaan oli helppo olla tyytyväinen neljän kauden jälkeen, sillä Sykkeen tekeminen oli ollut hänelle suuren unelman täyttymys.

Peltomaa tykästyi vuosituhannen vaihteessa amerikkalaiseen Teho-osastoon ja halusi tehdä vastaavanlaista sairaaladraamaa Suomessa. Hän muistelee puhuneensa unelmastaan ensi kertaa ääneen jo 2006.

”Minullehan naurettiin silloin päin naamaa. Tuntui aivan käsittämättömältä, kun se unelma lopulta toteutui ja pääsimme 2013 aloittamaan sarjan taustatyöt ja uppoutumaan siihen täysin”, Peltomaa sanoo.

Draaman kultakaivos

Sykkeen taustatyöt alkoivat lääkäreiden ja hoitajien haastatteluilla. Petja Peltomaa istui kirjoittamaan vasta kerättyään riittävästi tietoa siitä, mitä sairaaloissa oikeasti tapahtuu.

”Totta kai muokkasin tapahtumia draamasarjaan sopiviksi, mutta olin aivan ällikällä lyöty siitä, millaisia tarinoita sairaalasta löytyy. Huomasin astuneeni oikeaan draaman kultakaivokseen.”

Peltomaa jututti hoitajia kahvihuoneissa ja seurasi kirurgien työtä leikkaussaleissa, tapasi niin yleislääkäreitä kuin psykiatrejakin. Myös sarjan keskeiset näyttelijät pääsivät seuraamaan elämää sairaalassa ja jopa harjoittelemaan pieniä toimenpiteitä, jotta ne näyttäisivät sarjassa aidoilta.

Tämä oli tärkeää, sillä Peltomaa ja Sykkeen ensimmäisen kauden ohjannut Joona Tena olivat päättäneet tehdä paitsi Suomen ensimmäisen myös maailman parhaan sairaaladraamasarjan.

”Ja taas meille naurettiin, kun sanoimme sen ääneen.”

Vallankumouksellisia hoitajia

Sykkeessä vallankumouksellista oli sarjan alkaessa myös se, että pääosissa eivät olleet lääkärit vaan naispuoliset hoitajat, joita näyttelivät Iina Kuustonen, Tiina Lymi, Lena Meriläinen ja Leena Pöysti.

”Se oli huikean mageeta, että tarinaa kerrottiin naisten kautta ja miehet olivat sivuhenkilöitä. Sairaalan maailmassa vallitsevat hyvin konservatiiviset arvot: miehet ovat sankarikirurgeja ja naiset hoitsuja. Sitä asetelmaa Sykkeessä käsitellään, pöllytetään ja kyseenalaistetaan ihanasti”, Leena Pöysti sanoo.

Peltomaa naurahtaa, että nämä arvot ja hierarkiset asetelmat tulivat hyvin näkyviin taustahaastatteluissa.

”Hoitajat kertoivat, että heidän ja lääkärien välillä on sairaalassa selkeä hierarkia. Lääkärit taas sanoivat, että mitään hierarkiaa ei ole, vaan kaikki ovat tasaveroisia.”

Asetelmaa on käsitelty sarjassa muun muassa Leena Pöystin näyttelemän Johannan hahmon kautta.

Kunnianhimoinen mutta konservatiivinen Johanna on kouluttautunut sarjan mittaan lääkäriksi ja asettunut siinä sivussa kuin itsestäänselvästi vanhojen hoitajakollegojensa yläpuolelle.

”Johanna ajattelee, että näin sen kuuluu mennä. Lääkärin asema on saavutettu etu. Totta kai hän voi juoksuttaa hoitajia, koska häntä itseäänkin on juoksutettu”, Pöysti sanoo.

Lue myös: Miksi sairaalasarjat ovat niin suosittuja ja sairaalamiljöö insipiroi tv-sarjojen tekijöitä?

Uusi muoto

Samoihin aikoihin kun Johanna aloitteli uraansa lääkärinä, koko Syke-sarja koki mullistuksen. Sarja sai uuden tulemisensa Nelonen Median kanavilla, ja jaksot lyhenivät tunnista puoleen tuntiin.

Vaikka Peltomaa oli jo mielessään hyvästellyt Sykkeen, hän lupasi tarttua vielä kerran ohjaksiin ja pitää huolen siitä, että sarjan taso säilyy vaikka muoto muuttuu ja resurssit supistuvat.

”Oli vain käärittävä hihat ja mietittävä asiat uudella tavalla. Mihinkään kriiseilyyn ei ollut aikaa, mutta hetki piti kyllä haukkoa henkeä, nukkua muutama yö ja tuijotella mökillä järvelle. Siinä järvelle katsellessani keksin ratkaisun neljän jakson blokeista, joissa kerrotaan samojen potilaiden tarinaa”, Peltomaa kertoo.

Syke alkoi Ylellä lokakuussa 2014 ja päättyi maaliskuussa 2018 neljän kauden jälkeen.

Tuotantoyhtiö Yellow Film & TV siirtyi tuottamaan Sykettä Nelonen Median kanaville. Viides tuotantokausi alkoi Ruutu+-palvelussa marraskuussa 2018 ja Nelosella maaliskuussa 2019. Jaksot lyhenivät tunnista puoleen tuntiin, ja mukaan tuli entistä enemmän nuoria näyttelijöitä.

Sarjan luonut Petja Peltomaa jättäytyi seitsemännen kauden jälkeen sivuun Sykkeen pääkäsikirjoittajan roolista, mutta on se jälkeen ollut mukana konsultoimassa sarjan ulkomaanmyyntiä. Sykkeestä on tähän mennessä tehty omat versiot Ranskassa, Ruotsissa, Slovakiassa ja Sloveniassa.

Peltomaa käsikirjoitti myös Syke-elokuvan, jonka ensi-ilta on näillä näkymin syksyllä 2021. Trillerielokuvan tapahtumat sijoittuvat löyhästi sarjan yhdeksännen ja nyt alkavan kymmenennen kauden väliin.

Syke-elokuva: ­Hätätilan pääosissa nähdään Iina Kuustonen ja Riku Nieminen. Viimeisimmän tiedon mukaan sen ensi-ilta on 17. syyskuuta 2021. <span class="typography__copyright">© Jani Viitala/Nelonen</span>

Syke-elokuva: ­Hätätilan pääosissa nähdään Iina Kuustonen ja Riku Nieminen. Viimeisimmän tiedon mukaan sen ensi-ilta on 17. syyskuuta 2021. © Jani Viitala/Nelonen

X