Sympaattinen BBC-sarja Isän eläintarha perustuu tositapahtumiin

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Vuonna 2014 valmistunut BBC:n sarja kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan George Mottersheadista, joka perusti 1930-luvun alussa eläintarhan Chesteriin. Hän lähti liikkeelle täysin nollatason kokemuksella, mutta onnistui rakentamaan vieläkin toiminnassa olevan eläintarhan, jossa eläimiä ei kahlita pieniin häkkeihin.

Tarinan alussa korostuvat Georgen (Lee Ingleby, kuvassa) ensimmäisestä maailmansodasta saadut fyysiset ja henkiset vammat. Tullissa jo kuolemantuomion saaneet papukaija ja apina herättävät miehen sympatian. Georgen pitäisi jatkaa vanhempiensa kauppiasuralla, mutta pian kotipihalla majailee myös kameli. Erityisesti Georgen topakka äiti vastustaa eläinten ottamista, ja muukin perhe on hämmentynyt. Suuruudenhullu idea kuitenkin etenee, kun lähellä sijaitseva kartano tulee myyntiin.

Sympaattisesta hyvän mielen sarjasta on pakko tykätä. Ingleby tekee Georgesta viehättävän herkän idealistin.

Isän eläintarha, pe 27.10. klo 20.00 TV1

X