Takaisin Kökariin -dokumentti kertoo valokuvaaja Stefan Bremerin paluusta syrjäiselle Kökarin saarelle

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Onnimanni Liukkonen

Ruotsinkielinen puolituntinen dokumentti on aivan valloittava. Se kertoo valokuvaaja Stefan Bremerin paluusta syrjäiselle Kökarin saarelle, jossa hän vieraili viimeksi noin 35 vuotta aiemmin. Eristyneessä saaristoidyllissä on jotain maagista, jonka Bremer on saanut vangittua valokuviinsa.

Stefan Bremer on pitkän linjan valokuvaaja, jolle on myönnetty taiteilijaprofessorin arvonimi. Hänet tunnetaan erityisesti urbaanin yöelämän ja rockmuusikkojen kuvaamisesta, mutta hienoa elämänmenon kuvausta on syntynyt myös saaristossa.

Suomen Kuvalehdessäkin kuvaajana toimineen Bremerin ja paikallisten asukkaiden jälleennäkemisessä on herkkää tunnelmaa. Bremer muistelee saaristolaisten mutkattoman omintakeista tyyliä suhtautua ulkopuoliseen.

Kökar on Suomen toiseksi pienin kunta. Siellä asuu nykyisin noin 250 ihmistä.

Kesäidyllistä voi aistia menneiden aikojen tunnelmia: autoja ei juuri näy ja palvelutkin ovat minimissään. Koulussa on 21 oppilasta, mikä ei ole pelkästään ongelma. Opettaja kertoo, että pieni määrä mahdollistaa nopean reagoinnin kunkin oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin.

Dok: Takaisin Kökariin, su 16.6. klo 20.30 Yle Teema & Fem 

X