Tampere Filharmonian puistokonsertin teemoja ovat tarinat ja tanssi – ”Lauluissa liikutaan luonnon keskellä”

Yle taltioi Tampere Filharmonian perinteisen puistokonsertin nyt kolmatta kertaa. Lähetys Sorsapuistosta on suora. Orkesteria yli kymmenen vuotta johtaneelle ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalille (kuvassa) tuleva kausi on tällä haavaa viimeinen Tampereella.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© Aino Holma / Tampere Filharmonia

Yle taltioi Tampere Filharmonian perinteisen puistokonsertin nyt kolmatta kertaa. Lähetys Sorsapuistosta on suora. Orkesteria yli kymmenen vuotta johtaneelle ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalille (kuvassa) tuleva kausi on tällä haavaa viimeinen Tampereella.
Teksti: Arto Pajukallio

Puistokonsertin teemoja ovat satu, tarinat ja tanssi. Solistina laulaa baritoni Ville Rusanen.

”Tampere Filharmonia on minulle tuttu orkesteri monista konserteista ja Tampereen Oopperan produktioista. Viimeksi alkuvuodesta musisoimme yhdessä Taikahuilu-oopperan parissa. Santtu-Matias Rouvalin kanssa olen tehnyt yhteistyötä muun muassa. Göteborgissa, jossa esitimme Sibeliuksen Kullervon”, Rusanen kertoo.

Hän kiittää ulkoilmakonserttien erityistä tunnelmaa, johon sääolosuhteet voivat tuoda oman yllätyksensä.

”Laulut ovat hienojen suomalaisten säveltäjien käsialaa. Niissä liikutaan luonnon keskellä Erkki Melartinin Sirkan häämatkan kepeistä tunnelmista aina Oskar Merikannon Laatokan jykeviin säveliin asti”, Rusanen paljastaa.

Luvassa on myös Kuulaa, Madetojaa, sekä osia Prokofjevin ja Tšaikovskin orkesterisarjoista.

Tampere Filharmonian puistokonsertti 2022, lauantai 6.8. klo. 20.00, Teema & Fem 

X