Tanssii tähtien kanssa alkaa taas: Luvassa pieniä uudistuksia ja ennenäkemättömiä käänteitä

Uuden Tanssii tähtien kanssa -kauden kilpailijoista Mika Poutala ei tanssinut edes omissa häissään. Meeri Koutaniemi sen sijaan on elänyt omien tanssiensa maailmassa lapsesta saakka.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tällä kertaa tanssin pyörteisiin antautuvat Veronica Verho, Mikael Jungner, Meeri Koutaniemi, Jannika B, Timo Lavikainen, Christoffer Strandberg, Mika Poutala, Laura Lepistö, Olli Herman ja Eini.

Uuden Tanssii tähtien kanssa -kauden kilpailijoista Mika Poutala ei tanssinut edes omissa häissään. Meeri Koutaniemi sen sijaan on elänyt omien tanssiensa maailmassa lapsesta saakka.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Olkkonen

Urheilu-uransa vuonna 2018 päättäneeltä pikaluistelijalta Mika Poutalalta ei itsevarmuutta puutu.

”Profetiani on, että altavastaajasta tulee voittaja”, hän julistaa nauraen.

Poutala ei suostunut tanssimaan edes omissa häissään, joten edessä on haastava taival Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa. Poutala ei aiemmin yksinkertaisesti ole ollut hiukkaakaan kiinnostunut tanssimisesta, mutta suostui mukaan ohjelmaan vaimon ylipuhumana.

”Yksi mukaan tulemiseni ehto oli, että saan Anskun [Bergström] opettajaksi. Tulemme hyvin toimeen ja innostumme molemmat kovista tavoitteista. Silloin kun on hauskaa, silloin oppii. Koulussakaan ihmiset eivät opi sen takia, koska siellä on niin tylsää”, Poutala pohtii.

Hän uskoo, että kokemattomuus tulee olemaan vahvuus kilpailussa.

”Alku on varmasti tahmea, mutta kehitys tulee todennäköisesti olemaan huimaa. Katsojat pystyvät samaistumaan minuun alussa: eihän tuokaan osaa, mutta pystyy oppimaan noin hyvin.”

Tanssien opettelussa auttavat urheilijan mukaan reidet ja pakarat. Nuorempana Poutala on myös levyttänyt ja esittänyt hengellistä rap-musiikkia.

”Rytmitajua siis on. Break danceakin olen skidinä harrastanut pikkuisen, mutta kyllä tanssiaskeleet ovat aika hepreaa minulle”, hän sanoo.

Kantapään kautta

Kuusamolainen valokuvaaja, journalisti ja dokumentaristi Meeri Koutaniemi on tanssinut pienestä pitäen omia tanssejaan. Kansainvälisen uransa jo 19-vuotiaana aloittaneella kuvaajalla ei reissujen takia ole ollut mahdollisuutta säännölliseen treenaamiseen.

”Tekninen puoli saattaa olla hieman hakusessa, mutta intohimoa löytyy sitäkin enemmän”, hän sanoo.

Mukaan ohjelmaan Koutaniemi lähti kokeillakseen omia rajojaan ja nauttiakseen tanssin opettelusta. Hän lupaa opettajansa Matti Puron kanssa koreografioihin ja esiintymiseen leikkisyyttä ja yllätyksellisyyttä. Periksiantamaton luonne ja mielikuvituksellisuus auttavat treeneissä.

”Olen tottunut kaatumaan naamalleni ja pystyn kyllä nousemaan uudestaan. Tykkään siitä, että onnistun epäonnistumisen kautta”, Koutaniemi toteaa.

Koutaniemi on tunnettu siitä, että hän työskentelee kameran toisella puolella. Miltä ajatus parketilla esiintymisestä tuntuu?

”Käyn paljon puhumassa suurille yleisöille täällä ja ulkomailla, se on auttanut esiintymisjännitykseen. Mutta jos puhumistilanteissa pitäisi vielä tanssia, niin luulen, että olisivat jalat aika maitohapoilla. Saa nähdä.”

Pieniä paineita

Tanssii tähtien kanssa alkaa jo 12. kerran. Edellisellä kaudella sen jokainen lähetys keräsi miljoonayleisön. Alkava kausi tarjoaa katsojille pieniä uudistuksia: sisältöön luvataan ennenäkemättömiä käänteitä ja suorat lähetykset pitenevät kaksituntisiksi.

Koutaniemi ottaa pientä painetta siitä, että ohjelmalla on pitkä historia.

”Toivottavasti emme ole tekemässä ainakaan huonompaa kautta. Kaikkien pitää ikään kuin skarpata paremmaksi, jotta voimme tehdä vielä jotain uudempaa ja yllätyksellisempää”, hän kiteyttää.

Poutala ei ole katsonut ohjelmaa ollenkaan, eikä hän ota paineita ulkopuolelta.

”En minä tiedä, miten siellä kuuluisi olla. Luulen, että opettajilta tulee vinkkiä, mitä kannattaa tehdä, ettemme toista edellisten kausien tapahtumia.”

Tanssii tähtien kanssa, su 22.9. klo 19.30 Mtv3

X