Teatteriohjaaja Kaisa Korhonen muistetaan myös 1960-luvun poliittisen laululiikkeen kantavana hahmona

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kaisa Korhonen.

(Päivitetty: )
Teksti:
Virpi Valtonen

Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa Juho-Pekka Rantalan haastateltavana on tällä kertaa teatteriohjaaja ja professori Kaisa Korhonen, jonka työelämä on ollut paljolti ohjaamista ja opettamista. Hänet muistetaan myös 1960-luvun poliittisen laululiikkeen kantavana hahmona.

”Luulen tavoittaneeni yleisön sillä, että ajattelin, mitä lauloin. Se oli minulle luontaista, tapa kommunikoida. Ja musiikkihan on taiteista suorin väylä ihmisiin”, Korhonen kertoi kaksi vuotta sitten Seuran haastattelussa. Esiintyjän rooliin Korhonen kasvoi suurperheen lapsena ja pianonsoitto oli pitkään harrastuksista rakkain.

Itse asiassa kuultuna: Kaisa Korhonen, ma 19.3. klo 19.00 TV1

X