Teema & Fem esittää Lehmuskallion ja Lapsuin dokumentin vuodelta 1997

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Pertti Avola

Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui ovat tehneet useita dokumenttielokuvia, jotka käsittelevät pääosin entisen Neuvostoliiton alueella eläneiden pohjoisten alkuperäiskansojen kulttuurien näivettymistä.

Vuonna 1997 valmistunut Anna kertoo ngasanien kansaan kuuluvasta Anna Momdesta, joka toimi puoluekomitean sihteerinä ja opettajana. Kommunistiaktiivi Anna edesauttoi kansansa kulttuurin katoamista houkuttelemalla ngasaneja tundralta kyliin, joissa he eivät saaneetkaan luvattua tulevaisuutta.

Eräänä päivänä Anna sai huomata, että vanha kulttuuri oli kadonnut, kommunistivalta kaatunut ja oma elämäkin tyhjän päällä. Annan tilittäessä elämäänsä ja ratkaisujaan dokumentin kerronta saavuttaa vahvaa todistusvoimaa. Surullista on myös katsoa ngasaninaisia myymässä perinteisiä tavaroitaan, joita ei enää tarvita kun tundra on jäänyt taakse ja porotkin ovat ajat sitten sulautuneet paikallisiin peuroihin.

Anna, 15.8 ,klo 23.40, Teema & Fem

X