The Betty Show sisältää viisi eri hahmoa – Sara Melleri muuntautuu kännikabareesta Kikaksi

Viisi Bettyä eivät pyytele anteeksi vaikka kiusallisia asioita tapahtuu ja kulissit kaatuvat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sara Mellerin häpeämätön kokeellinen kabaree ja karnevalistinen tutkielma riippuvuuksista.

Viisi Bettyä eivät pyytele anteeksi vaikka kiusallisia asioita tapahtuu ja kulissit kaatuvat.
Teksti: Anu Räsänen

Sara Melleri ohjasi The Betty Shown alun perin näyttämölle. Siinä nähdään viisi Bettyä, jotka käyttävät kohtuuttomia määriä päihteitä. Delta Venus -teatteriryhmä määritteleekin käsiohjelmassaan esityksen huumaavaksi kännikabareeksi ja näyttämölliseksi tutkielmaksi eri addiktioista.

”Olen tosi inspiroitunut esimerkiksi New Yorkin klubiskenestä ja vaihtoehtokabareeskenestä. The Betty Show liukuu myös esitystaiteen ja nykyteatterin puolelle. Siinä on myös perinteistä teatteria, josta pidän silloin, kun se on tehty hyvin”, Melleri kertoi Ylelle, kun The Betty Show nähtiin viime kesänä Tampereen teatterikesässä.

Bettyjä esittävät Mellerin lisäksi Asta Honkamaa, Rosanna Kemppi, Annika Poijärvi ja Kreeta Salminen, ja ryhmä on myös kirjoittanut tekstin yhdessä.

 

Ensi vuoden puolella Sara Melleri nähdään toisessa naisvetoisessa projektissa, Maarit Nissilän käsikirjoittamassa ja Anna Paavilaisen ohjaamassa Kikka!-elämäkertaelokuvassa.

Kikka on ollut näyttävä diskokuningatar, lasten laulattaja, tanssilavojen suosikki, räjähtelevä, herkkä, kompleksinen ja ihana. Mikään ei ole näyttelijänä kiinnostavampaa kuin sukeltaa tällaisen taiteilijan elämään”, Sara Melleri kuvasi tunnelmiaan, kun hänen valintansa rooliin julkistettiin.

The Betty Show, lauantai 30.10. klo 21.30, Teema & Fem

Lue myös: Minka Kuustonen esittää Armi Aavikkoa kuunnelmassa: ”Miten huumorintajuinen, vilpitön ja muille hyvää tahtova hän on ollut”

X