The North Water – Hyytävä helvetti -minisarja on psykologinen jännäri valaanpyytäjien piinasta vuonna 1859

Jaa artikkeli
The North Water - Hyytävä helvetti
Irlantilaisnäyttelijä Colin Farrellia ei aivan heti tunnista hänen roolihahmonsa parran takaa. © Nick Wall/See-Saw Films/Yle
BBC:n uudessa minisarjassa valaanpyytäjät ottavat mittaa toisistaan karuissa maisemissa. Vuoteen 1859 sijoittuva The North Water – Hyytävä helvetti on yksi lähimpänä pohjoisnapaa koskaan kuvatuista draamoista.

Epookkidraamojen ongelma on monesti, että henkilöhahmojen tekoja arvioidaan tämän päivän moraalin näkökulmasta. Mutta se mikä on paheksuttavaa nykyään, ei välttämättä ollut sitä muinoin. BBC:n tuottama minisarja on juuri siksi mielenkiintoinen, että se pyrkii näyttämään kuvaamansa aikakauden sellaisena kuin se mahdollisesti oli.

Ian McGuiren suomentamattomaan romaaniin perustuva The North Water – Hyytävä helvetti sijoittuu vuoteen 1859 ja tapahtuu pääsääntöisesti pohjoisella pallonpuoliskolla, maailman viimeisellä rannalla seilaavalla valaanpyyntialuksella Volunteerilla.

Päältäpäin katsottuna kyseessä näyttäisi olevan aivan tavanomainen pyyntimatka. Mutta esiin nousee jatkuvasti seikkoja, jotka viittaavat siihen, että jotain muutakin on tekeillä. Mihin Volunteer lopulta onkaan matkalla?

Sarja on onnistunut sekoitus periodidraamaa ja psykologista jännäriä. Keskeiseksi aiheeksi nousee niinkin perinteinen asia kuin hyvän ja pahan välinen taistelu. Mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Andrew Haigh osaa tarjoilla tematiikan katsojille ilman tavanomaista kaavamaisuutta. Hän kuvaa hyvyyden ja pahuuden taitavasti piirteiksi, jotka asuvat meissä jokaisessa.

”Sarja kertoo maailmajännästa, joka on kaaoksessa. Tarinan miehet yrittävät jatkuvasti dominoida luontoa ja toisiaan. Kun katsoo ympärilleen, voi nähdä, että olemme hyvin vähän muuttuneet vuodesta 1859”, kertoo Haigh.

Colin Farrell pahana poikana

Keskushenkilönä toimii miehistön mukaan pestautuva lääkäri Patrick Sumner (Jack O’Connell), joka on epämääräisissä olosuhteissa vapautettu armeijan palveluksesta. Hän alkaa nostaa esiin matkan aikana kohtaamiaan sattumuksia. Samaan aikaan menneisyyden traumat tulevat jatkuvasti hänen uniinsa.

Sarjan hahmoista kiinnostavin on mystinen valaanpyydystäjä Henry Drax, jota esittää lähes tunnistamattomaksi körilääksi naamioitu Colin Farrell. Drax on työssään taitava, mutta ihmisenä täysin arvaamaton, väkivaltainen ja mitään katumaton. Tarinan suurin jännite alkaakin kehittyä Draxin ja Sumnerin välille.

”Alkuperäisteoksessa Draxin menneisyydestä ei puhuta. Mutta olen rakentanut hänelle taustatarinan. Sen mukaan hän on ennen aikuisikäänsä mennyt merille laivapojaksi ja kohonnut lopulta harppuuna-ampujaksi. Valaiden ja hylkeiden pyynnistä hän on sitten löytänyt elämänsä tarkoituksen”, Farrell sanoo.

Kuva ja ääni luovat tunnelman

Minisarjan muoto mahdollistaa sen, että tunnelman ja atmosfäärin kehittelylle jää aikaa. Tähän käytetäänkin hyvä tovi ensimmäisestä jaksosta. Sen jälkeen katsoja onkin vahvasti koukussa sarjan maailmassa.

Kuva ja ääni tukevat jatkuvasti toisiaan ja muodostavat yhdessä lähes painostavan tunnelman. Se luo odotuksia siitä, että jotain pahaa tapahtuu aivan kohta. Tim Heckerin hitaasti viiltävä musiikki sulautuu osaksi äänimaisemaa. Sävelen ja äänitehosteen rajaa on välillä vaikea erottaa toisistaan.

Jäisten ulkokohtausten harmaa kirkkaus ja sisätilojen valonhämy luovat vahvaa kontrastia. Nicolas Bolducin kameratyö on hillittyä ja tasaista. Kuva pysyy monesti paikallaan, kamera ei turhaan liiku eikä zoomaa.

The North Water – Hyytävä helvetti, lauantai 20.11. klo 21.10, TV1

X