Timo Korhosen dokumentti Sodan murtamat esitetään uusintana

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Jussi Karjalainen

Timo Korhosen dokumentissa jälkeläiset kertovat miehistä, jotka tarvitsivat sodassa psykiatrista hoitoa. Heitä ei nähdä enää vain marginaalitapauksina, vaan osana sotahistorian aihepiiriä. Uusintana esitettävä Sodan murtamat kertoo esimerkiksi kirjeottein sellaisista jatkosodan sotamiehistä, joiden mieli ei kestänyt sodan raakaa todellisuutta, vaan edessä oli psykiatrinen hoito. Pelkuruuteen tai suoranaiseen petturuuteen rinnastettava asia säteili lähtemättömästi miesten vastaiseenkin elämään.

Sotaveteraaneilla ei ole ollut tapana puhua paljon vaikeuksistaan, joten Korhosen dokumenttielokuvassakin äänessä ovat psyykkisiä sotahäiriöitä kokeneiden omat lapset, joita tekijä haki lehti-ilmoituksin. Kauko Mäkinen luonnehtii, että hänen isänsä sota päättyi vasta 1970-luvulla Kouvolan hautausmaalle – sota ei ikinä jättänyt miestä rauhaan. Satu Vaarula sanoo isän menneen puolustamaan rauhaa, mutta tuoneen kotiin rauhattomuuden.

Dokumenttiprojekti: Sodan murtamat, to 7.12. klo 11.00 TV1

X