TV1 esittää kaksiosaisen dokumentin Historia: Kosmonautit

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Avaruuskoirien muistomerkki.

(Päivitetty: )
Teksti: Tero Kartastenpää

Unohtakaa hetkeksi Neil Armstrong. Maan ulkopuolisten tutkimusmatkojen tärkein sankari on Neuvostoliiton avaruusprojektia eteenpäin vienyt Sergei Koroljov. Hän haaveili lentämisestä lapsesta asti, kävi Stalinin vankileirillä mutta onnistui viemään satelliitin, koiran ja lopulta ihmisen ensimmäisenä avaruuteen.

BBC:n kaksiosaisessa dokumentissa on koottu aikanaan salaista kuvamateriaalia onnistuneista ja epäonnistuneista avaruusponnistuksista. Ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen R-7:n insinöörit voivat nyt naureskellen kertoa, kuinka joutuivat juoksemaan karkuun räjähtäneen jättiraketin osia vuosia jatkuneissa kokeissa. Välillä venäläisten tutkimusmatkailu oli kuin olisi ajanut Ladalla kiertoradalle. Koko ajan joku elintärkeä toiminto oli hajoamassa. Suunnittelija-kosmonautti Georgi Gretško kertoo hersyvästi nauraen anekdootteja nakeista, oksentamisesta ja tekemisistään.

Historia: Kosmonautit, su 23.7. klo 15.00 TV1

X