Ulkolinja: Kerran vielä Trump? Donald Trump saattaa hyvinkin lähteä ehdolle seuraavissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa

Entinen presidentti Donald Trump panttaa ilmoitusta, lähteekö hän mukaan vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Donald Trumpin kannattajat toivovat, että edellinen presidentti päätyy pestiin uudestaan.

Entinen presidentti Donald Trump panttaa ilmoitusta, lähteekö hän mukaan vuoden 2024 presidentinvaaleihin.
Teksti: Pekka Eronen

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ei todennäköisesti lähde enää yli 80-vuotiaana mukaan vaaleihin vuonna 2024. On mahdollista, että edellisten vaalien kakkonen on silloin yrittämässä uudelleen. Ainakin monien konservatiivien tuki on horjumatonta. Useat uskovat yhä, että presidenttiys vietiin Donald Trumpilta vaalivilpillä. He eivät ihmettele yhtään, kun Putinin vanha ylistäjä ilmoittautuu nyt Ukrainan tukijaksi.

Pirkko Pöntisen dokumentissa tavataan väkeä, joka pitää Trumpia parhaana takeena sille, ettei USA vajoa kommunismiin. Suomalaisittain ajatusta voi olla vaikea ymmärtää, mutta Kerran vielä Trump? ehtii hajanaisenakin väläyttää sikäläisen maailmankuvan jyrkkiä jakolinjoja.

Republikaaninen puolue on Trumpin lujassa otteessa, mutta sinisen takinselän takana on lähtökuopissa pitkä rivi Ron DeSantisin tapaisia mahdollisia ehdokkaita. Perinteisesti republikaanisessa Arizonassa puolestaan itsenäisten äänestäjien ryhmä rynnisti paikallisvaaleissa vanhojen puolueiden ohi.

Ulkolinja: Kerran vielä Trump?, torstai 26.5. klo 21.45, TV1

X