Ulkolinjan dokumentti Näkymättömät työntekijät syventyy Piilaakson alipalkattuihin työntekijöihin

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ulkolinjan dokumentti Näkymättömät työntekijät. Kuvassa Jared.
Ulkolinjan dokumentti Näkymättömät työntekijät. Kuvassa Jared. © Yle kuvapalvelu
Ulkolinjan dokumentissa Näkymättömät työntekijät Sandrine Rigaud tutkii Piilaakson hyödyntämiä alipalkattuja työntekijöitä.

Vuonna 2019 valmistuneessa dokumentissa Näkymättömät työntekijät taklataan usein tavoin sitä, että nettiaiheet eivät yleensä näytä vangitsevilta.

Tekoälyn avustama tulevaisuus voi olla käyttäjälle sulava, mutta vaivattomuus on rakennettu raadannalle. Ranskalainen tutkiva toimittaja Sandrine Rigaud on käsitellyt dokumenteissaan esimerkiksi pakkotyöläisiä. Häntä eivät liikuta teknologiset ratkaisut vaan Piilaakson hyödyntämät vähäpalkkaiset.

Rigaud käy kysymässä vaikeita datankäsittelyfirma Figure Eightissä, jonka johtajan Lukas Biewaldin jatkuva nauru katkeaa, kun keskustelu kääntyy ”avustajiin”.
Kaupallistettu tekoäly ei toimisi ilman toisteisesta työstä surkeaa palkkaa saavia miljoonia ihmisiä. Rigaud vierailee kahden avustajan luona (kuvassa Jared), joiden uuvuttavasta klikkailusta ansaittu tuntipalkka jää sentteihin.

On dramatisointia, piilokameroita ja tutkimusryhmän mystifiointia. Parhaimmillaan aihe välittyy, kun Rigaud käy keskusteluja kasvotusten. Hiukan teknologiavastaisten ranskalaisten usko työntekijöiden oikeuksiin on virkistävää digihuumassa.

Ulkolinja: Näkymättömät työntekijät, to 30.4. klo 22.00 Tv1

Lue myös: Nepalin morsian: Dokumentti seuraa 13-vuotiasta Rekhania ennen naimisiinmenoa

X