Ylen yleisurheilukesä tuo live-urheilun takaisin kotikatsomoihin – Urheilutoimittaja Petra Manner: ”Tämä on aika poikkeuksellista”

Urheilutapahtumia on tänä kesänä tavallista vähemmän, joten toimittaja Petra Manner aikoo mukavien töidensä lomassa myös lomailla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Urheilutoimittaja Petra Manner.

Urheilutapahtumia on tänä kesänä tavallista vähemmän, joten toimittaja Petra Manner aikoo mukavien töidensä lomassa myös lomailla.
Teksti: Anu Räsänen

Urheilutoimittaja Petra Manner suuntaa tällä viikolla iloisin mielin Tampereelle, missä Ylen yleisurheilukesä viivähtää kaksi päivää.

”Minusta tämä on kiva formaatti, että samassa kaupungissa kisataan kahtena perättäisenä iltana”, sanoo Manner, joka haastattelee kesän mittaan yleisurheilijoita kisoissa eri puolilla Suomea.

Manner iloitsee ylipäätään siitä, että kilpailuja taas järjestetään ja että yleisö pääsee katsomoon. Koronarajoitusten purkamista jännitettiin toukokuulle asti, ja Suomen Urheiluliitto pystyi lyömään kisa-aikataulut lukkoon vasta viime metreillä.

Ylen yleisurheilukesä alkoi kesäkuun alussa Lahden Uusi alku -kisoista. Manner oli myös siellä paikalla.

”Stadionilla oli kahdella tavalla erityinen tunnelma. Toisaalta se toi rauhallisuutta, että oli niin vähän yleisöä. Toisaalta taas kaikki olivat tosi fiiliksissä siitä, että kisat pidettiin. Minun työni oli kuitenkin samanlaista kuin aina. Enhän yleensäkään esimerkiksi halaile urheilijoita”, Manner naurahtaa.

Tampereen jälkeen Ylen yleisurheilukesä jatkuu Kuortaneella 1. elokuuta. Kaiken kaikkiaan urheilutapahtumia on tänä kesänä tavallista vähemmän, joten Petra Manner aikoo mukavien töidensä lomassa myös lomailla.

”Tämä on aika poikkeuksellista, että ehdin pitää lomaa kesällä.”

Ylen yleisurheilukesä: Tampere, ke 22.7. ja to 23.7. klo 19.00 Tv2

Lue myös: Kesäterassi -juontaja Lorenz Backmanilla on kepposet mielessä: ”Ne jäynät ovat sellaisia verbaalisia juttuja”

X