Uudistusmielinen näyttelijä-ohjaaja Pamela Tola on kunnostautunut myös ohjaajana

Pamela Tola kohtasi epäilyjä siitä, osaako hän ohjata ilman koulutusta. Hän joutui taistelemaan, että elokuva Teräsleidit saisi rahoituksen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pamela Tola teki läpimurtoroolinsa elokuvassa Tyttö sinä olet tähti.

Pamela Tola kohtasi epäilyjä siitä, osaako hän ohjata ilman koulutusta. Hän joutui taistelemaan, että elokuva Teräsleidit saisi rahoituksen.
Teksti:
Milla Olkkonen-Lind

Pamela Tola näyttelee eroperheiden arjesta humoristisesti kertovassa Ex-onnelliset –sarjassa, joka jatkuu C Moressa. Kolmannella kaudella taloyhtiön asukkaita tuskastuttaa – mihin vetää perheen raja, kun exillä alkaa olla uusia kumppaneita ja aina ei voi tehdä kompromisseja?

Taloyhtiöön muuttaa myös uusi kahden lapsen eroperhe. Äiti Henriikka (Tola) on pappi, joka työskentelee myös perheneuvojana ja seksuaaliterapeuttina. Hän alkaa vetää seurakunnan eroryhmää. Isä Mika (Kris Gummerus) ei osaa päästää suhteesta irti tai hyväksyä sitä, että kaikki entisen kumppanit menot eivät enää ole hänen asiansa. Uuden elämän aloittaminen ei suju mutkattomasti.

Läpimurtoroolinsa Tyttö sinä olet tähdessä (2005) tehnyt Pamela Tola on viime vuosina kunnostautunut myös ohjaajana. Esikoinen Swingers ilmestyi vuoden 2018 lopulla ja Teräsleidit tammikuussa 2020. Ohjaajana Tola kohtasi epäilyjä siitä, osaako hän ohjata ilman virallista koulutusta. Hän joutui ylipäätään taistelemaan, että kolmen iäkkään naisen roadtripistä kertova Teräsleidit sai rahoituksen. Hän ehti jo turhautua ajatukseen, että maailma ei vieläkään olisi valmis tällaiselle elokuvalle.

”Ollaanhan me nähty tarinoita, joissa on vanhempi mies ja sen kanssa vaikka ketä, mutta ei ehkä vanhan naisen. Olen tietoisesti halunnut mennä sellaisille alueille, että voiko tällaista edes tehdä”, Tola kertoi tammikuussa Ylelle.

Ex-onnelliset, C More

Lue myös: Anoppi vainoaa! Komediasarja Ei haukku haavaa tee on toimivaa tilannekomediaa

X