Uutisia, uutisia, uutisia... Aamurutiinit uudistuvat: Huomenta Suomen korvaa Uutisaamu

MTV hautasi joulun alla 30-vuotiaan Huomenta Suomen ja tuo nyt tilalle uuden version siitä, Uutisaamun. Vastaava päätoimittaja Tomi Einonen kertoo, että aamuohjelman uudistus on rakennettu katsojien toiveiden pohjalta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Onnimanni Liukkonen on TV-maailman tuottaja.

MTV hautasi joulun alla 30-vuotiaan Huomenta Suomen ja tuo nyt tilalle uuden version siitä, Uutisaamun. Vastaava päätoimittaja Tomi Einonen kertoo, että aamuohjelman uudistus on rakennettu katsojien toiveiden pohjalta.
(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen, Anu Räsänen

30 vuotta ruuduissa näkyneen Huomenta Suomen korvaa tiistaina alkava Uutisaamu.

Yle uudisti omaa aamuaan jo aiemmin syksyllä. Suunta on kohti uutisia ja ajankohtaisuutta. MTV:n uutistoimituksen vastaava päätoimittaja Tomi Einonen sanoo, että uudistuksella vastataan katsojien toiveisiin.

Maailma on muuttunut. Enää illan pääuutislähetykset puoli yhdeksältä tai kymmeneltä eivät riitä tyydyttämään nopeatempoisessa maailmassa elävien ihmisten uutisnälkää.

MTV on viime aikoina panostanut voimakkaasti uutisiin. Netissä osoitteessa mtvuutiset.fi reagoidaan heti koko ajan eläviin tilanteisiin. Lisäksi syksyllä alkoi Viiden jälkeen -ajankohtaismakasiini. Kanavalla selvästi uskotaan uutisten kaupalliseen potentiaaliin.

Ylellä aamun uutisten ja sään ohella keskeisessä asemassa ovat eri aihealueiden pienpaneelit. Maikkarin Uutisaamussa uutistoimittajat lukevat uutisia ja vetävät aiheisiin syventyviä keskusteluja. Ihan kaikki ei kuitenkaan muutu, sillä Pekka Pouta jatkaa meteorologina ja myös Sini-koira pyörii studiossa.

Uutisaamu vastaa toiveisiin

Kun Huomenta Suomi joulukuussa 1989 aloitti, aamu-tv kalskahti kovin oudolta ja amerikkalaiselta ohjelmatyypiltä. Me suomalaiset olimme hädin tuskin ehtineet totutella ensimmäiseen mainosrahoitteiseen tv-kanavaamme, Kolmoskanavaan, joka Huomenta Suomeakin lähetti.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin olemme yhtä tottuneita kuulemaan aamu-uutisemme sekä tv:stä että radiosta, ja valinnanvaraakin ohjelmissa on. Yle seurasi omalla aamu-tv:llään reilut seitsemän vuotta Huomenta Suomen perässä.

Tänä talvena molemmat aamuohjelmat ovat tehneet suuria uudistuksia sisältöihinsä. Yle uudisti oman aamu-tv:nsä jo syksyllä. MTV:n viimeinen Huomenta Suomi nähtiin joulun alla, ja loppiaisen jälkeen ohjelma palaa nimellä Uutisaamu.

MTV:n uutistoimituksen vastaavan päätoimittajan Tomi Einosen mukaan nimi kuvaa hyvin uudistuneen ohjelman sisältöä.

”Olemme selvittäneet katsojilta laajasti, millaista aamuohjelmaa he toivovat. Kaikissa selvityksissä nousee esiin uutismaisuus. Ihmiset haluavat aamulla tietää, mitä yön aikana on tapahtunut ja mitä päivä tuo tullessaan”, Einonen kertoo.

”Kun kysyimme katsojilta, millaista ohjelmaa he haluavat aamulla katsoa, vastauksissa nousi selkeästi esiin toivomus: uutisia, uutisia, uutisia”, kertoo MTV:n uutistoimituksen päätoimittaja Tomi Einonen.

”Kun kysyimme katsojilta, millaista ohjelmaa he haluavat aamulla katsoa, vastauksissa nousi selkeästi esiin toivomus: uutisia, uutisia, uutisia”, kertoo MTV:n uutistoimituksen päätoimittaja Tomi Einonen. Robert Örthén / MTV3

Juontajat poistuvat kuvioista

Einonen lupaa, että katsojien toiveisiin vastataan. Varsinaiset uutiset aamulähetyksessä pitenevät, ja myös haastatteluissa keskitytään päivän uutisaiheiden analysointiin.
Uutisaamu tehdään kokonaan MTV:n uutistoimituksen voimin.

”Niin sanotut sohvaosuudet vähenevät jonkin verran, ja nekin tehdään entistä vahvemmin uutisnäkökulmalla. Lähetyksessä ei enää ole erillisiä sohvajuontajia, vaan keskusteluja vetää aiheen mukaan uutis- tai urheiluankkurimme – tai vaikkapa rikostoimittajamme.”

Einonen kertoo, että muutos on osa MTV:n laajamittaista uudistusta uutisrintamalla. Verkkosivut ja iltauutisten studio uusittiin reilu vuosi sitten, ja helmikuussa lanseerattiin digitaalinen uutispalvelu MTV Uutiset Live.

Syksyllä MTV toi ruutuun alkuiltojen ajankohtaisohjelman Viiden jälkeen. Siellä käsitellään myös ilmiötä ja muita kevyempiä aiheita, jotka nyt vähenevät MTV:n aamuohjelmasta.

”Toki ilmiöitä käsitellään jatkossa myös Uutisaamussa. Esimerkkinä tällaisesta voisi olla vaikkapa viime kesän vilkas keskustelu sähköpotkulaudoista ja niiden aiheuttamista loukkaantumisista”, Einonen sanoo.

Perinteisen median kysyntä kasvaa

Parin viime vuosikymmenen aikana on puhuttu paljon siitä, kuinka tärkeää nopeus on uutistoiminnassa netin ja sosiaalisen median aikakaudella. Einonen muistuttaa, että nopeuden lisäksi luotettavuuden merkitys on korostunut entisestään verkkomedioiden tietotulvassa.

”Kyllä minulla on sellainen tuntuma, että ihmiset kaipaavat kaiken sirpaleisen tiedon ja valeuutisten keskellä entistä enemmän luotettavia faktoja. Tämän vuoksi perinteisten isojen toimijoiden, kuten meidän, Ylen ja Hesarin, analyyttiselle laatujournalismille on tänä päivänä kovasti kysyntää”, Einonen toteaa.

Uutisaamu, ti 7.1. klo 6.25 Mtv3

Lue myös: Ylen kirjeenvaihtajat kertovat työstään katastrofien keskellä

X