Välimatka, laskeutuminen ja eristyksissä elämisen psykologiset haasteet – Dokumentti käy miellyttävän yleistajuisesti läpi Mars-matkan ongelmia

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen

BBC:n dokumentin aihe on pyörinyt ihmisten mielessä vähintään 50 vuotta. Ensi kesänä tulee nimittäin kuluneeksi sen verran ensimmäisestä miehitetystä kuulennosta. Seuraava kohde olisi luonnollisesti Mars.

Dokumentin pääasiantuntijana kuullaan Kevin Fongia, joka tuntee laajasti matkan haasteet lääketieteestä astrofysiikkaan.

Vaikka Insight-luotain laskeutui juuri onnistuneesti Marsin kamaralle, ei miehittämättömien Mars-alusten historia ole kuitenkaan erityisen onnistunut. Keskeinen kysymys kuuluukin: onko ylipäätään järkeä lähettää miehitettyä alusta näin haastavalle lennolle?

Pääkysymys pilkotaan pienempiin osa-alueisiin, kuten valtavan välimatkan, laskeutumisen ja eristyksissä elämisen psykologisiin haasteisiin.

Dokumentti käy mielyttävän yleistajuisesti läpi Mars-matkan ongelmia, mutta päätyy kohottavasti ymmärtämään tutkimusmatkojen perinnettä mahdollisesti jatkavan lennon merkitystä ihmiskunnalle.

Prisma: Lähteäkö Marsiin?, ke 12.12. klo 19.00 Tv1

X