Viaton viisikymmenluku: Yhteiskuntaa tarkastellaan politiikan, arjen, urheilun, työnteon, elokuvien kuin viihteenkin kautta

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Otsikko sen jo paljastaa. Kolmetoistaosaisen radiodokumentin Viaton viisikymmenluku tapahtuma-aikana on jälleenrakennuksen vuodet – eli miten Suomi selvisi sodan raskaasta taakasta kohti uutta nousua.

Ohjelma on suoraa jatkoa viime kesänä ilmestyneelle Ankarat vuodet -sarjalle, jossa käsiteltiin suomalaisten selviytymistä 1930-luvun pulavuosista 1940-luvun lopun vaaran vuosiin asti. Tekijätkin ovat samat: Seppo Hovi ja Lasse Lehtinen.

Kuten edellisessäkin sarjassa myös Viattomassa viisikymmenluvussa Hovi ja Lehtinen käyvät läpi Suomen tarinaa intohimoisen dialogin kautta, välillä jopa päälle puhuen. Yhteiskuntaa tarkastellaan niin politiikan, arjen, urheilun, työnteon, elokuvien kuin viihteenkin kautta.

Puhe on nautittavan rönsyilevää, ja tällä kertaa mukana on myös henkilökohtainen kokemus. Hovi ja Lehtinen edustavat suuria ikäluokkia. Näin ollen he tuovat mukaansa myös omia muistoja viisikymmenluvusta.

Herrojen jutustelu on jälleen kerran nautittavaa kuunneltavaa. Heidän sanojensa kautta historia muuttuu eläviksi kuulokuviksi, joissa kansakunnan suuret linjat ja maailman tapahtumat yhdistyvät sinänsä triviaalisilta vaikuttaviin arkisiin yksityiskohtiin.

Hovin ja Lehtisen ote on letkeä, mutta silti jokaista esiin nousevaa seikkaa käsitellään tarvittavalla arvokkuudella. Oli kyseessä sitten Mannerheimin hautajaiset, Stalinin kuolema, Helsingin olympialaiset tai rillumarei. Niin, ja viisikymmenlukua eläneille ohjelma tuottaa taatusti vahvoja nostalgisia tuntemuksia.

Viaton viisikymmenluku, la 9.6. klo 14.00 Yle radio 1

X