Viimeinen savotta kuvaa epätasaisina poimintoina Vikke Nilon elämän Koillismaalla

Kalle Päätalon romaaniin perustuva elokuva Viimeinen savotta on aikansa isointa tuotantoa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jyrki Kovaleff nähdään elokuvassa muhkeiden viiksien taakse väjyvänä Vikke Nilona.

Kalle Päätalon romaaniin perustuva elokuva Viimeinen savotta on aikansa isointa tuotantoa.
(Päivitetty: )
Teksti: Jussi Karjalainen

Laajojen piirien tulkilta Kalle Päätalolta päästään esittämään kirjailijan 100-vuotisjuhlan (synt. 11.11. 1919) arvoinen erikoisuus. Ensimmäinen Päätalo-filmatisointi Viimeinen savotta on nähty televisiossa vain kerran 34 vuotta sitten. Se on kuitenkin aikansa isointa tuotantoa.

Kallella oli syy tyytyväisyyteen siitä, että häntä elokuvasivat juuri rehellisen aidot menestysohjaajat Edvin Laine ja sitten Mikko Niskanen.

Jyrki Kovaleffin suorituksessa on särmääkin. Vikke Nilo kaupataan 1900-luvun alussa huutolaispoikana. Aikuisuus hujahtaa savotoissa, vaikka miehen pää viittaisi muillekin saroille.

Laineen pointtina oli käyttää tilaisuus tukkijätkän elämänkaaren todempaan kuvaukseen kuin suomifilmien tukkilaisremellyksissä. Omaperäisin jakso leimahtaa lopussa ikääntyneen kiertomiehen reppuineen löytäessä ja joutuessa vihdoin sosiaaliturvan piiriin 60-luvun vanhainkotiin.

Viimeinen savotta, ti 12.11. klo 21.55 Yle Teema & Fem

Lue myös: Talvisota -sarjassa sotaa kuvataan kaunistelemattoman raa’asti ja realistisesti

X