Eatnameamet – Hiljainen taistelumme – Suvi West toivoo dokumentin lisäävän ymmärrystä saamelaisia kohtaan: ”Kyse on isoista asioista ja uhista”

Suomen valtio harjoittaa edelleen assimilaatiota ja kolonisaatiota Saamen kansaa kohtaan. Nuoremman polven saamelaiset taistelevat oman olemassaolonsa ja epävarman tulevaisuutensa puolesta poliittisin keinoin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme oli Suvi Westille myös henkilökohtainen projekti.

Suomen valtio harjoittaa edelleen assimilaatiota ja kolonisaatiota Saamen kansaa kohtaan. Nuoremman polven saamelaiset taistelevat oman olemassaolonsa ja epävarman tulevaisuutensa puolesta poliittisin keinoin.
Teksti: Anu Räsänen

Tiedon välittäminen oli Suvi Westin keskeinen päämäärä, kun hän teki dokumenttia Eatnameamet – Hiljainen taistelumme.

”Toivoisin dokumentin tuovan ymmärrystä: kun me saamelaiset puhumme meitä koskettavista aiheista, se ei ole mielensä pahoittamista, turhaa valittamista tai kaiken kieltämistä. Kyse on aivan oikeasti isoista asioista ja uhista”, West sanoo.

West toteaa, että esimerkiksi peruskoulun opetussuunnitelmaan sisältyy varsin vähän tietoa Saamen kansasta. Tämän vuoksi moni katsoja on yllättynyt dokumentissa kuvatuista asioista. Moni on myös kertonut Westille tuntevansa häpeää.

”Ei saamelaisten kohtelu kuitenkaan ole kenenkään henkilökohtainen häpeä, vaan rakenteellinen ongelma. Ja laajan tietämättömyyden taustalla on varmasti pelko. Suomalainen identiteetti on vielä niin hauras, että on vaikeaa tarkastella oman maan ja kansan historiaa kriittisesti.”

Dokumentin tekeminen oli Westille myös henkilökohtaisesti tärkeä projekti.

”Minusta tuntui, että tällä tarinalla oli hirveän kova tarve tulla ulos. Mietin kuitenkin koko ajan, teenkö enemmän hallaa vai hyvää – onko ymmärrykseni tarpeeksi syvä ja olenko oikea ihminen tekemään tämän dokumentin. Mutta olen äärettömän kiitollinen, että sain tehdä sen.”

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme, torstai 28.10. klo 21.00, Teema & fem

Lue myös: Miisa Nuorgam sukeltaa omiin saamelaisiin juuriinsa ja ottaa katsojan mukaan yllättävälle matkalle

X