Yle X Pop esittää Olavi Uusivirran virtuaalikeikan keskeiset hitit

Yle X Pop -studiokonserttien sarjassa Olavi Uusivirran keikka osoittaa hänet jälleen kerran intensiiviseksi ja karismaattiseksi live-esiintyjäksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Yle X Pop: Olavi Uusivirta.

Yle X Pop -studiokonserttien sarjassa Olavi Uusivirran keikka osoittaa hänet jälleen kerran intensiiviseksi ja karismaattiseksi live-esiintyjäksi.
Teksti: Pertti Avola

Onhan Olavi Uusivirta tehnyt näyttelijäntöitäkin, mutta muusikkona hänet nykyään parhaiten tunnetaan. Vuodesta 2003 Uusivirta on julkaissut jo kahdeksan albumia pääasiassa itse tekemiään kappaleita. Koronatilanteen synnyttämien Yle X Pop -studiokonserttien sarjassa Olavi Uusivirran keikka osoittaa hänet jälleen kerran intensiiviseksi ja karismaattiseksi live-esiintyjäksi, joka osaa ottaa yleisönsä – vaikka se sitten istuisikin vain ruudun toisella puolella.

Uusivirta tekee musiikkiaan selkeällä rockasenteella, mutta osoittaa välillä myös kunnioitusta perinteistä iskelmää kohtaan, kuten vaikkapa laulussa Kultaa hiuksissa. Kokonaisuutena Uusivirran keikasta tulee mieleen runoilija, joka esittää omiin runoihinsa itse säveltämiään lauluja yhtä suurella vimmalla kuin millä hän on ne kirjoittanutkin.

Uusivirta on samalla kertaa sekä perinteikäs että omaperäinen lauluntekijä. Ei olekaan yllätys, että Uusivirta ohjelman haastatteluosuudessa sanoo saaneensa kipinän muusikon uralle Ismo Alangon Mustikkamaan konsertista vuonna 1995. Samaa hallittua kiihkoa löytää kummastakin.

Yle X Pop: Olavi Uusivirta, pe 7.8. klo 23.15 Tv1

Lue myös: Glastonbury 2019: Kooste Glastonbury Festivalin päälavan esityksistä

X