(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Englantilainen Stacey Dooley (kuvassa) nousi julkisuuteen esiinnyttyään BBC:n lapsityövoimaa ruotineessa dokumenttisarjassa Verta, hikeä ja T-paitoja (2008). Dooley oli yksi kuudesta brittinuoresta, jotka lähtivät Intiaan tutustumaan minkälaisissa olosuhteissa heidän muotivaatteensa valmistetaan. Sittemmin Dooley on luonut uraa tutkivana televisiojuontajana ja -toimittajana.

TV2:lla esitetään kaksi jaksoa sarjasta, jossa Dooley tarkastelee yhdysvaltalaisten ihmisten elämän olosuhteita. Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan elämään Chicagossa. Siellä nuoret amerikkalaiset joutuvat keskelle ristitulta. Kaupungissa on vuoden 2001 jälkeen tapettu yli 5000 ihmistä, kun samaan aikaan Afganistanin sodassa on kuollut 2000 amerikkalaista.

Tyylilajista tulevat mieleen Louis Theroux’n ohjelmat ilman Theroux’n ironista tuijottelua. Dooley kohtaa perheen, jonka 19-vuotias tytär ammuttiin kadulle. Hän tutustuu myös tiukkaan kuriin perustuvaa koulutusjaksoa läpi käyvään nuorisorikolliseen ja partioi kaduilla poliisin kanssa. Ohjelmassa tulee selväksi se, että elämä jengien hallitsemissa Chicagon slummeissa on hengenvaarallista.

Onnimanni Liukkonen

Stacey Dooley: Nuoret amerikkalaiset Yle TV2:ssa 14.7.2016 kello 22.00

X