(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Suomessa rikkaat harvoin puhuvat omaisuuteensa liittyvistä peloista ja perheensä ristiriidoista. Siksi on kiehtovaa vertailla sukujen valtakinastelua tanskalaisessa kuusiosaisessa sarjassa, jossa seurataan viiden perheyrityksen sukupolvenvaihdosta.

Kaksi ensimmäistä osaa omistetaan kruunumiljardööri Karsten Reelle (kuvassa), joka on rikastunut isänsä rahoilla, Keltaisen Pörssin kaltaisella ilmoituslehdellä ja pikkumaisella nuukuudella.

Eri sukupolvilla on omat tuskansa: rikkaudet hankkineet vanhemmat halveksivat lapsiensa bisneskykyjä ja rahasta traumatisoituneet lapset huokailevat perinnön taakkaa. On helpompi hoitaa eläimiä – kuten Reen tytär – kuin kasvattaa isän kruunukassaa. Myös sukupuoliroolit aiheuttavat kinaa, kun tyttäret eivät suostu vanhojen liikemiesten tapaan vähättelemään naisia.

Maali- ja lentoyritysten kontrollinhaluiset omistajat tuskin ovat lähteneet julkiseen perhesuhteidensa tunnustamiseen ilmaisen terapian vuoksi. Sarjassa heidän yritystoimintaansa ei juuri kritisoida vaan hurrataan voittotarinaa kuin maksetussa historiikissa.

Teksti Tero Kartastenpää

Perheyrityksen sukupolvenvaihdos Yle TV1 ke 3.8.2016 klo 20.00

X