(Päivitetty: )
Teksti:
Seuran toimitus

Koomikot, ti 31.3. klo 21.00 TV5

SARJA Konsepti on jokseenkin sama kuin Nelosen Vain elämää -sarjassa. Kuusi tunnettua kotimaista koomikkoa kokoontuu yhteisen pöydän ääreen syömään, juomaan ja pohdiskelemaan elämänsä merkittäviä käänteitä. Kukin koomikko on vuorollaan pääosassa kestitsemässä muita. Jakson päätteeksi kollegat toteuttavat kestitsijälle ominaiseen huumoriin perustuvan esityksen.

Koomikoista kuitenkin puuttuu lähes täysin Vain elämää -sarjan kiusallinen sentimentaalisuus. Toki Koomikoissakin pureudutaan syvälle sen päähenkilöiden elämään ja kipupisteisiin. Mutta idea ei kuitenkaan ole kaivaa esiin kyyneleitä vaan naurua. Tämä tekee Koomikoista vähemmän halpamaisen ja laskelmoivan ohjelman kuin Vain elämää -sarja.

Ensimmäisen jakson pääosassa on Pirkka-Pekka Petelius. Hänen jälkeensä oman jakson saavat Heikki Silvennoinen, Miitta Sorvali, Pirjo Heikkilä, Sami Hedberg ja Jarkko Tamminen.

Alkujakso on hauska, erityisesti heille, jotka Peteliuksen huumorista tykkäävät. Nauravaa ihmistä on paljon hauskempi katsoa kuin itkevää.

Henri Waltter Rehnström

David Hasselhoff Show, to 2.4. klo 21.00 Sub

SARJA Baywatchista ja Ritari Ässästä tuttu David Hasselhoff, 62, aloittaa Subilla oman talk show’nsa ja tutustuu perinpohjaisesti suomalaisuuteen ja täkäläisiin julkkiksiin. 

Ruotsin televisiossa jo viime vuonna alkaneessa show’ssa David haastattelee joka jaksossa kolmea paikallista julkkisvierasta, joista tähti ei omien sanojensa mukaan tiedä yhtikäs mitään. Julkkisten täytyy siis itse kertoa talk show -isännälle, miksi he ovat kuuluisia.

Show’ssaan ”The Hoff” tutustuu suomalaisuuteen monelta kantilta. Tutuksi tulevat paitsi Lappi, niin myös kuuluisa suomalainen sisu ja saunakin. Talvilajeista innostunut Hasselhoff kertoo päässeensä myös huskyajelulle sekä suuresti arvostamiensa suomalaisten rallikuskien kyytiin.

Hasselhoffin talk show’ssa nähtävistä suomalaisista julkkisvieraista Davidille ainoa entuudestaan tuttu on viulisti Linda Lampenius, jolle omistettiin aikoinaan yksi kokonainen Baywatch-sarjan jaksokin. Musiikkialan tähdistöstä ohjelmassa vierailevat myös muun muassa Krista Siegfrids, The 69 Eyes -yhtyeestä tuttu rumpali Jussi 69 ja legendaarisen Hanoi Rocks -yhtyeen laulaja Michael Monroe.

Politiikan kentältä The Hoffin kanssa jutulle pääsevät puolestaan perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja sdp:n kansanedustaja Mikael Jungner. Toisenlaista kulttuurin kirjoa tuo tullessaan kirjailija-kuvataiteilija Katariina Souri.

Saa nähdä, miten Hasselhoffin show istuu suomalaiseen tv-kulttuuriin. Showmies ei nimittäin aio haastatella vieraitaan vaan keskustella heidän kanssaan ilman valmiita kysymyksiä ja suunnitelmia. Ruotsissa ohjelma oli jättimenestys, joten odotusten sopii olla korkealla myös Suomessa.

Linda Martikainen

Duudsonit, to 2.4. klo 22.00 Sub

SARJA Duudsonit, tuo Pohjanmaan lahja suomalaiselle tele­visioviihteelle, palaa perusosaamisalueelleen. Perheiden arjen mylläämisen ja talkshow-kokeilun jälkeen tehdään taas piilokameramaista kohellusta ankaralla asenteella.

Yksi ongelma hommassa kuitenkin on se, että Duudsonit ovat vähän liian tunnettuja Suomessa. Julkkisstatus estää tempausten tekemisen, joten on aika naamioitua. 

Ensimmäisessä jaksossa Jarppi pukeutuu hulluksi maanviljelijäksi, Jarno poliisiksi, Jukka balkanilaiseksi reppureissaajaksi ja sokerina pohjalla HP sen­suelliksi Leenaksi. Jakson stuntit toimivat vaihtelevasti. Leenan kiehnäys aiheuttaa kiehtovaa myötähäpeää, mutta maanviljelijän touhussa on menty sieltä missä aita on matalin. 

Duudsonien ja Jackassien edustamalla extreme-piilokamera-alalla ei ole helppo pysyä raikkaana kymmenen vuoden jälkeen. Kaikki on jo nähty, ja rajaa on hankala enää venyttää shokeeraavampaan suuntaan. Siinä missä Amerikan serkut ovat jämähtäneet ruumiineritteillä leikkimiseen, löytyy kotimaisilta kohauttajilta sydäntä ja yritystä. 

Onnimanni Liukkonen

Edvard VIII:n Afrikan safari, ma 30.3. klo 19.00 TV1

DOKUMENTTI Edvard VIII (1894–1972) on jäänyt historiaan brittimonarkkina, joka luopui kruunustaan alle vuodessa naidakseen amerikkalaisen seurapiirirouvan Wallis Simpsonin. Hänet muistetaan myös kohua herättäneistä natsisympatioistaan.

BBC-dokumentti kaivaa kuninkaallisesta playboysta täysin unholaan jääneen puolen: hän oli kenties ensimmäinen vaikutusvaltainen eu­rooppalainen, joka tajusi että Afrikan villieläimiä on suojeltava. Tämän ahaa-elämyksen saamisessa Edvardia avusti hänen safariystävänsä Denys Finch Hatton – sama mies jota Robert Redford esitti Oscar-elokuvassa Minun Afrikkani.

Pitkä Afrikan matka vuonna 1928 tarjosi kuninkaallista elämää inhonneelle Edvardille henkireiän, olihan luvassa villieläinten metsästystä ja ylellistä iltaelämää luksustason safarileireissä. Norsujen, sarvikuonojen ja leijonien ampuminen olikin Edvardille ensin suuri elämys. Finch Hatton sai hänet kuitenkin vähitellen ymmärtämään, mihin rikkaiden safareilla harjoittama järjetön eläinten teurastus johtaa. 

Edvard vaihtoikin pian aseensa filmikameraan ja otti sydämenasiakseen Serengetin eläinten suojelemisen. Dokumentissa nähtävät Edvardin 16-millisellä kameralla tallentamat luontokuvat ovat uraauurtavia sarvikuonon hyökkäyksineen ja hidastettuine kuvineen. Hän tuli samalla aloittaneeksi nykyaikaiset kamerasafarit.

Eikä eläinsuojelutyökään mennyt hukkaan: Kenian, Tansanian ja Ugandan alueella on nyt yli 50 luonnonpuistoa, ja ensimmäinen niistä oli Serengeti.

Tuomo Kiisseli

Vihreän papaijan tuoksu, ke 1.4. klo 22.00 Teema ****

ELOKUVA (Mui du du xanh, Vietnam-Ranska 1993) Ranskassa varttuneen vietnamilaisohjaajan Tran Anh Hungin esikoinen sijoittuu Saigoniin, ensin 1950-, loppunäytöksessään 1960-luvulle. Verkkainen ja mietteliäs kasvutarina kuvattiin kokonaan studiossa Ranskassa: ratkaisu antoi mahdollisuuden sommitella visuaalinen ilme tarkkojen näkemysten mukaan.

Kyse ei ole perinteisestä juonielokuvasta, vaan tyylistä, tunnelmasta ja yksityiskohdista. Tapahtumat nähdään orpotytön silmin. Kymmenkesäisenä tämä aloittaa palvelijana vietnamilaisessa perheessä, joka on menettänyt tyttärensä, ja kärsii omista ongelmistaan. Kaksikymppisenä aikuisena päähenkilö päätyy töihin ihastelemalleen pianistille.

Tyttö tarkkailee läheisiään. Ajatukset ja tunteet täytyy lukea kuvien lomasta ja rivien välistä, mutta paneutuva katsoja palkitaan. Cannesissa palkittu teos kilpaili myös Oscareista.

Arto Pajukallio

X