(Päivitetty: )
Teksti:
Seuran toimitus

 

Broadchurch, su 20.9. klo 21.00 MTV3

RIKOSSARJA Kylädekkari Broadchurchin paluu selvittää kakkoskauden kirouksen. Surun, uusien murhien ja oikeusdraaman lisäksi luvassa on mauton cliffhanger.

Ensimmäinen kausi kertoi, miten viattomuus rikkoutui pikkukaupungissa. Toisella kaudella ei edes yritetä toisintaa temppua, joka onnistui vuonna 2013 järkyttämään kaiken nähneet katsojat. Tunnelmadekkari välitti kylmäävästi, miltä suru ja viha tuntuvat, kun Danny-poika löydettiin murhattuna rannalta. Danny ei olisi saanut kuolla, ja vääryyden tekijä täytyi selvittää.

Sarjan luoja Chris Chibnall tutki, miten yksi kuolema vaikutti kyläyhteisöön. Islantilaisen Ólafur Arnaldsin kylmäävä musiikki korosti järkyttymistä ja vihaa. Kakkoskausi on järkytyksen jälkihoitoa, kun murhaaja viedään oikeuden eteen. Kaikista hahmoista näkee, etteivät he voi enää palata onnelliseen aikaan, eikä mikään päätös heitä tyydyttäisi.

Oikeussalidraamassa kaivellaan myös vanhoja murhia ja pelotellaan, miten tutut hahmot selviävät yllättävistä uhista. 

Kun ykköskaudella murhaaja oli tylsän oloinen sivuhahmo, hän nousee nyt tapahtumia yhdistäväksi päähenkilöksi. Vaikeaksi käsittelyn kaikille tekee se, ettei murhaaja ole kylmä breivikmäinen tappaja, vaan oikeudessa syytetään miestä, joka rakasti tappamaansa poikaa.

Tutkijapari Alec Hardy (David Tennant) ja Ellie Miller (Olivia Colman) ovat kuin äkäinen aviopari mutta huolehtivat toisistaan kaikista parhaimmin.

Tero Kartastenpää

Mika Kaurismäki – elokuvaohjaaja, la 19.9. klo 21.00 Teema

DOKUMENTTI Mika Kaurismäki täyttää maanantaina 21. päivänä syyskuuta 60 vuotta. Merkkipäivän alla huomioidaan taiteilijaa Tyttökuninkaan (2015) kuvauksien yhteydessä tehdyllä haastatteludokumentilla. Äänessä on vain ohjaaja itse, ken osaa puhua monologeissa ilman haastattelijaa. 

Joulukuussa ensi-iltansa saava, Ruotsin kuningatar Kristiinasta kertova historiallinen draama Tyttökuningas on pitkin maita ja mantereita työskennelleen Mika Kaurismäen noin kahdeskymmenes näytelmäelokuva. Lisäksi hän on ohjannut lyhytelokuvia sekä enimmäkseen musiikkiaiheisia dokumentteja.

Uraa leimaa kiinnostus road mo­vieen, kuvaukseen ihmisestä matkalla, hakemassa jotakin – usein itseään.

Elokuvanäytteiden lomaan nähdään dokumentaarisia pätkiä myös uran varhaisvaiheilta. Edes viimemainitut eivät ole voineet muodostua tutuiksi, ja tottahan se on: Mika Kaurismäestä ei ole taidettu aiemmin piirustaa huomionarvoista taiteilijamuotokuvaa.

Nuoremmasta veljestä Aki Kaurismäestä on julkaistu useita kirjojakin, mutta Mika on jäänyt vähemmälle huomiolle huolimatta tuotteliaisuudestaan ja poikkeuksellisesta kansainvälisyydestään. Puheenvuoron saadessaan Mika osaa kertoa asiallisesti työstään, taustoistaan ja tavoitteistaan. Kaikesta välittyy vanhan ajan elokuva-arkistoissa kasvaneen filmihullun luja rakkaus seitsemänteen taiteeseen.

Arto Pajukallio

Yökylässä Maria Veitola, ke 23.9. klo 20.05 MTV3

SARJA”Renny itki eniten”, Maria Veitola sanoo Renny Harlinista, joka kutsuu Marian yökylään ensimmäisessä jaksossa.Kymmenosaisessa uutuussarjassa ­toimittaja Maria Veitola menee yökylään tunnettujen suomalaisten luo. Mukana ovat muun muassa Teuvo Hakkarainen, Jutta Gustafsberg sekä Renny Harlin.

”Otan sen kunnianosoituksena, jos ihminen päästää minut kotiinsa”, Veitola sanoo ja muistelee vierailuaan kohupoliitikko Hakkaraisen luona.

”Hän oli hyvä isäntä. Tapasin myös Teuvon äidin. Taustalta paljastui asioita, jotka kertovat, miksi Teuvo on Teuvo.”

Visiitti Ristomatti Ratian ja Anu Saagimin taloudessa ei mennyt ihan putkeen. Vierailun aikana Saagim teki selväksi, ettei pidä Veitolasta.

”Valitin tuottajalle, että haluan kotiin”, Veitola muistelee.

Juha Heinisuo

Oikea Maija Poppanen, ti 22.9. klo 20.00 Teema

DOKUMENTTI Sateenvarjolla lentelevä Maija Poppanen lienee yhä maailman tunnetuin lastenhoitaja. Laadukas dokumentti kertoo Poppasen luojasta P.L. Traversista, (alkujaan Helen Goff). Hän oli yhtä mystinen kuin loihtimansa hahmo.

Australialaisen Traversin (1899–1996) lapsuus oli rankka: mielisairas äiti yritti itsemurhaa ja isä joi itsensä hautaan. Muutettuaan Irlantiin Travers alkoi runoilija George William Russellin tuella purkaa traumaattista lapsuuttaan kirjoittamalla.

”Hän sanoi hautovansa pesässä tarinoitaan. Hän meni nurkkaan ja antoi höyhenten laskeutua. Kun tunnelma oli oikea, tarina ikäänkuin kirjoitti itse itsensä”, säveltäjä Richard Sherman kuvailee. Sherman tutustui itsepäiseen Traversiin kun Poppasesta tehtiin kirjailijan inhoama, mutta kosolti rahaa tuonut Disney-elokuva. Dokumentissa nähdään myös pätkiä musikaalin teosta kertovasta Emma Thompsonin ja Tom Hanksin elokuvasta Saving Mr. Banks.

Ottolapsen hankinta oli oma lukunsa naimattoman Traversin elämässä. Kirjailija adoptoi tuttavaperheen kaksospojista toisen. ”Hän yritti olla minulle Maija Poppanen”, alkoholisoitunut poika sanoo liikuttuneena.

Tuomo Kiisseli

Ratkaisun hetki, su 20.9. klo 14.50 MTV3  ****

ELOKUVA (The Verdict, USA 1982) Entinen huippujuristi Frank Galvin on ajautunut vahingonkorvausjuttuja metsästäväksi ihmisraunioksi, jonka päivät kuluvat viinaa kittaillen kantabaarissa. Synnytyksessä koomaan joutuneen naisen tapaus kuitenkin herättää taistelijan. Galvin torjuu tuntuvan korvauksen ja päättää astua taas oikeussaliin.

Paul Newman tekee väkevän suorituksen Sidney Lumetin oikeussalidraamassa katkeruudessaan rypevänä ja paremmasta haaveilevana asianajajana. Vastaansa hän saa James Masonin tulkitseman, valtavaa avustajien armeijaa komentavan huippujuristin ja rinnalleen Charlotte Ramplingin salaperäisen naisen.

Ratkaisun hetki pohtii oikeuskoneiston pienen ihmisen määrätietoisesti jalkoihinsa jättävää voimaa. David Mametin tarkka käsikirjoitus ja Lumetin melankolisen hienovarainen ohjaus tarjoavat upean annoksen moraalidraamaa.

Onnimanni Liukkonen

 

 

X