Tv-viikko 45: Laitakaupungin valot, Läimäys ja Koyaanisqatsi

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laitakaupungin valot, su 21.05 TV1 ***

ELOKUVA Aki Kaurismäki  pyrki Suomi-trilogiassaan hahmottamaan meikäläisen todellisuuden nurjempaa puolta. Leffasarjan aloittanut Kauas pilvet karkaavat (1997) käsitteli työttömyyttä, Mies vailla menneisyyttä (2002) pureutui asunnottomuuteen. Nyt nähtävän päätösosan Laitakaupungin valojen aiheena on syrjäytyminen.

Pääosassa on yövartijana työskentelevä Koistinen (Janne Hyytiäinen), hieman ressukan oloinen mies, jota naiset karsastavat ja työkaverit pitävät pilkkanaan. Nakkikioskinmyyjä Aila (Maria Heiskanen) on ainoa, joka osoittaa sympatiaa.

Koistinen ei sitä kuitenkaan huomaa. Kun vaalea mutta petollinen Mirja (Maria Järvenhelmi) astuu kuvioihin, yövartijan elämässä alkaa raju syöksykierre.

Laitakaupungin valot on hieman valju päätös muutoin niin maineikkaalle Suomi-trilogialle eikä  nouse sisällöllisesti yhtä korkealle kuin sarjan muut osat. Tuntuu kuin se olisi tehty ainoastaan siksi, että trilogia on vain jollakin tavalla pitänyt saada päätökseen.

Ongelmana on ennen kaikkea se, että elokuvasta on vaikea löytää uutta ja yllättävää. Se on Aki Kaurismäen tekemä Kaurismäki-elokuva. Yksioikoinen tarina toistelee liiaksi teemoja ja ratkaisuja, jotka ovat tuttuja ohjaajan aiemmasta tuotannosta. Elokuva muistuttaa hyvin paljon etenkin jo vuonna 1987 valmistunutta Arielia.

Kaurismäen maailmaan on kuitenkin aina mielenkiintoista sukeltaa. Sisällöllisistä puutteista huolimatta Laitakaupungin valot on elokuva, jossa on aistittavissa voimakas tekijän leima.

Henri Waltter Rehnström

Silta, su 22.20 TV1

SARJA Sofia Helin myöntää, että hänen Silta-sarjan hahmonsa Saga Norenin liikehdintä muistuttaa lintua.

”Mietin, millaista on yrittää lujasti ymmärtää jotain, jota ei ymmärrä. Se muokkasi ruumiinkieltäni ja pään liikehdintää.”

Helin epäilee katsojien pitävän Sagasta, koska tunteita ymmärtämätön naispoliisi laukoo jokapäiväisestä käyttäytymisestä asioita tavalla, jota sivistyneet ihmiset eivät itse uskaltaisi tehdä.

”On helpottavaa nähdä ja kuulla, kun joku sanoo näitä totuuksia ääneen.”

Helin, 42, puhuu puhelimeen Tukholman Vanhan kaupungin asunnossaan, jossa hän lepäilee kahdeksan kuukauden kuvausputken jälkeen ja yrittää taas saada henkilökohtaista elämäänsä  raiteilleen. Sillan lisäksi hän on viime aikoina näytellyt norjalaisessa toimintaseikkailussa Gåten Ragnarok.

Rauhallisesti skandienglantia ääntäessään Helin kuulostaa samalta kuin islantilainen Björk. Murrettu kieli antaa näyttelijästä kylmähköä roolihahmoa pehmeämmän vaikutelman.

Ruotsalais-tanskalaisen dekkarisarjan suosio ja myynti yli 130 maahan yllätti täysin Helinin, joka tunnetaan parhaiten Arn-elokuvista sekä Guldbagge-palkitusta maalaiskomediasta Takaisin maalle – Masjävlar (2004). Itse asiassa Helin oli valmistautunut päinvastaiseen – puolustamaan sarjaa.

”Ajattelin ihmisten pitävän Siltaa ihan paskana, koska tein jotain, joka oli minulle ihan uutta ja josta olin epävarma.”

Yllättäen Helin keskeyttää haastattelun ja haluaa kuulla, onko kakkoskauden tunnelma ollut suomalaisnäkökulmasta samankaltainen kuin ensimmäisellä.

On ja ei. Turboahdettujen alkujaksojen jälkeen monimutkainen tapahtumien verkko on alkanut kutoutua hienovaraisesti.

Entä lähtisikö Helin mukaan Sillan kolmannelle kaudelle?

”Miksei!” hän hihkaisee kuin Peppi Pitkätossu. 

Tero Kartastenpää

Läimäys, ma 21.30 Teema

SARJA Nelikymppinen Hector järjestää synttärijuhlat. Yksi juhlijoiden lapsista huutaa ja huitoo niin ärsyttävästi, että eräs juhlavieras lyö häntä. Australialainen, ympäri maailmaa myyty perhedraama Läimäys näyttää, miten sekunnin tapahtuma muuttaa lähipiirin elämän viikoiksi. Sarja ohjaa katsojan pohtimaan, saako ulkopuolinen aikuinen pysäyttää ongelmalapsen lyönnillä.

Läimäyksen seuraukset valottuvat kahdeksan eri henkilön näkökulmasta. Jaksoissa ovat pääosissa hämmentynyt perheenisä, kirjailijaksi kaipaava saippuaoopperakäsikirjoittaja, äkäinen mekaanikko, epävarma tyttö, lellivä äiti, kreikkalaisvaari, hermostunut äiti ja iloisuutta kaipaava homo.

Tekijöiden paineet ovat olleet kovat, sillä sarja perustuu Christos Tsiolkasin palkittuun menestyskirjaan The Slap vuodelta 2008. Kreikkalaistaustainen kirjailija Tsiolkas on sijoittanut alkuperäisromaaniinsa runsaasti neljäkympin perhekriisejä: lapsentekopaineita, pettämistä ja hämmennystä kadonneesta nuoruudesta. Jaksojen alkujen ja loppujen irrallinen kertojaääni muistuttaa, kuinka tarkkaan tekstillä voi kuvata sellaisia sisäisiä tuntoja – pettymystä, salaisuuksia – joiden välittäminen kuvalla muuttuu nopeasti liioitteluksi.

Australiassa on ihailtu sarjan luontevuutta monikulttuurisuuden esittämisessä. Ongelmat eivät synny niinkään kulttuuritaustoista, vaan ihmisten itsekkäistä ja mahdottomista haluista.

Tero Kartastenpää

Koko kansan viettelijä, ke 21.00 Fem 

SARJA Rikkaudet ja kuuluisuus johtavat murhaavan huonoon oloon. Norjalaiskirjailija Jan Kjærstadin (s.1960) trilogiaan perustuva Koko kansan viettelijä näyttää yhden erityisihmisen surkean kehityskaaren.

Alkuperäisnimi Erobreren tarkoittaa valloittajaa ja viittaa päähenkilö Jonas Wergelandiin, Norjan kuuluisimpaan mieheen, joka surmaa lääkärivaimonsa. Kuusiosainen sarja alkaa tragediasta ja uppoutuu sitten takaumiin. Wergelandin tarina kuljetaan läpi lapsuudesta lähtien. Pieni poika yrittää keksiä, miten hän voisi erottua muista naa­puruston lapsista.  Ensim­mäisessä osassa käydään läpi jo itsekkyyden kirousta ja seksin salaisuuksia.

Vanhaa Wergelandia näyttelevä Kåre Conrad tunnetaan Norjassa omahyväisenä näyttelijänä ja laulajana – oman kansansa onnistuneena viettelijänä.

Vaikka norjalaiskriitikot syyttivät sarjan maailmaa haaleaksi, Koko kansan viettelijä  oli viime vuonna maan katsotuin draama reilulla puolella miljoonalla katsojalla. Aikakaudet välittyvät vähän kliseisesti, mutta norjalaisnäkökulma tekee tyypillisestä 60-luvun nostal­giasta suomalaiselle sopivan vierasta.

Yhtä asiaa on vaikea ymmärtää. Millaista on katsella murhaajaa ymmärtävää sarjaa maassa, jossa media on ollut täynnä juttuja omahyväisestä massamurhaajasta?

Tero Kartastenpää

Docventures: Koyaanisqatsi, ke 22.25 TV2

DOKUMENTTI Docventures-sarjan tämänkertaisena elokuvana nähdään Godfrey Reggion huiman runollinen Koyaanisqatsi (1982). Nimi tulee hopi-intiaanien kielestä, ja tarkoittaa hullua tai jollain tavalla epätasapainossa olevaa elämää.  Elokuvan aiheena ei ole mikään sen vähäisempi kuin maailman synty ja kuolema.

Koyaanisqatsi koostuu ympäri Yhdysvaltoja otetuista nopeutetuista ja hidastetuista kuvista, joissa esiintyvät niin luonto kuin urbaani yhteiskunta. Ääniraidan täyttää kokonaisuudessaan Phillip Glassin huikea, lähes maagisiä sävyjä saava musiikki, joka yhtä aikaa luo toivoa, mutta julistaa myös ihmiskunnan tuhoa.

Reggio yhdistää taitavasti evoluutioteorian ja Raamatun luomiskertomuksen. Kaikki alkaa alkuräjähdyksestä. Sen jälkeen eteen avautuu autio ja tyhjä, kallioinen aavikko. Maa alkaa elää aivan kuin Jumala puhaltaisi siihen hengen. Vedet virtaavat ja luonto kukkii. Sitten tulee ihminen, joka alkaa muokata maata omakseen. Kaupungit syntyvät. Samalla syntyy myös kulutusyhteiskunta ja sotateollisuus. Elämä nopeutuu, kunnes edessä on vääjäämätön loppu.

Koyaanisqatsi on esimerkki puhtaasta elokuvakerronnasta. Elokuva osoittaa ennen kaikkea sen, miten mahtavia voimia kuva ja musiikki voivat olla, kun ne pannaan yhteen palvelemaan samaa tarkoitusta. Koyaanisqatsista kasvaa yksi elokuvahistorian merkittävimmistä länsimaalaisen elämänmenon kuvauksista. Samojen teemojen pohtimista Reggio jatkoi sittemmin elokuvissaan Powaqqatsi (1988) ja Naqoyqatsi (2002).

Henri Waltter Rehnström

 

X