Teksti:
Seuran toimitus

VIIHDE Uusi tv-sarja Luojan kiitos! laittaa tutut julkkikset odottamattomiin lavastettuihin tilanteisiin. Improvisaatio on ollut sarjan tuomarille Pirkka-Pekka Peteliukselle tie rennompaan maailmankatsomukseen.

”Ole keväinen koivikkorinne!”

Olemme Teatterikorkeakoulun improvisaatiotunnilla 1970-luvun lopulla. Nuori Pirkka-Pekka Petelius tarkkailee sivusta, kuinka opiskelijakaverille annetaan mahdoton tehtävä. 
Miten näytellä keväistä koivikkorinnettä?

Petelius ei itse ole innokkain improvisaatiotehtäviin osallistuja. Improvisaatioon kuuluu oivalluksen nopeus ja heittäytyminen, joka on yhä haussa ominaispiirteiltään harkitsevalle nuorelle miehelle.

”Tällaisilla tehtävillä yritetään avata sitä, miten näyttelijä suhtautuu. Meneekö hän yrittämään tehtävää vai ei. Improvisaation päätarkoitus on se, että suostut siihen. Miten keväinen koivikkorinne sitten onnistuu? Menet lavalle ja kukit kenties?”
Petelius vääntää itseään hiukan vaaka-asentoon ollakseen kuin keväinen koivikkorinne. Kädet ojentuvat kukiksi.

Värikkäästi pukeutuvassa ja elehtivässä Peteliuksessa ei juuri näy sitä nuorta opiskelijaa, joka tarkkaili, ujosteli ja harkitsi tarkoin.

”Tai ne piirteet ovat yhä olemassa, mutta eivät improvisaatiossa.”

Kokenutkin jännittää

Petelius on tänä keväänä MTV3:n Luojan kiitos! -improvisaatio-ohjelman tuomari. Ohjelmassa usutetaan julkkiksia toinen toistaan kummallisempiin lavastettuihin tilanteisiin. Ovi avataan, ja he saattavat joutua antiikin Roomaan, kuulennolle tai sairaalaan.

He eivät tiedä muuta kuin sen, että kohtaus alkaa heidän osaltaan sanoilla ”Luojan kiitos!” Ja tästä pitäisi päästä pian juoneen kiinni. Tilanteisiin johdattaa juontaja Heikki Paasonen.

”Jopa kokeneet näyttelijät jännittävät ja menevät ihan puihin.”

Jokaisessa jaksossa nähdään kolme kilpailijaa, joiden tulee selvitä tehtävästä mahdollisimman hyvin. Petelius kokee olevansa tuomarin roolissaan katsojan asialla. Hän käyttää vanhaa tarkkailijan asemaansa kuullakseen, kenestä yleisö tykkää.

”Tässä kisassa ei jaeta pisteitä, mutta yleisö tulisi voittaa puolelleen. Ja sitä myöten tuomari.”

Ei vain näyttelijöille

Heittäytyminen ja improvisointikyky eivät ole vain näyttelijöiden yksinoikeuksia, sanoo Petelius.

”Kaikkihan me improvisoimme arjessamme. Suunnittelemme menevämme kauppaan, mutta mitä matkalla tapahtuu, onkin ihan toinen asia. Eteen tulevat uudet tilanteet vaativat improvisointia. Hissi on täysi, ja on kiire. Mitä teet? Se on nopeiden valintojen tekemistä.”

Entinen jännittäjä tietää, että asioiden etukäteen analysoiminen ei vie aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Jännittäminen lamauttaa enemmän kuin skarppaa.

”Meistä ei tule koskaan valmiita ihmisiä, eikä yhteiskunnasta tule koskaan valmista yhteiskuntaa. Siten myös maapallosta ei tule koskaan pysyvää valmista maapalloa. Tämän kun oivaltaa, niin kaikki on vapaata.”

Petelius myöntää, että heittäytyminen saattaa simppelistä ideasta huolimatta tuntua haastavalta. Riskinotto voi tuntua vaaralliselta, mutta se voi tuoda rikkautta elämään.

Peteliukselle itselleen riskinotto on tuonut elämään rentoutta, rohkeutta ja onnea. Hän kokee olevansa nyt täysin auki.

”Tämä on ollut pitkä tie sekä näyttelijänä että ihmisenä. Improvisointi on auttanut kumpaankin. Olen niin pitkään nähnyt ja tulkinnut elämää. Olen joko epäkypsä ihminen tai helvetin huono näyttelijä, jos en pysty jakamaan elämänkokemusta rooleissani tai muuten.”

Ulkona paistaa aurinko. Luonto improvisoi parhaillaan keväisen koivikkorinteen. 

Heini Kilpamäki

 

X