Horoskooppi 16.–22.3.2017

Seura
Horoskooppi 16.3.2017 07:13

Kalat

(19.2.–20.3.)

Jotkut työasiat vaativat enemmän järjestämistä kuin tavallisesti, mutta ne hoituvat sinulta hyvin. Järjestät myös kirjahyllysi ja paperisi uuteen uskoon – jos ei nyt niin tulevina viikkoina. Avaat sanallisen arkkusi helposti ja onnistuneesti, ja voit vakuuttaa epäröivän ihmisen asiastasi. Suhteet menevät samaa rataa kuin viime viikkoina.

Oinas

(21.3.–19.4.)

Alat hieman hiljentää tahtia reilun kuukauden pikajuoksun sijaan. Huomaat enemmän asioita ympärilläsi, ja haluaisit aistia jo kevättä. Voit innostua tekemään käsilläsi enemmän lähiviikkoina. Osa sinua viihtyy myös hiljaisuudessa tai musiikin parissa. Venus ei ole lähtenyt merkistäsi, mikä merkitsee vetovoimasi jatkuvaa kasvua.

Härkä

(20.4.–20.5.)

Saat vihdoin kaipaamaasi energiaa, kun Mars tulee merkkiisi yli kuukaudeksi. Näet jälleen selkeästi tavoitteesi, tuntuu kuin verhot avautuisivat edessäsi. Pinnan alla olevat tai vellovat asiat häviävät kuin taikaiskusta. Työssäsi täytyy hahmottaa laaja-alaista aihetta ja antaa sille raamit. Tunne-elämä kulkee alitajuista tietä.

Kaksoset

(21.5.–20.6.)

Vinhan ylös- ja ulospäin suuntautuneen jakson jälkeen alat kaivata tosissasi lepoa. Vetoa tulee olemaan kaukaiseen paikkaan. Teet lähiviikkoina enemmän taustatyötä tai valmistelet tulevaa. Ystävyyssuhteissa on paljon miellyttäviä asioita, ja ne sulostuttavat elämääsi. Romanttinen rakkaus on sen sijaan toissijaista vielä usean viikon ajan.

Rapu

(21.6.–22.7.)

Turha ja stressaava kiireen tunne häipyy, ja koet olosi seesteiseksi. Työhön tulee vaihtelevampia aspekteja, ja monia seikkoja täytyy ottaa huomioon. Työhön voi liittyä matkustelua. Ehkä kokoat jonkin sortin palapeliä tulevina viikkoina. Suhde-elämässä pysyvät samat haasteet kuin viime aikoina, ja etsit omaa rooliasi.

Leijona

(23.7.–22.8.)

Raha-asioiden solmukohdat eivät tunnu enää niin käsittämättömiltä, mutta joudut kuitenkin paneutumaan niihin. Tai sitten läheisen taloudenpito askarruttaa. Alat saada valtavasti taistelutahtoa, mikä näkyy väsymättömänä pyrkimyksenä edetä kohti tavoitettasi ja myös ajoittaisena kärsimättömyytenä. Auta armias jos joku on tielläsi.

Neitsyt

(23.8.–22.9.)

Tiivis yhteydenpito on leimannut elämääsi viime viikkoina, ja se jatkuu vielä tämän viikon ajan. Sinun kannattaa kuunnella muita ja joustaa vähän omista periaatteistasi. Toiset tuovat luovuutta elämääsi tavalla tai toisella, ja aika ajoin meno tuntuu kaoottiselta. Marsin asema viittaa siihen, että liikut enemmän ulkona lähiviikkoina.

Vaaka

(23.9.–23.10.)

Sinua ei patisteta enää toimimaan samalla tapaa kuin viime aikoina, ja saat jopa hivenen omaa rauhaa. Joku liikuntalaji voi myös jäädä vähemmälle huomiolle. Pohdit sen sijaan tarkemmin rahankäyttöäsi ja sitä, miten se hoituu lähipiirissäsi. Ehkä hoidat taloudenpitoa myös työssäsi. Rakkauselämässä erilaisuus kiehtoo ja ärsyttää.

Skorpioni

(24.10.–22.11.)

Sinulla on loistavaa luovaa energiaa, ja löydät uusia ratkaisuja työssäsi. Ehkä olet paneutunut täysillä luovaan harrastukseesi. Tärkeintä on kuitenkin se, että saat lisää ytyä toimintaasi, josta tulee äkkinäisempää, nopeampaa ja tehokkaampaa. Ärtyneisyys tulee sivutuotteena, ja saat aikaiseksi jokusen riidan.

Jousimies

(23.11.–21.12.)

Viime viikkojen rasitus painaa yhä, joten sinun on varottava flunssaviruksia. Piakkoin vastustuskykysi kuitenkin paranee. Työteliäs, reilun kuukauden kestävä jakso on alkamassa, ja sinun on käärittävä hihat. Koet jatkuvaa menestystä vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja houkutuksia on vaikea vastustaa. Olemuksesi säteilee.

Kauris

(22.12.–19.1.)

Tiedossa on paljon puhetta tai kirjoittamista – joskus aikaa tuhraantuu turhiinkin puheluihin tai keskusteluihin. Lähipiirissä on pientä touhua, jolla ei ole suurta merkitystä elämänkaarellesi. Alat kuitenkin saada enemmän itseluottamusta, ja olet enemmän esillä. Työsuhteissa riittää viilaamista ja sopeutumista.

Vesimies

(20.1.–18.2.)

Saat hieman lisää ärhäkkyyttä, joka edesauttaa sinua viemään eteenpäin vaikeita hankkeita. Noin puolentoista kuukauden ajan tartut herkästi asioihin, etkä voi välttää riitaa. Otat myös helpommin luudan varresta kiinni, joten pölypallot saavat kyytiä. Maallisemmat Vesimiehet alkavat katsella pihaansa ja sinne sopivia istutuksia.

Keskustelu