Vuonna 1960 muusikko ja tv-kasvo Mikko Kuustonen viettää syntymäpäiviään 4.3. Onneksi olkoon!

(Päivitetty: )
Teksti: Paula Joentaus

Kalat

(19.2.–20.3.)

Ilmassa tuntuu olevan taikaa, sillä tiellesi osuu nyt lukuisia onnenpotkuja ja yllättäviä kohtaamisia. Sisäinen johdatuksesi on korostunut ja ohjeistaa sinua löytämään oikeat sanat ja tavat toimia aivan uusissa ja yllättävissäkin tilanteissa. Jokin kauan elänyt unelma ei enää viehätä. Anna sen vaihtua uusiin.

Oinas

(21.3.–19.4.)

Olisit hyvässä vauhdissa ja valmis monenlaiseen räväkkään toimintaan, mutta lukuisat velvollisuudet hidastavat menoasi ja pakottavat sinut siirtämään omat toiveesi syrjään. Se herättää sinussa turhautuneisuutta ja ärtymystä. Niele harmisi ja tee se, mikä pitää, niin pääset nopeammin toteuttamaan ominta itseäsi.

Härkä

(20.4.–20.5.)

Ilmassa on muutosta. Sinua houkutellaan mukaan johonkin hankkeeseen, mutta vaikka ajatus kuulostaisi kuinka lupaavalta, kannattaa ottaa huomioon myös siihen liittyvät käytännön asiat. Siinä oletkin vahvimmillasi, joten ilmaise näkemyksesi rohkeasti ääneen. Ihmissuhteissa joudut sovittelijan tai parantajan rooliin.

Kaksoset

(21.5.–20.6.)

Joutunet selvittelemään rahaan tai muuhun omaisuuteen liittyviä ongelmia, mutta kunhan pidät pääsi kylmänä ja asenteesi luottavaisena ja käsittelet asiat rauhassa yksi kerrallaan, pääset niiden yli mallikkaasti. Ihmissuhteissa kannattaa pyrkiä mieluummin asettumaan vastapuolen asemaan kuin jyräämään muiden yli.

Rapu

(21.6.–22.7.)

Olet tehnyt paljon toisten hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja nyt on aika kohdistaa samaa huolenpitoa ja arvostusta itseäsi kohtaan. Varaa tilaa rauhalliselle mietiskelylle ja rentoutumiselle omissa oloissasi, jotta saat taas kiinni omista ajatuksistasi ja haaveistasi. Tee jotain mieltäsi ja luovuuttasi ruokkivaa.

Leijona

(23.7.–22.8.)

Sinulta vaaditaan nyt kykyä ja ennen kaikkea rohkeutta nähdä totuus kimaltavan julkisivun alla. Pyri näkemään niin omat kuin toistenkin todelliset motiivit pintapuolisen käyttäytymisen takana. Vasta sitten pääset käsiksi mahdollisten ongelmien ja ristiriitojen ytimeen ja pystyt aidosti tekemään niille jotakin.

Neitsyt

(23.8.–22.9.)

Sinulta pyydetään paljon, ja kestokykyäsi koetellaan niin kauan, että viimein ymmärrät sinuun kohdistuvien vaatimusten kohtuuttomuuden ja alat puolustaa rajojasi. Se ei ole helppoa, mutta oman terveytesi ja elämänlaatusi vuoksi välttämätöntä. Mikäli uhraudut liikaa toisten hyväksi, katkeroidut ennen pitkää.

Vaaka

(23.9.–23.10.)

Sosiaalinen taitavuutesi ja kykysi kohottaa tunnelmaa erilaisissa tilaisuuksissa tunnetaan hyvin, mutta jos et malta huolehtia riittävästä levosta ja omasta tasapainostasi, roolisi alkaa helposti rakoilla kotioloissa, ja läheisesi näkevät sinusta aivan toisenlaisen puolen. Keskitä huomiosi itseesi ja rakkaimpiisi.

Skorpioni

(24.10.–22.11.)

Herkkyytesi ja intuitiosi ovat korostuneet ja pääsevät oikeuksiinsa varsinkin läheisimmissä ihmissuhteissasi mutta myös kaikessa muussa kommunikoinnissa. Luovuutesikin kukoistaa, joten uusia ajatuksia ja ideoita putkahtelee tämän tästä, ja ne kannattaakin kirjata ylös mahdollista kuivempaa kautta varten.

Jousimies

(23.11.–21.12.)

Levottomuutesi alkaa hellittää, ja mikäli olet kipuillut jonkin ongelman parissa, alat tuntea päässeesi sen suhteen voiton puolelle. Olosi on huojentunut, mutta se ei tarkoita sitä, että kannattaisi heti alkaa paahtaa täysillä kohti uusia haasteita. Nyt on hyvä tehdä pieni välitilinpäätös kaikesta kokemastasi.

Kauris

(22.12.–19.1.)
Jos elämäsi tuntuu yllätyksettömältä ja raskaalta, syy löytyy ehkä lähempää kuin uskotkaan. Olet taipuvainen negatiiviseen ajatteluun ja pidät liian tiukasti kiinni ennakko-odotuksistasi asioiden ja ihmisten suhteen, mikä johtaa vääjäämättä pettymyksiin. Pyri tietoisesti suhtautumaan asioihin uudella tavalla.

Vesimies

(20.1.–18.2.)
Edessäsi on hieno jakso. Tunnet olevasi oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tulevasi sekä kuulluksi että arvostetuksi näkemyksinesi. Se hivelee itsetuntoasi ja nostaa itseluottamustasi. Muista, ettei se kuitenkaan tee sinusta kaikkien alojen asiantuntijaa tai anna sinulle oikeutta määräillä toisten tekemisiä.

X