Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen on syntynyt 2.12.1946. Hyvää syntymäpäivää!

(Päivitetty: )
Teksti: Paula Joentaus

Jousimies

(23.11.–21.12.)

Sanoillasi ja mielipiteilläsi on nyt enemmän painoarvoa kuin uskotkaan. Nyt onkin mitä parhain hetki panna alulle merkittäviä hankkeita tai omaksua näkyvämpää roolia. Karsi puheistasi turha höpinä ja leikinlasku, niin uskottavuutesi kohoaa entisestään. Jokin yllättävä yhteistyökumppanuus on myös mahdollinen.

Kauris

(22.12.–19.1.)

Pitelet käsissäsi monia lankoja ja ratkaisujen avaimia, eikä niitä käy delegoiminen muille. Joudut siis keskittymään asioihin täysillä ja antamaan ison panoksen yhteisille hankkeille, mutta saat kyllä aikanaan runsaan kiitoksen ponnisteluistasi. Hyvinvointisi kannalta on olennaista muistaa levätä riittävästi.

Vesimies

(20.1.–18.2.)

Jos sinulla on kesken jokin kiintoisa hanke, omistaudut sille kiihkeästi ja sivuillesi vilkuilematta ja tunnet vahvasti olevasi elossa ja oikealla tiellä. Jos taas fokus puuttuu, sitä voi nyt olla vaikea löytää, ja saatat kokea olevasi hieman eksyksissä. Siinä tapauksessa ei auta kuin sietää hetki epävarmuutta.

Kalat

(19.2.–20.3.)

Olet tarmokas ja tartut epäröimättä eteesi tuleviin uusiin haasteisiin. Omaksut uusia asioita poikkeuksellisen helposti, ja stressinsietokykysi on huomattavasti tavallista parempi. Ei siis ihmekään, että tunnut nyt kulkevan kepein askelin sileää polkua menestyksestä toiseen. Nyt kannattaa kurkotella korkealle.

Oinas

(21.3.–19.4.)

Törmäät henkilöihin, jotka tuntuvat vaativan sinulta enemmän kuin olisit halukas antamaan. Sinusta saattaakin tuntua siltä kuin olisit jatkuvassa testissä, ja joudut hillitsemään itseäsi, ettet menettäisi malttiasi. Tee kaikkesi pysyäksesi tyynenä ja keskity omiin tekemisiisi välittämättä liikaa toisten odotuksista.

Härkä

(20.4.–20.5.)

Päästäksesi eteenpäin joudut ottamaan askeleen tai pari taaksepäin. Vaikka se tuntuu sillä hetkellä tappiolta, voit olla varma, että se kannattaa ja todennäköisesti estää sinua ajautumasta kiipeliin tai umpikujaan. Ihmissuhteesi ovat vaarassa jäädä käsillä olevien ongelmien jalkoihin. Vaali niitä tietoisesti.

Kaksoset

(21.5.–20.6.)

Elämäsi on nyt kevyttä ja hauskaa, joten mielikuvituksellasi ja luovuudellasi on tilaa ja mahdollisuuksia temmeltää. Saatatkin nyt saada loistavia ideoita tai oivalluksia kuin tyhjästä. Ne kannattaa vähintään tallentaa muistiin odottamaan otollista toimeenpanohetkeä. Ihmissuhteissasi piisaa lämpöä ja kipinää.

Rapu

(21.6.–22.7.)

Sinulla on nyt vaikeuksia sietää vastuksia, mikä purkautuu helposti kiukutteluna tai oikukkaana käytöksenä. Se puolestaan saa vastapuolesi takajaloilleen. Nöyrtyminen ja kärsivällisyys olisivat ne työkalut, joita tarvitsisit päästäksesi ylittämään esteet. Eri asia onkin sitten se, kykenetkö kaivamaan niitä esiin.

Leijona

(23.7.–22.8.)

Jonkin aiemman päätöksesi tulokset alkavat näkyä, eivätkä ne ilahduta. Nopeaa ratkaisua asioiden korjaamiseksi ei ole tarjolla, joten sinulla on nyt oiva tilaisuus harjoittaa tarkkaa harkintaa ja vertailla käsillä olevia vaihtoehtoja. Muista, että vaikeudet kasvattavat ja virheistään oppii yleensä parhaiten.

Neitsyt

(23.8.–22.9.)

Intuitiosi toimii poikkeuksellisen hyvin, mikä antaa sinulle varmuutta ja rohkeutta toimia lyhyelläkin varoitusajalla. Löydät vaivatta oikeat sanat ja oletkin vahvoilla kaikenlaisissa neuvotteluissa ja väittelyissä. Älä kysele muiden mielipiteitä vain ollaksesi kohtelias. Teet parhaat päätöksesi itsenäisesti.

Vaaka

(23.9.–23.10.)

Jokin konflikti on muhinut jo pitkään ja saattaa nyt hyvinkin kiehua yli. Älä pyri välttelemään tai lykkäämään sen käsittelyä. Oikea aika sille on tässä ja nyt, ja kun suostut puimaan kiistaa tai väärinkäsityksiä rehellisesti, huomaat, miten se on verottanut omiakin voimiasi. Asian ratkettua olosi kevenee heti.

Skorpioni

(24.10.–22.11.)

Erilaiset projektit ja keskeneräiset hankkeet rohmuavat leijonanosan energiastasi ja ajastasi. Ihmissuhteet ja hauskanpito jäävät nyt pakostakin vähemmälle huomiolle, mutta toisaalta ammatillinen yhteistyö tai vastuun jakaminen tuottaa hyviä tuloksia, ja asiat, joihin paneudut, onnistuvat yli odotusten.

X