Näyttelijä Kristiina Halkola on syntynyt 3.6.1945. Hyvää syntymäpäivää!

(Päivitetty: )
Teksti: Paula Joentaus

Kaksoset

(21.5.–20.6.)

Nyt on välitilinpäätöksen aika. Luovu sellaisesta, mikä on aikansa palvellut, ja aseta itsellesi uusia tavoitteita ja haaveita. Itsevarmuutesi on kohdallaan, ja uskallat ilmaista tahtosi aidosti ja tavoitella itsesi näköistä elämää. Se voi saada ulkopuoliset aluksi takajaloilleen, mutta sinä tiedät itse, mitä tahdot.

Rapu

(21.6.–22.7.)

Energiasi on väkevää. Olet tavanomaista kärkkäämpi sanomaan mitä ajattelet ja miten haluat asioiden sujuvan, mikä voi johtaa kahnauksiin tai tahtojen taisteluihin. Vahva reagointisi yllättää itsesikin, ja saatat jopa säikähtää tunteidesi leiskuntaa. Kanavoi energiasi johonkin, joka herättää sinussa intohimoa.

Leijona

(23.7.–22.8.)

Jakso on sitä onnistuneempi mitä enemmän vapaa-aikaa pystyt järjestämään. Jos lomailuun ei ole mahdollisuutta, huolehdi ainakin, että sinulle järjestyy päivittäin aikaa omistautua jollekin omalle mieluisalle tekemiselle ja viettää leppoisasti aikaa perheen tai muiden läheistesi seurassa. Turha kiire syö iloa.

Neitsyt

(23.8.–22.9.)

Olet saanut tehdä tavallista lujemmin töitä päästäksesi tavoitteisiisi, ja vaikkei suoranaista helpotusta olekaan vielä luvassa, olet selvästi jo voiton puolella. Suhtaudu tilanteeseen eräänlaisena testi- tai oppijaksona, jonka tarkoitus on terävöittää ajatteluasi ja kehittää osaamistasi entistäkin paremmaksi.

Vaaka

(23.9.–23.10.)

Olet tasapainoinen, ja sisäinen rauhasi luo myös ympärillesi harmoniaa, missä ikinä liikutkin. Et ehkä haaveile nyt mistään radikaaleista elämänmuutoksista, mutta sinun on hyvä tietää, että mikäli haluaisit lähteä jotakin muuttamaan, ajankohta sille olisi nyt erityisen suotuisa. Taide-elämykset tuovat paljon iloa.

Skorpioni

(24.10.–22.11.)

Jakso on sosiaalisesti erittäin vilkas ja antoisa. Kanssakäyminen toisten kanssa sujuu pehmeissä tunnelmissa ilman turhaa itsetehostusta, ja huomaat nauttivasi rennosta ja mutkattomasta yhdessäolosta. Saatat tuntea korostunutta halua nautiskella ja hemmotella itseäsi, mutta kohtuus lienee paikallaan tässäkin.

Jousimies

(23.11.–21.12.)

Jakso sopisi erityisen hyvin lomailuun, sillä leijut jo valmiiksi pehmeissä tunnelmissa. Osoitat tavallista avoimemmin kiintymystäsi läheisillesi ja olet valmis paljastamaan itsestäsi aivan uusia puolia sekä valottamaan salaisia haaveitasi, varsinkin mikäli saat mahdollisuuden tehdä sen rennoissa puitteissa.

Kauris

(22.12.–19.1.)

Et ole aivan parhaassa iskussasi. Kaipaat kovasti rakkautta ja hyväksyntää, mutta niistä ei silti kannata maksaa mitä tahansa hintaa. Saatat nyt poikkeuksellisesti olla altis menemään sieltä, missä aita on matalin ja laskemaan riman turhankin alas. Pyri kohentamaan jaksamistasi hedelmällisemmin keinoin.

Vesimies

(20.1.–18.2.)

Kommunikointikykysi on nyt huipussaan. Osaat pukea ajatuksesi sanoiksi poikkeuksellisen selkeästi ja vakuuttavasti ja naulitset kuulijoiden mielenkiinnon leikiten. Nyt on oikea hetki neuvotella hyviä sopimuksia, loistaa työhaastattelussa tai pyytää palvelusta. Raha-asioissasi on luvassa suosiollinen käänne.

Kalat

(19.2.–20.3.)

Mainio vireesi sen kuin jatkuu. Avain menestykseesi on siinä, että luotat omiin vaistoihisi etkä ole muiden riepoteltavissa. Aistillisuutesi on huipussaan, ja varsinkin romanttisissa suhteissa on luvassa huikeita hetkiä. Myös arkisemmat suhteet toimivat. Herätät luottamusta, ja ideasi saavat suopean vastaanoton.

Oinas

(21.3.–19.4.)

Sinulla on suuri tarve saada näkemyksillesi ja suunnitelmillesi vahvistusta. Jos et pidä varaasi, tuot asiasi esiin turhan käskevään sävyyn. Diplomaattisempi lähestymistapa veisi usein paljon pidemmälle, joten kiinnitä tietoisesti huomiota siihen, miten asiasi ilmaiset, ja anna tilaa toistenkin mielipiteille.

Härkä

(20.4.–20.5.)

Edessäsi on menestyksekäs jakso, joka suosii niin rahallisia investointeja kuin rakkauttakin. Olet löytänyt itsestäsi rennon ja huumorintajuisen vaihteen, mikä tekee sinusta muiden silmissä helposti lähestyttävän ja puoleensavetävän. Sekä tekemisiäsi että yleistä olotilaasi leimaavat vaivattomuus ja luottamus.

X