60-luvun tähdet Jarkko Ja Laura Antikainen yhä yhdessä: ”Emme mene koskaan nukkumaan epäsovussa”
60-luvun folk-aalto nosti pinnalle kaksi helsinkiläisnuorta. Lauluduo Jarkko ja Laura hitsautui tiimiksi tiiviin keikkailun tuoksinassa, ja teini-ikäisenä herännyt ihastus kasvoi harmoniseksi rakkaudeksi.
Jarkko ja Laura on tunnettu brändi jo vuodesta 1966. ”Lapsenlapsemmekin kutsuvat meitä Jarkoksi ja Lauraksi, eivät ukiksi ja mummiksi”, Jarkko ja Laura Antikainen kertovat.
Rinteeseen rakennetun rivitalokodin pianohuoneen seinällä on todellinen harvinaisuus, Salvador Dalin suunnittelema juliste Madridin euroviisuista vuodelta 1969.
Se on asunnon omistajille, helsinkiläisille aviopuolisoille Laura Antikaiselle, 72, ja Jarkko Antikaiselle, 71, rakas muisto nuoruuden musiikkiurasta, samoin kuin lempeästi lauletut Kuin silloin ennen, Se oli silloin, Meidän laulumme ja Kuin pieni tyhmä. Ne ovat yhä toivottuja sävelmiä entisten nuorten musiikkiohjelmissa.
1960-luvun hempeämpää linjaa edustavat levytykset veivät suosikkiduon vuosiksi musiikkielämän pyörteisiin, aina euroviisulavalle asti.
Musiikkibisnekseen kuuluvat tiukat tilanteet hitsasivat parin yhteen. Nuoruudenrakkaus syveni avioliitoksi, joka on kestänyt jo 46 vuotta.
Parista kasvoi tiimi. Se päätti keskittyä elämään musiikkibisneksen ulkopuolella. Yhdessä, tietenkin.
Kohtalo ohjasi Hauholle
Kohtalon sormella oli kesällä 1964 täysi työ saattaa nuoret yhteen. Monen helsinkiläisperheen tapaan sekä Jarkon että Lauran perheet lähtivät kesänviettoon Hauholle.
Lauran perhe lähti tapojensa mukaan viettämään kesää Löyttyniemen täysihoitolaan. Jarkon perhe oli menossa aivan muualle, mutta majapaikka olikin täyteen varattu, samoin toinen. Lopulta heidät ohjattiin Löyttyniemeen.
”Olimme vasta päässeet perille, kun pikkuserkkuni juoksi minua vastaan ja hihkui, että ’Laura Laura, tänne on tullut uusi poika – ja sillä on hirveän karvaiset jalat!’” Laura nauraa.
Kun yhteisruokailun aika tuli, kumpikin katseli toista kiinnostuneena. Jarkko oli tuolloin 13-vuotias, Laura 14.
Pian kävi ilmi, että Jarkko lauloi Helsingin Tuomiokirkon Cantores Minores -poikakuorossa. Lauran suvulla oli tapana kokoontua yhteen laulamaan, ja Jarkkoakin pyydettiin mukaan. Musiikki yhdisti nuoret heti.
”Ajan tavat olivat hyvin erilaiset silloin. Se kaikki oli hyvin viatonta”, Jarkko muistelee.
”Me olemme tiimi, ihan kaikessa”
Vuosien mittaan Jarkko ja Laura hakeutuivat toistensa seuraan laulamaan, ensin yhteisissä lauluyhtyeissä, sitten duona. Sunnuntaisin harjoiteltiin Lauran kotona Maunulassa Lauran pianistiäidin johdolla.
Tuolloin parin ohjelmistoon kuului muun muassa Mozartin Ave verum corpus. Kun folk-aalto saavutti Helsingin, Jarkko ja Laura olivat mukana.
”Helsingissä toimi useitakin folk-klubeja. Yhtä veti Jussi Joutsenniemi Munkkivuoressa ja toista vedin minä Steinerkoulussa. Kokoonnuimme kahden viikon välein laulamaan ja soittamaan”, Jarkko muistelee.
Samoissa illoissa pyörivät niin Anki, Hector, Jukka Kuoppamäki, Carita Holmström, lauluyhtye Sinkat kuin Päivi Paunukin.
”Folk oli täysin rahatonta. Me halusimme tuottaa ihmisille hyvää fiilistä. Kukaan ei miettinyt, että siitä pitäisi saada palkkaa”, Jarkko muistelee.
”Nykyinen ajattelu, että musiikkia tehdään dollarinkuvat silmissä ja että laulu on juuri sille päivälle räätälöity tuote, tuntuu vieraalta. Hyvä laulu kestää ilman jättituotantoakin. Sitä voi laulaa vaikka yksin metsässä, ja se toimii”, Laura pohtii.
Tehtyään levytyssopimuksen Toivo Kärjen kanssa vuonna 1966 he pääsivät ensimmäisellä levyllään television Levyraatiin. Siellä Lauran tekemä Meidän laulumme sai innostuneen vastaanoton.
Alkoi ahkera keikkailu. Pitkät, pääosin autolla tehdyt keikkamatkat hitsasivat paria yhteen, vaikka kummallakin oli tuolloin omia tyttö- ja poikaystäviä.
”Vähitellen alkoi hahmottua, mikä tämän meidän juttumme sydän on. Me olemme tiimi, ihan kaikessa. Kaikki toimi niin helposti. Meillä ei ollut mitään kauheita erimielisyyksiä ja viihdyimme vapaa-aikanakin yhdessä todella hyvin”, Laura muistelee.
Jarkko ja Laura syksyllä 1968. Taustalla Jarkon ensimmäinen auto Fiat 600. © Jarkon ja Lauran kotialbumi
Eroottinen jännite kasvoi ajan kanssa
Laura sai Jarkolta 19-vuotispäivälahjaksi valkokultaisen sormuksen, jossa oli pieni timantti. Jarkko oli hankkinut sen Tillanderilta, jonka tiskille hän oli kumonnut koko lompakkonsa sisällön. Ele oli niin romanttinen, että Lauran sydämessä liikahti.
”Jarkko oli lähetellyt jo jonkin aikaa minulle ulkomailta kortteja, jotka alkoivat aina ”Lauralleni”. Epäilin silloin, että noinkohan asia on, mutta niin vain hänen pitkäjänteinen työnsä alkoi tuottaa tulosta.”
Kun Jarkko ja Laura valittiin Suomen edustajiksi Madridissa pidettyyn Eurovision laulukilpailuun keväällä 1969, se yhdisti heitä entisestään.
”Olimme silloin vasta 18- ja 19-vuotiaita. En olisi ikimaailmassa uskaltanut lähteä sinne yksin. Myös julkinen paine jakaantui meille yhdessä. Kahdestaan saimme olla ilman paineita”, Laura kertoo.
”Jonkinlainen eroottinen jännite välillämme oli tietenkin alusta lähtien. Eihän kukaan tuon ikäinen ihan vain pelkästä laulamisen ilosta ryhdy tällaiseen. Kun ikää tuli lisää, erotiikan osuus välillämme kasvoi.”
Kuin silloin ennen sijoittui euroviisuissa sijalle 12, ja seuraava kesä oli yhtä hullunmyllyä. Suosikkiduoa lennätettiin lentokoneella keikalta toiselle. Kun 1970-luvun alussa eräällä keikkapaikalla Jarkkoa revittiin lavalla lahkeesta, hän sanoi Lauralle, ettei jäisi tällaista hysteriaa kaipaamaan. Laurakin oli valmis muutokseen.
”Palasimme aina toistemme luo”
Jarkko ja Laura jatkoivat aktiivista musiikkiuraansa vuoteen 1974. Seuraavana vuonna he menivät naimisiin Helsingin pitäjän kirkossa.
Kumpikin oli opiskellut musiikkiuran ohella, Laura Sibelius-Akatemiassa ja Jarkko liiketaloutta. Yrittäjäsuvusta lähtöisin oleva Jarkko perusti tekstiilialan yrityksen. Oman firman pyörittäminen vaati paljon työtä. Etenkin Brenda-laatuneuleet saavuttivat lopulta arvostusta jopa Ruotsin hovissa.
Antikaiset saivat kolme poikaa, ja Laura hoiti heitä kotona. Vuodet kysyivät tiimiltä joustokykyä.
”Kun lapset olivat pieniä ja oli paljon yövalvomista, oli välillä tiukkaa. Firmassa oli puskettava töitä, sillä kymmenien ihmisten työpaikat olivat siitä kiinni. Lauralla oli paljon enemmän työtä, kun olin kiinni omissa ongelmissani. Mutta silloinkin olimme tiimi, ja tuimme toisiamme. Sekin on avioliiton rakkautta ja romantiikkaa, kun voi tuoda toiselle turvaa hoitamalla oman osuutensa”, Jarkko sanoo.
Kumpikin nostaa yhteiselämänsä kantavaksi voimaksi keskinäisen luottamuksen. Heidän rakkauteensa kuuluu myös vapaus tavata ihmisiä ja toteuttaa itseään.
”Liian tiukat valjaat eivät kestä”, Laura sanoo.
Irtiottoihin ei kummallakaan ole tarvetta, sillä he tykkäävät tehdä asioita yhdessä. Yhteenkuuluvuuden osoituksena Jarkko kantaa aina kaulassaan Lauran hänelle teettämää jin ja jang -riipusta.
”Jo aikanaan huomasimme, että vaikka kummallakin oli niitä muitakin suhteita, palasimme aina toistemme luo. Ehkä sen ansiosta suhteemme onkin kestänyt, kun huomasimme, ettei tuosta toisesta pääse millään eroon”, Laura nauraa.
Laura ja Jarkko selvittävät erimielisyydet heti. ”Asiat täytyy purkaa saman päivän aikana, jotta pääsemme takaisin harmoniaan”, Jarkko sanoo. © Tommi Tuomi
Sama suunta ja harmonia kannattelevat
Jarkko ja Laura sanovat yhteen ääneen olevansa onnekkaita, kun yli 50 vuoden yhteiselämä on mennyt näin. Tässä suhteessa on hyvä olla.
”Meille ei koskaan tapahtunut sellaista loksahdusta, joka kertoisi, että toinen on juuri se oikea. Asia kirkastui vähitellen, kuin myös se, että tämä meidän tiimimme toimii tällä tavalla. Monesti ihmiset kasvavat vanhetessaan eri suuntiin, mutta me olemme kasvaneet samaan suuntaan”, Laura pohtii.
Yksi rakkauden ravinne saattaa piillä siinä, etteivät Antikaiset jätä asioita selvittämättä. He eivät mene koskaan nukkumaan epäsovussa.
”Riitely ja epäsopu vievät aivan hirveästi energiaa. Epäsovussa olemisen täytyy olla epäterveellistä, niin sietämätöntä se on”, sanoo Laura.
”Asiat täytyy purkaa saman päivän aikana, jotta pääsemme takaisin harmoniaan”, Jarkko toteaa.
1960-luvun ja folk-musiikin henki välähtää siellä täällä Jarkon ja Lauran puheissa, vaikka he eivät tunnustaudukaan minkään aatteen kannattajiksi.
”Olihan se 60-luku sellaista yhteiskunnallisen heräämisen aikaa. Muistan, kun luin Rachel Carsonin kirjan Hiljainen kevät. Olin aivan järkyttynyt. Isäni oli biologi, joten kirjan sanoma lankesi hyvään maahan. En ole koskaan ollut mikään ympäristöaktiivi, mutta kauhistuin, miten kaiken maailman myrkkyjä syydetään joka paikkaan tutkimatta niiden vaikutuksia”, Laura huokaa.
Jarkko kuittaa kuin ohimennen, ettei heillä ole 40 vuoteen käytetty maailman suurimman ruoka- ja juomayhtiön tuotteita.
60-luvun ihanteet näkyvät arjen pienissä teoissa.
Vielä olisi yksi toive
Kummankin täytettyä 70 vuotta tulee välillä mietittyä tulevaakin. Energinen pari matkustelee mielellään ja viettää aikaa erityisesti Espanjassa, jossa Jarkko tottui käymään isovanhempiensa huvilalla jo teini-ikäisenä.
Nykyisin parin tie vie kerran vuodessa Marbellaan, josta he ovat löytäneet mukavan huoneistohotellin. Sen henkilökunnasta on vuosien mittaan tullut ystäviä. Marbellassa he kävelevät vanhassa kaupungissa ja autoilevat lähiseuduilla.
Tulevaisuudelta kumpikin toivoo terveyttä ja elämänilon säilymistä.
Konkreettinen muistutus iän karttumisesta on Jarkon leikkausta odottava polvi, joka on Lauran sanojen mukaan jo ylittänyt parasta ennen -päivämääränsä.
Hetken mietittyään Laura muistaa yhden asian, jonka hän haluaisi vielä toteuttaa. Se tuli mieleen, kun hän täytti lapsenlapsilta saamaansa Isoäidin kirjaa.
”Kirjoitin siihen, että Tavastian takahuoneeseen en ole vielä päässyt. Ehkä mun tulevaisuuden toiveeni voisi olla sinne bäkkärille pääseminen. Yksinhän en sinne pääse, joten kyllä meidän täytyy mennä sinnekin yhdessä.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti