Aatos Tapalan ja Lilja-puolison räiskyvä rakkaus: ”Välillä kuuluu kadulle asti meikäläisen huuto”

Lilja Ahtiaisen ja Aatos Tapalan suhteessa riidellään mutta myös rakastetaan. Kihlat he vaihtoivat kuukauden seurustelun jälkeen, mutta naimisiin he eivät ole menneet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lilja Ahtiaisen ja Aatos Tapalan kihloista on 32 vuotta. ”Saattaa olla, että niin paljon vuosia ei enää ole edessä, mutta olisi edes puolet siitä”, Aatos sanoo.

Lilja Ahtiaisen ja Aatos Tapalan suhteessa riidellään mutta myös rakastetaan. Kihlat he vaihtoivat kuukauden seurustelun jälkeen, mutta naimisiin he eivät ole menneet.
(Päivitetty: )
Teksti: Kimmo Rantanen

Marenkia, mansikoita ja kermavaahtoa. Vierailu Lilja Ahtiaisen, 69, ja Aatos Tapalan, 76, luona Naantalissa alkaa Aatoksen unelmalla.

Kermakakulla on hieno nimi. Tv-kokki Kati Nappa keksi sen 1980-luvulla, kun Lilja vieraili hänen ohjelmassaan. Koska ohjelmassa tehty suolainen piirakka oli Liljan kiusaus, tuli kakusta Aatoksen unelma.

Pariskunnan persoonallisesti sisustettu Cafe Antonius on kuin tuulahdus toisesta maailmasta. Niin on henki muuallakin talossa.

Saman katon alla ovat asunto, kahvila ja majoitustilaa. Arvovaltaisia vieraita on riittänyt. Kahvilassa ovat piipahtaneet monet Kultarannan vieraat sekä kaikki Suomen elossa olevat presidentit Sauli Niinistöä lukuunottamatta.

Isäntäväellä riittää loputtomasti tarinoita. Vähäisin niistä ei ole heidän oma rakkaustarinansa.

Tapaaminen

Lilja järjesti 1980-luvulla kahvilansa yläkerrassa päivällisiä ja illallisia yhdessä Laila Hirvisaaren (tuolloin Hietamies) kanssa. Hirvisaari asui siihen aikaan Liljan luona ja kirjoitti romaania Hylätyt talot, autiot pihat. Iltaisin hän luki kirjoittamiaan tekstejä talon emännälle.

Kun Hirvisaari palasi Helsinkiin, hän järjesti juhlia, joihin kutsui myös Liljan.

”Se oli kuin toinen maailma. Näin paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Aatoksen veli Timo oli jo aiemmin Naantalissa sanonut, että minun pitäisi tavata hänen veljensä. Juhlissa puhuttiin samaa.”

Aatoksella oli takanaan tuore avioero. Juhlissa yritettiin järjestää Liljan ja Aatoksen tapaamista, mutta se ei koskaan onnistunut. Lopulta Aatos tarttui itse puhelimeen.

”Hän oli laskettelemassa Muurlassa ja soitti, voiko tulla käymään. Sanoin, että voi. Ei hän mennyt lopulta ollenkaan laskettelemaan vaan tuli suoraan tänne. Olin saunassa, kun Aatos saapui.”

Laskettelupuku päällä Aatos astui taloon ja ihmetteli, kun ketään ei ole paikalla. Lopulta Lilja tuli saunasta ja lähetti Aatoksen löylyihin.

Saunan jälkeen he joivat ensin punaviiniä sekä päälle kahvia ja konjakkia. Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

”En voinut kuvitella, että sellaista tapahtuisi. Menin Liljan eteen polvilleni ja sanoin, että rakastan sua. Kuukautta myöhemmin menimme kihloihin.”

Lilja oli tuolloin 36-vuotias, Aatos kahdeksan vuotta vanhempi.

”Olimme täynnä rakkautta”, Lilja sanoo.

Omat kodit

Yhteiselo alkoi saman tien, mutta yhteistä kotia pari ei hankkinut. Heillä on yhä kaksi asuntoa, molemmilla omansa. Liljan Naantalin-koti on se enemmän yhteinen.

Aatoksen 50-vuotisjuhlia vietettiin kotona Naantalissa kauniina kevätpäivänä 1990. Lilja ja Aatos olivat tuolloin olleet yhdessä kuusi vuotta. ©SHOJA LAK

”Asumme kahdessa paikassa. Se on koko suhteen salaisuus. Suosittelen sitä kaikille, jotka aikuisina menevät yhteen, jos suinkin varat sallivat”, Lilja sanoo.

”Jokainen ihminen tarvitsee omaa aikaa. Vähemmän tulisi avioeroja, jos ihmiset tohtisivat olla esimerkiksi kesämökillä vuoroviikoin. Sitten alkaisi jo odottaa, koska toinen tulee.”

Aatoksen asunto on Raisiossa, josta on Naantaliin muutama kilometri. Suhteen alussa tilanne oli toinen, kun Aatos asui Helsingissä ja ajoi kaksi kertaa viikossa Naantaliin Liljan luo.

”Ennen kun meni päreet, oli 185 kilometriä mustaa viivaa edessä. Nyt matkaa on vain kahdeksan ja puoli kilometriä”, Aatos heittää.

Temperamenttinen pariskunta antaa tunteiden leiskua. Sanomista tulee helposti, mutta asioihin ei jäädä kiinni. Välillä riidellään, mutta kaiken pohjalla on kuitenkin aina rakkaus.

Kahden asunnon systeemi liittyy myös työelämään. Cafe Antonius majoituspalveluineen on Liljan yritys, vaikka Aatos onkin mukana toiminnassa ”kiireapulaisena”. Erityisesti kesät ovat työntäyteisiä aamuvarhaisesta iltamyöhään.

On hyvä, että toisella on mahdollisuus omaan rauhaan, kun toinen keskittyy töihinsä.

”Toisaalta on fantastisen kivaa, kun teemme kaikkea yhdessä. Se ei silloin tunnu työltä vaan maistuu elämältä. Yhtäkkiä joku tavallinen päivä onkin juhlapäivä.”

Aatos opiskeli laulua Saksassa ja toimi Suomen Kansallisoopperan solistina vuosina 1964–1974. Sen jälkeen hän perusti oman ohjelmatoimiston, Expertus Oy:n. Pikkuhiljaa ammattimainen laulaminen jäi.

”Laulamisen Aatos osaa kaikkein parhaiten, mutta hän ei viitsi laulaa”, Lilja harmittelee.

”Nykyään olen kyllä valmis poika laulamaan, lähinnä häissä ja hautajaisissa”, Aatos tarkentaa.

Kriisin paikka

Aatos Tapala ja Lilja Ahtiainen

”Varmaan kuuluu välillä kadulle asti meikäläisen huuto”, Aatos Tapala kertoo temperamentistaan. ©SHOJA LAK

Lilja ja Aatos eivät kaunistele asioita. Kumpikin puhuu suoraan. Aatos esittelee lappua, johon Lilja on listannut hänelle aamun työt. Lilja sanoo, että muuten Aatos voisi laistaa hommista ja sanoa, ettei ole kuullut.

Aatosta asia ei harmita. Onpahan selvät sävelet. Lilja hoitaa yritystään täysin oman mielensä mukaan. Asiat tehdään niin kuin hän sanoo. Muita vaihtoehtoja ei ole.

”Olen erittäin vaikea ihminen, vaikka toisaalta helppo. Minun on oltava vaikea, muuten en pysty pyörittämään yritystä”, Lilja sanoo.

”Todella vaikea”, Aatos vahvistaa.

”Mutta myös minä olen vaikea. Varmaan kuuluu välillä kadulle asti meikäläisen huuto. Täällä on räiskyvät meiningit, mutta tykätään toisistamme silti niin peevelisti.”

Lilja haluaa, että asiat tehdään heti, Aatos mieluusti harkitsee. Epätahtisuus saa tunteet välillä kuumenemaan. Yhteen otetaan kunnolla, mutta yhdessäolo ei silti ole koskaan ollut tosissaan katkolla.

”Kriisien ratkaisu on meillä puhuminen. Puhumme tuntikausia. Kertaakaan emme ole aikoneet erota”, Lilja kertoo.

Parasta aikaa

Työnteko määrittää yhä edelleen parin elämää. Heillä ei ole aikomustakaan eläköityä tai luopua rakkaasta liiketoiminnastaan.

”Tässä on mielettömän hyvä olla. Talvi on kevyempää aikaa, kesä rankkaa. Mutta tykkään älyttömästi tehdä töitä”, Lilja alleviivaa.

Lilja hoitaa käytännön järjestelyjä sekä taloushallintoa, Aatos tekee paperitöitä ja auttaa missä milloinkin tarvitaan. Aatos myös vetää ryhmille Naantalin historiasta kertovia kierroksia ja laulattaa ihmisiä sekä naurattaa imitoimalla muun muassa presidenttejä.

”Meillä on se ero, että olen kasvanut superpositiivisessa työläiskodissa, Aatos negatiivisessa kanttoriperheessä. Äiti sanoi Aatokselle aina, että ei kannata. Minulle sanottiin, että yritä vaan. Se on yksi määräävä asia suhteessamme.”

Lilja kiittelee Aatosta vuolaasti saamastaan tuesta.

”Suomi on edelleen miesten maailma. Jos nainen menestyy, sitä on vaikea hyväksyä. Kun tulee ongelmia, Aatos tukee. En ole yksin.”

Maaliskuussa pariskunta piipahtaa aina Teneriffalla lomailemassa ja keräämässä voimia kesän ponnistuksiin.

Parin leikkisä nokittelu tulee esiin, kun Aatos kertoo Liljan ostaneen kuvauksia varten kotiin kukkia ja kehottaneen Aatosta sanomaan, että tämä on ne hankkinut.

Kukat sopivat päivään, joka on parin kihlajaispäivä. Kun kukat olivat talossa valmiina, Aatos käytti tilaisuutta hyväkseen.

”Kiitin aamulla Liljaa 32 vuodesta. Saattaa olla, että niin paljon vuosia ei enää ole edessä, mutta olisi edes puolet siitä.”

Lue myös:

Viva: Rakkaus taipuu ja taivuttaa – Laulaja Teppo Ruohonen tietää, millaista on suudella yhdeksän senttiä pidempää naista

Göran Stubb pyysi Pirkko Mannolaa treffeille jo 1959 – lempi leimahti 50 vuotta myöhemmin

X