Aino-Kaisa Saarinen: Tompalle suurkiitos

Aino-Kaisa Saarisen, 34, posket ovat lommolla. Hiihtomaajoukkueen leiri Italiassa näyttää hioneen urheilijan kropasta ja koko olemuksesta entistä tiukemman.

Aikun hymy Val Senalesissa on sentään yhtä iloinen kuin ennenkin. Hän vaikuttaa hyväntuuliselta ja rennolta.
Runsaan kahden kilometrin korkeudella sijaitseva alppikylä on idyllinen auringonpaisteessa. Mutta pari kuukautta aikaisemmin idyllistä ei ollut tietoakaan.

Silloin olympiahaaveet olivat vaarassa.

Lokakuussa Aikku asui ainoana suomalaisena Val Senalesin lähes tyhjässä vuoristohotellissa.
Pikkuhiljaa asiat alkoivat mennä pieleen.

Ensin lunta tuprusi niin sakeasti, että vuoristotiet menivät tukkoon. Sitten eristyksiin jääneen hotellin puhelin- ja nettiyhteys katkesi ja sähkön- ja lämmönjakelu alkoivat takkuilla.

Illalla lamput olivat ajoittain pimeinä.

Yön aikana Aikku tunsi, että kuume nousee kohisten. Raju vatsatauti iski.

Aikku ei päässyt sängystä ylös. Yhteyttä Suomeen ei saanut. Minuutit tuntuivat tunneilta.

Vihdoin Aikku sai ensiapua italialaiselta lääkäriltä, joka arvioi heikkouden johtuvan virusperäisestä vatsataudista.
Toivuttuaan Aikku lensi heti Suomeen ja kävi Lahdessa omalla henkilääkärillään. Sitten hän palasi vuoristoleirille.
Nyt Venäjän olympiakisojen aattona Aikku voi jo hymähtää kokemukselleen.

Val Senalesissa Aikku palaa hetkeksi lapsuusmuistoihin ja uran alkuvaiheisiin.

Lapsuus

Lapsuuden päällimmäisenä muistona ovat erilaiset leikit kaksoissisareni Maijan kanssa.

Olemme samannäköisiä, ja siitä syystä meidät joskus sotketaan toisiimme.

Viimeksi Rukan maailmancupin yhteydessä joku tuli ihmettelemään Maijalle, että miten olympiahiihtäjä voi viettää iltaansa yökerhossa keskellä kisaviikonloppua.

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että oltiin lapsena Maijan kanssa koko ajan menossa.

Kesällä harrastettiin yleisurheilua ja talvella hiihtoa. Maijasta olisi tullut hyvä juoksija, mutta hän valitsi toisin kuin minä: opiskeli opettajaksi.

Vanhempien kanssa tehtiin kesäisin automatkoja Norjaan ja Ruotsiin. Yöt nukuttiin teltassa.

Norjassa patikoitiin vuorilla. Muistan, kuinka hassulta tuntui pitää kesällä lunta kädessä. Korkealla vuoristossa ympärillä oli lumikinokset.

Sognefeltet ja Lillehammer ovat jääneet automatkoilta mieleen.

Koulussa olin tunnollinen oppilas. Kävin musiikkiluokkaa, mutta se ei ollut minun juttuni.

Soitin viisi vuotta pianoa, mutta se oli hirveää. Vanhemmat yrittivät kannustaa maksamalla markan, jos soitin pianoläksyni.

Ylä-asteella minulla oli superkiva luokka. Yhteydenpito on jatkunut näihin päiviin saakka.

Hiihto oli mun juttuni, vaikka se ei ollut silloin mikään trendilaji. Erotuin muista pitämällä talvisin pipoa päässä, mutta ei minua siitä kukaan koskaan kiusannut.

Olin 14-vuotiaana ilmoittanut Kotkassa Hopeasompakisojen yhteydessä, että haluan olla maailman paras hiihtäjä. Taisin voittaa kisan.

Niihin aikoihin aloin ottaa hiihdon hieman vakavammin.

Lukiossa en tiennyt, mikä minusta tulee isona. Enkä tiedä sitä tarkalleen vieläkään.

Oma tie

Hiihtokoulu on ollut elämäni paras koulu.

Rakastan edelleen hiihtoa. Kilpailuviettini on säilynyt kovana. Perusluonteeseeni kuuluu, että haluan tehdä kaiken mahdollisimman hyvin.

Minulla on yhä palava halu kehittyä hiihtäjänä. Sen vuoksi mietin aina, miten voin parantaa harjoitteluani.
Harjoittelu olympiavuoteen on tehty niin hyvin kuin tästä kropasta lähtee irti. Olympialaiset ovat vain kerran neljässä vuodessa.

Tähän kauteen suurin muutos aikaisempaan verrattuna tapahtui ruokailussa. Olympiajoukkueen lääkärin Harri Hakkaraisen suosituksesta sain oman ravintoterapeutin.

Ravintoterapeutti Merja Kivilahti antoi vinkkejä ruokailuun. Ulkomaan leireillä minulla oli mukana Suomesta aamiaiselle ja iltapalalle kokojyväleipää ja täysviljatuotteita puuron valmistamiseksi. Vaalean leivän ja rasvojen syönnin olen jättänyt.

Olen katsonut entistä tarkemmin, mitä syön. Perustana on kunnon ruokailu viisi kertaa päivässä. Jokainen ruokailukerta on yhtä tärkeä.

Kovan harjoittelun ja levon suhdetta on yritetty paremmin tasapainottaa.

Harjoitteluani valvoo Hiihtoliiton entinen päävalmentaja Reijo Jylhä. Tunnen Jylhän jo kaukaa, nuorten maajoukkueajoilta.

Tuntuu turvalliselta, kun luotettava valmentaja tietää koko ajan missä mennään.

Sydämellä

Aino-Kaisa kiittää aviomiestään Tom Gustafssonia tuesta. Pari juhli itsenäisyyspäivää linnassa vuonna 2007. Kuva: Kari Santala/Skoy.

Olen ollut aina ekologinen. Se on varmasti kodin perintöä. Talomme Hollolassa lämpiää maalämmöllä ja eristys on tiivis. Katolle asennettujen aurinkokeräinten ja maalämmön ansiosta taloamme sanotaan nollaenergiseksi.
Olen muutoinkin hyvin tarkka, etten tuhlaisi energiaa.

Vettä ei lotrata suihkussa, eikä lamppuja polteta turhan päiten. Pidämme talossa lämpötilan alhaalla.
Lajittelen roskat ja käytän kompostia. Kauppareissuille otan aina mukaan oman kauppakassin. Periaatteesta en osta koskaan muovikassia.

Luomuruokaa suosin aina kun mahdollista.

Italia on ehdoton suosikkimaani, se on hyvin kaunis. Minulla on siellä myös hyviä ystäviä, joiden luona käyn säännöllisesti. Toblachissa asuu paras ystäväni Steffi ja hänen aviomiehensä, joiden hotellissa asun harjoitusleireillä ja kilpailumatkojen yhteydessä. Asuimme hotellissa myös häämatkalla.

Pidän paljon italialaisesta ruoasta ja ruokakulttuurista.

Haluaisin oppia puhumaan italiaa, mutta toistaiseksi ei ole ollut aikaa opetella kieltä.

Ymmärrän hyvin, ettei Italialla mene taloudessa niin hyvin kuin pitäisi. Italialaiset ovat suurpiirteisiä, eivätkä kaikki hyväksy verojen maksamista.

Italialaiset ovat myös hyvin mustavalkoisia. He jakavat ihmiset kahteen luokkaan: hyvä tyyppi ja huono tyyppi. Välimuotoa ei tunneta.

Siitä syystä tuskin missään muualla kuin Italiassa voisi Berlusconin tapainen poliitikko pysyä vallassa niin pitkään.

Valoa

Hiihdon ohella minulle tärkeitä ovat aviomies Tom, vanhemmat, sukulaiset, ystävät ja luonto.

Olen tosi onnellisessa tilanteessa. Asiani ovat hyvällä mallilla.

Suurkiitos kaikesta kuuluu ennen kaikkea aviomiehelleni Tompalle, joka on niin huolehtivainen ja tietävä.

On tosi tärkeää, että rinnalla on ymmärtäväinen ihminen. Kotityöt ovat pitkälle Tompan vastuulla, sillä olen paljon matkoilla.

Elämä ei ole pelkkää hiihtoa, vaikka joskus siltä tuntuu. Pidän ruuanlaitosta ja siivoamisesta, kun olen kotona. Arkirutiinit pitävät normaalielämässä kiinni.

En osaa edes kertoa, kuinka paljon Tomppa merkitsee minulle. Hän tuntee entisenä koripalloilijana myös urheilijan sielunelämää.

Seurustelimme ennen avioliittoa 11 vuotta, joten tunsimme toisemme hyvin.

Häät vain vahvistivat rakkauttani. Oli vahva tunne, että haluan viettää Tompan kanssa loppuelämäni.

Tässä ja nyt

Rennolla rutiinilla mennään olympialaisiin. Silloin pitää olla talven parhaassa kunnossa. En tunne menestyspaineita olympialaisten suhteen.

Vantaan SM-hiihdoissa suoritukseni kympin perinteisellä oli rento. Teknisesti hiihto ei ollut vielä parasta mahdollista mallia varsinkaan lopussa, mutta se oli lupauksia antava. SM-hiihdoista jäi erittäin positiivinen signaali.

Kokemuksesta on hyötyä. Lähden olympialaisiin ajatuksella, että on turha stressata yhtään mistään. Tiedän myös sen, ettei aina voi onnistua.

Ensimmäisen maailmancupin kisani hiihdin Lahdessa vuonna 1998. Lahdessa osallistuin ensi kerran myös MM-hiihtoihin 2001. Ensimmäisistä MM-hiihdoista minulle jäi kaikesta huolimatta hyvät muistot.

Jotenkin kiehtoo kilpailla Lahden MM-hiihdoissa 2017.

Kilpaladutkin kulkevat lähes kotioveni tuntumassa.