Aira Samulin 90-vuotta: ”Olen jatkossakin avoin uusille asioille”

90 vuotias Aira Samulin pitää iloa tärkeimpänä ohjenuoranaan, mutta positiivisuus on hänelle tyhjä sana, joka ei merkitse mitään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aira Samulin aikoo joka päivä vuonna 2017.

90 vuotias Aira Samulin pitää iloa tärkeimpänä ohjenuoranaan, mutta positiivisuus on hänelle tyhjä sana, joka ei merkitse mitään.
(Päivitetty: )
Teksti:
Heini Kilpamäki
Aira Samulin

Aira Samulin aikoo joka päivä vuonna 2017. © Mirva Kakko/Otavamedia

Tunnustan, että olen ollut lapsesta asti iloinen. Vanhempani kertoivat, että jo alle kolmevuotiaana tanssin ja lauloin teatterin avajaisissa.

Toisaalta minussa oli aina toinenkin puoli. Istuin hiljaa paikoillani ja ajattelin. Vaikutin ulospäin alakuloiselta ja sainkin lempinimen Mökö. Nautin nykyäänkin siitä, että saan olla yksin kotona ja ajatella paljon.

Uskon, että ihminen syntyy kaltaisekseen eikä hän juuri muutu elämänsä aikana. Minussa on nämä kaksi puolta ja kaikkea muuta niiden välissä.

 

Tunnustan, että kotonani on lankapuhelin, jolla olen puhunut puheluita vain pari kertaa niiden kolmen vuoden aikana, jolloin se on ollut minulla. Se on kätevä kuitenkin siltä varalta, jos kännykkä on jäänyt jonnekin. Silloin soitan lankapuhelimestani ja kuulen kännykän soiton kotona tai joku vastaa siihen muualla.

 

Ennustan, että tulen jatkossakin olemaan avoin uusille asioille. Kotonani on tällä hetkellä turvallisuustekniikkaa, joka lähettää tietoa elintoiminnoistani lastenlapsilleni. Esimerkiksi sängyssäni on patjaan kätketty anturi. Kerran nukuin väsyneenä 12 tuntia, ja anturi hälytti heti lapsenlapselleni, etten ollut noussut sängystä.

 

Tunnustan, että sota on hurjin paikka, mihin olen koskaan joutunut. Isäni oli rajavartiostossa, joten kotimme sijaitsi lähellä rajaa.

Kotimme ohi ajanut suojeluskuntalainen otti perheemme kyytiin ja pelasti henkemme viime hetkellä. Vihollinen oli silloin kahden kilometrin päässä. Tulimme evakkoina Helsinkiin, ja aloitimme uuden elämän.

Yksi Helsingin ilmapommituksista, niistä viimeinen ja tuhoisin, sattui 17-vuotissyntymäpäivänäni. Pelkäsimme hirveästi. Olimme muuttaneet rajalta pois sodan tieltä, ja nyt sama toistui Helsingissä.

Aira Samulin

Aira Samulin haluaa olla avoin uusille asioille. © Mirva Kakko/Otavamedia

 

Tunnustan, että olen kauniin suomen kielen ystävä. Tämä on lapsuudenkotini perintö. Inhoan sanaa ”positiivinen”, vaikka minut on joskus valittu Suomen positiivisimmaksi ihmiseksi. Se on minusta tyhjä sana. Ilo ja myönteinen ovat parempia sanoja. Ne ilmaisevat paremmin hyvyyttä ja viisautta. Ne ovat pohja kaikelle elämässä.

”Unelma” on toinen tyhjä nykyajan trendisana, jossa ei ole mitään syvällistä sisältöä. En ole koskaan ollut unelmoitsija vaan olen aina tehnyt ne asiat, jotka ovat tulleet eteeni. On turhaa surra ja murehtia. Parempi on tarttua toimeen, jos jokin huolestuttaa.

Lisäksi meillä on maailman paras kirosana – perkele – joka ilmentää koko tunneskaalaamme. Miksi emme käytä sitä tarpeeksi välimerkkeinä? Kirjoita se sinne juttuun!

 

Tunnustan, ettei minulla ole omaa napaa lainkaan. Pidän muita ihmisiä paljon mielenkiintoisempina henkilöinä kuin itseäni. Puhun asioistani, jos koen, että voin auttaa sillä muita.

En näe, että julkisesti perheväkivallasta ja perheenjäsenteni mielenterveyden ongelmista puhumisessa olisi mitään rohkeaa.

Olen puhunut 1960-luvulta asti avoimesti julkisuudessa näistä asioista, sillä ne ovat vaarallisia vaiettaviksi.

Sairastunut ei uskalla hakea apua tai lääkitystä, kun pelkää leimautumista. Ettei hän kelpaa parisuhteeseen, koska kuka nyt hullua perheeseensä haluaisi. Mutta mielenterveyden ongelmista kärsivät ovat ihan tavallisia ja mukavia ihmisiä. Ja he saattavat olla jopa fiksumpia kuin monet muut.

Suomalainen ilmapiiri on onneksi nykyisin näissä asioissa paljon vapautuneempi. Monet jopa briljeeraavat sillä, millainen oma mieliala on. Se on minusta hienoa.

Ennustan, että aion juhlia joka päivä vuonna 2017 sata vuotta täyttävää itsenäistä Suomea ja 90-vuotiasta itseäni. Kun täyttää 90 vuotta, täytyy ottaa ilo irti vanhuudesta joka päivä.

Aloin ryypätä vasta kahdeksankymppisenä. Siihen asti olin täysin raitis. Nyt lasi konjakkia tai viiniä silloin tällöin tekee hyvää. En osaa puhua alkoholin terveysvaikutuksia tieteellisesti, tiedän vain, että se on nyt hyväksi.

X