Aira Samulin on Hyrsylän mutkan punatukkainen noita – ”Minua ovat auttaneet sisu ja perkele”
Punainen tukka on ollut kohta 60 vuotta yhtä itsestään selvä osa Aira Samulinin persoonaa kuin tanssi. Aira on tullut valituksi Suomen Peppi Pitkätossuksi, mutta ei näe itseään anarkistisena tyttölapsena. Hän haluaa olla omanlainen: pikemminkin noita.
Aira Samulin on selvinnyt elämässään taidoilla, joita ei olisi saanut koulun penkillä. ”Olen löytänyt omat taipumukseni. Se vaatii, mutta tekee ihmisestä myös ainoan omalla alallaan.
Ikkunoista tulviva kevätauringon valo sytyttää hiusten värin roihuun. Aira Samulin, 94, istuu Helsingin Bulevardilla olevan kotinsa olohuoneessa, kun stailaaja Ida Jokikunnas asettelee leiskuville kutreille kukkasia.
Airaa katsoessa on helppo uskoa taruun, joka mukaan hiuksiin kätkeytyy voimaa.
Lyhyt tukka isän saksien jäljiltä
Airalla oli 13-vuotiaaksi saakka yhtä lyhyet hiukset kuin pojilla. Siihen oli syynsä.
Hiukset parturoi isä Viktor Suvio, joka toimi vartiopäällikkönä Raja-Karjalan Hyrsylän mutkassa.
Kylän iivin kieltä puhuneen alkuperäiskansan erottivat muusta Suomesta joki ja kielimuuri. Kahden kilometrin päässä kodista oli Neuvostoliiton raja. Ei ollut sairaalaa, lääkäriä eikä hoitajia. Airankin syntymässä oli läsnä yksin äiti, joka myös leikkasi napanuoran pöydälle varaamillaan saksilla.
Vuosisatojen kuluessa oli kehittynyt taito selviytyä omillaan.
Kylässä tuntuivat edelleen vapaussodan mainingit.
”Siellä ei mietitty, tuleeko ryssä. Kysymys oli, milloin se tulee. Ja kun se tuli, ei panikoitu tai veisattu itkuvirsiä. Oltiin henkisesti varauduttu kaikkeen ja kaikki, mitä tapahtui, kuului elämään. Pelko ja itku sen sijaan eivät”, Aira Samulin kertoo.
1930-luvun Hyrsylän mutkassa kampaajaa ei ollut lähimaillakaan. Isän saksien jäljiltä Airan hiusten malli oli aina sama: sivuilta niin lyhyet, että korvannipukat näkyivät, ja otsatukka, joka paljasti kulmakarvat.
”Silloin piti olla siistin näköinen.”
Se ei ollut ainoa syy lyhyisiin hiuksiin.
”Ongelmana olivat täit, luteet ja torakat. Lyhyttä tukkaa oli helpompi hoitaa kuin pitkää.”
9-vuotiaalla Airalla oli ajan mukaisesti korvanipukat ja kulmakarvat paljastavat hiukset. Yllä vieressä istuvan äidin, Anna-Liisa Suvion ompelemat vaatteet. © Samulinin kotialbumi
Evakkona Helsingissä
Marraskuussa 1939 alkoi talvisota, ja Aira päätyi äitinsä ja sisartensa kanssa välietappien kautta evakkona Helsinkiin.
Isän kohtaloksi koitui jatkosota. Hän kuoli tarkka-ampujan luoteihin heinäkuussa 1941. Aira oli 14-vuotias.
”Löysimme äidin kanssa isän ruumiin muiden kaatuneiden joukosta. Meidän piti saada hänet sieltä pois.”
Aira ei itkenyt, eikä äitikään. Ei silloin eikä myöhemminkään.
”Jos olisimme alkaneet murehtia ja itkeä, isän ruumis olisi jäänyt sinne. Itkeminen vie voimat ja tekee kyvyttömäksi taistella.”
”Itkeminen on usein itsekkyyttä ja itsesääliä enemmän kuin herkkyyttä.”
Kyse ei ole kovuudesta.
”Olen varmasti herkempi kuin ihmiset keskimäärin. Itkeminen on usein itsekkyyttä ja itsesääliä enemmän kuin herkkyyttä.”
Aira oli evakko ja isän kuoltua myös sotaorpo. Myöhemmin lähisuhdeväkivaltaa kokenut aviovaimo ja yksinhuoltaja.
”Minua ovat auttaneet sisu ja perkele.”
Ne juurtuivat Hyrsylän mutkassa.
”Ihmislapsi imee itseensä ympäröivää ilmaa, omaksuu tiedostamattaan tapahtumia ja tapoja.”
Jokainen on ainutlaatuinen sellaisena kuin on. ”Jos jokainen näin ajattelisi, eläisimme paratiisissa eikä tarvitsisi välillä kuolla sinne päästäkseen.” © Tommi Tuomi/Otavamedia
Tukka-lempinimi luokkatovereilta
Välirauhan aikana otetussa valokuvassa 14-vuotiaalla Airan hiukset ovat kasvaneet sen verran, että ne saattoi kiinnittää pinnillä pään sivulle. Vuotta myöhemmin hiukset ulottuivat jo olkapäille.
Kun Aira asettui alttarille ehtoollisriviin yhdessä muiden rippilasten kanssa, kirkossa supistiin. Kuka on tyttö, jolla on nuo paksut, kiharaiset ja erikoisen kauniin väriset hiukset?
”Silloin puhuttiin kastanjan sävystä. Hiukseni olivat pikkuisen punertavat, mutta hyvin ruskeat.”
Lukiovuosina Helsingissä Aira käänsi iltaisin hiuksiinsa 30 papiljottia. Koulu alkoi aamukahdeksalta ja usein sitä ennen piti jonottaa leipää maitokaupassa. Toisinaan myytävä loppui ja kouluun oli lähdettävä nälkäisenä. Kampauksen tekoa Aira ei silti laiminlyönyt. Sen ansiosta hän sai koulukavereiltaan lempinimen Tukka.
Ensimmäisen tanssipukunsa Aira osti parikymppisenä mustasta pörssistä. ”Pistin siihen kaikki rahani.” © Samulinin kotialbumi
Äidin tyylitaju periytyi
”Jouduin käyttämään äidin vaatteita, kun kasvaessani ei ollut mahdollisuutta hankkia uusia. Monilla oli, sillä kaikki eivät olleet evakkoja ja sotaorpoja. Hämäsin hiuksillani, koska mitään muuta minulla ei ollut.”
Hiusten paksuuden Aira peri vanhemmiltaan.
”Isä joutui ajelemaan sivut, jotta sotilaslakki mahtui päähän. Hänellä oli siis muotikampaus jo ennen sotia.”
Tyylitaju tuli äidiltä.
”Hänen hiuksensa oli aina laitettu kauniisti laineille Hyrsylän mutkan metsässäkin.”
Sen sijaan punaisuuteen taittuvaa sävyä Aira ei perinyt mustahiuksiselta isältä tai äidiltä, jonka kutrit olivat ruskeat.
”Luonto hoitaa, että ihmisen värit ovat aina oikein”, Aira sanoo.
Mitä se tarkoittaa?
”Hiusten lisäksi myös kasvoillani on pientä punaisuutta. Hiuksissa on otettava huomioon ihon väri. Ehkä siksi punaiset hiukset tuntuvat minulle oikeilta.”
Häävieraana 70-luvulla Airalla oli muodin mukainen, asuun sopiva otsapanta. © Samulinin kotialbumi
Ulkonäöstä tuli Airan käyntikortti
Helsinkiin asettunut Aira aloitti 50-luvulla valmisvaateteollisuuden palveluksessa myyntimannekiinina, mutta oli jo muutaman vuoden kuluttua tehtaan johtaja. Hänestä tuli alle 30-vuotiaana muotialan tietäjä, jonka puoleen käännyttiin, kun haluttiin tietää tulevat virtaukset.
Airan värisilmää sanottiin pettämättömäksi ja luovuutta ehtymättömäksi. Hän oppi luottamaan vaistoonsa.
”Löysin vahvuuteni, ja se teki minusta edelläkävijän. Se oli viisautta, jota ei opita koulun penkillä.”
”En ole ajatellut hiuksia lainkaan naisellisuuteen liittyvänä elementtinä. En ole ylipäänsä viekoitteleva tai kurtiseeraava.”
Omasta ulkonäöstä tuli käyntikortti. Hiukset olivat sen erottamaton osa.
Värejä, kiharoita, suoruutta, nutturoita, poninhäntiä, lettejä, peruukkeja… Vuosikymmenten aikana Aira on kuvattu hyvin erilaisissa hiustyyleissä.
”Hiukset ovat osa kokonaisuutta. En ole ajatellut niitä lainkaan naisellisuuteen liittyvänä elementtinä. En ole ylipäänsä viekoitteleva tai kurtiseeraava, vaan reilu ja sporttinen tyyppi.”
Vain kerran Aira taipui ympäristön odotuksiin. Oli vuosi 1955, hän odotti esikoistaan Jaria ja leikkasi hiuksensa lyhyiksi uskoessaan vakuutteluja, joiden mukaan imettäessä pitkät hiukset joutuvat vauvan suuhun.
Lyhyt pallokampaus hänellä oli uudestaan 60-luvulla, mutta se oli jo oma, senhetkisen muodin mukainen valinta.
Aira esiintyi suunnittelemassaan Dance-tanssishowssa ravintola Kaivohuoneella lokakuussa 1981. © Samulinin kotialbumi
Terttu Stenberg oli Airan hengenheimolainen
Vuonna 1962 kampaaja Terttu Stenberg kutsui Airan tutustumaan pieneen kampaamoonsa. Aira meni silkasta uteliaisuudesta.
Kokemus oli yllättävä.
”Hän ei laittanutkaan heti kaapua ylleni, vaan pyysi seisomaan peilin eteen. Hän katsoi, mitä minulla oli päälläni – kokonaisuutta eikä vain päätäni.”
Aira löysi hengenheimolaisensa. Siitä alkoi 60 vuotta jatkunut yhteistyö. Tertusta tuli alansa legenda.
”Teimme hiuksillani paljon asioita, leikimme ajan hengessä. Vuosien varrella lehdissä oli jopa uutisia siitä, minkälainen kampaus minulla milloinkin oli.”
1970-luvulla Aira vieraili usein New Yorkissa. Mallina menestynyt Maiju Growick, silloinen Leskinen, on kertonut jälkeenpäin Airan hiustyylien olleen innoittaja ja esimerkki sikäläisessä mallimaailmassa.
”Vein Tertun luomaa hiusmuotia Suomesta Yhdysvaltoihin.”
Vain kerran uusi tyyli löytyi matkalta. Sen innoittaja oli kadulla vastaan kävellyt tummaihoinen nainen, jonka lukuisiin, pitkiin letteihin oli kiinnitetty helmiä.
”Suomessa samanlaisia helmilettejä teki päähäni kolme kampaajaa neljän tunnin ajan.”
Sittemmin kampaus tuli tunnetuksi elokuvan 10 – nainen kuin unelma pääosaa näytelleellä Bo Derekillä.
Aira poimi idean helmin koristeltuun lettikampaukseen jo ennen kuin se tuli tunnetuksi. Samaan aikaan muotiin tulivat myös kiiltävät ja tiukat treenivaatteet. © Samulinin kotialbumi
”Eikö sitä sanota, että punatukkaiset ovat noitia?”
Kun Terttu Stenberg ehdotti punaista hiusväriä, Airan ei tarvinnut harkita.
”Olin jo etukäteen samaa mieltä.”
Hiusväri on tuntunut niin omalta, ettei Aira ole sitä sen koommin vaihtanut.
Kuuluu tuttu hersyvä nauru.
”Eikö sitä sanota, että punatukkaiset ovat noitia?”
Kun Aira vuonna 1982 alkoi rakentaa Hyrsylän mutkaksi nimeämäänsä matkailukohdetta Lohjalle, Hyrsylä-nimiseen kylään, hän kohtasi valtavasti epäilyjä ja ennakkoluuloja.
”Lapsuuteni Hyrsylän mutkan vanhat naiset olivat tietäjiä. Heidän oli pakko kehittää vahvat vaistot selvitäkseen. Minäkin näin Hyrsylän mutkan tulevan menestyksen. Tunnistan siis itsessäni pikkuisen punatukkaista noitaa.”
Aira toivoo, että olisi löytänyt lapsuuden kotikylänsä kaiman, lohjalaisen Hyrsylän mutkan aiemmin.
”Silloin olisin ehtinyt rakentaa sinne kokonaisen kaupungin.”
Letit ovat yksi Airan suosikkikampauksista. Tyylinäyte vuodelta 2017. © Mirva Kakko/Otavamedia
”Olen omanlainen”
Aira Samulin on harjaantunut laittamaan hiuksensa. Vakiokampaaja pitää yllä punaista väriä ja hiustenpidennyksiä, jotka Airalle laitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000 Tango kabaree -elokuvan kuvauksiin.
Pitkät hiukset antavat mahdollisuuden monenlaisiin kampauksiin, poninhäntään, letteihin ja näyttäviin kiharoihin.
Vuonna 2005 Astrid Lindgrenin luoma punatukkainen Peppi Pitkätossu täytti 60 vuotta. TV2:n Pop klubi -ohjelman äänestyksessä etsittiin Suomen Pepiksi itsenäistä, rohkeaa, voimakasta ja ennakkoluulotonta naista. Kilvan voitti Aira ja toiseksi tuli presidentti Tarja Halonen.
”Pepin tavoin rikon ilolla turhia sääntöjä, määräyksiä ja rajoja. Mutta en samastu Peppiin. Olen omanlainen.”
1960-luvulla pidettiin tuolloin 40-vuotiasta Airaa liian vanhana käyttämään minihametta. Se on silti yhä hänen lempivaatteensa.
Aira Samulin nauttii yksinasumisesta. ”Saan elää itselleni ja se on suuri helpotus. Voin yöllä herätessä laittaa valot ja ryhtyä lukemaan. Osaan nauttia tästä vapauden tunteesta, jota en ole kokenut koskaan aiemmin.” © Tommi Tuomi/Otavamedia
”Annetaan vanhusten pitää mielipiteensä”
90-vuotispäivillään Hyrsylän mutkassa Airalla oli poninhäntä. Hän lausahti juhlimaan kokoontuneille läheisilleen:
”Tästä lähtien aion sanoa, mitä tykkään, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista.”
Se ei tarkoittanut, että Aira Samulin alkaisi paiskoa suustaan mitä tahansa.
Hänellä on viesti, jonka hän haluaisi noitua jokaiseen mieleen: vanhuuden arvostaminen.
”Annetaan vanhusten pitää mielipiteensä, vaikka nuorempi sukupolvi olisi eri mieltä. Ei se vänkäämällä parane. Ja jos vanhus muistaa jonkin asian väärin, tarvitseeko sitä korjata?”
Vanhuksillekin Airalla on sanottavaa.
”Vanhuksia hoivataan väärällä tavalla. Jumankauta, ottakaa viiniä, laittakaa ruokaan suolaa ja mausteita, että se maistuu. Ei sillä ole merkitystä, kuoleeko päivän aikaisemmin.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/21.
Lue myös: Teräsleidi Aira Samulin, 93, elää pelkoa vailla: ”Haluan tanssia hautaan saakka”
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti