Aira Samulin ja pojantytär Kiti muistelevat jouluja eri vuosikymmeninä: ”Jouluperinteeni on koruttomuus ja aitous – eikä tingeltangeli”

Aira Samulinilla on paljon joulumuistoja, mutta perinteiden orja hän ei ole. Yhdessä pojantyttärensä Kiti Samulinin kanssa hän on valmis uudistamaan joulunviettoa, jos tarve sitä vaatii.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aira Samulin ja pojantytär Kiti Samulin ihmettelevät joskus, kuinka täydellisesti heidän yhteistyönsä toimii. ”Mummo sanoi, että tulemme niin hyvin juttuun, koska hän on nuorekas ja minä olen kypsä”, kertoo Kiti.

Aira Samulinilla on paljon joulumuistoja, mutta perinteiden orja hän ei ole. Yhdessä pojantyttärensä Kiti Samulinin kanssa hän on valmis uudistamaan joulunviettoa, jos tarve sitä vaatii.
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Rosolli nökötti koskemattomana pöydässä seitsemän joulua. Se oli osa perinteistä jouluateriaa, vaikka ei maistunut kenellekään. Toista klassikkoa, imellettyä perunalaatikkoa Aira Samulin, 94, ei voinut syödä keliakiansa vuoksi.

Onneksi piintyneitäkin tapoja voi muokata.

”Suomi on itsenäinen maa ja vapaus maistuu hyvältä kaikissa asioissa. Jouluperinteitäkin voi hissun kissun uudistaa, jättää joitain pois ja luoda uusia. On lupa elää ajan hengessä”, Aira sanoo.

Uusia perinteitä edustavat Airan pojantyttären, Kiti Samulinin, 41, valmistamat bataattilaatikko ja kukkakaalilaatikko.

”Jälkimmäinen voi kuulostaa omituiselta, mutta on todella hyvää. Se myös sopii kaikille, koska siinä ei ole jauhoja tai sokeria, vaikka se onkin makeaa”, Kiti kertoo.

On kuitenkin perinteitä, joista Aira ja Kiti eivät ole valmiita luopumaan. Ilman niitä joulu ei olisi oikeanlainen.

Aira on hankkinut Hyrsylän Mutkan tuhannet esineet, kuten rintamalla tehdyn kynttelikön, huutokaupoista ja antiikkimarkkinoilta. © Tommi Tuomi

Aira on hankkinut Hyrsylän Mutkan tuhannet esineet, kuten rintamalla tehdyn kynttelikön, huutokaupoista ja antiikkimarkkinoilta. © Tommi Tuomi

Ilman tingeltangelia

Hyrsylän Mutkan hirsilinnan tuvan kattoon on ripustettu himmeli. Ikkunalaudoilla on lopetetulta koululta pelastettuja olkipukkeja ja pöydällä sotilaan puhdetyönä tekemä kynttelikkö.

Jouluasussaankin Lohjalla sijaitseva matkailukohde vaalii karjalaista kulttuurihistoriaa ja Airan synnyinseudun, Raja-Karjalassa sijainneen Hyrsylän mutkan Ignoilan kylän muistoa.

”Siellä oli 200 vuotta vanha kulttuuri, joka löi minuun leimansa”, Aira Samulin sanoo.

Airan isä Viktor toimi vartiopäällikkönä rajavartiostossa. Äiti Anna-Liisa perusti rajakyliin 10 lottaosastoa ja järjesti iltamia, joissa Aira esiintyi jo 2,5-vuotiaana. Pikkulotta hänestä tuli 8-vuotiaana.

”Tunsin aina, että minua ja sisariani todella kasvatettiin. Vanhempamme näkivät vaivaa, jotta meistä tulisi hyviä ihmisiä.”

Aira oppi jo lapsena huomioimaan vähäosaisia. Hän ei esimerkiksi saanut pitää kaikkia joululahjojaan, joita Viipurissa asuneet sukulaiset olivat lähettäneet, vaan osa niistä lahjoitettiin kylän köyhille lapsiperheille. Airan mieleen ovat jääneet joulupukin tuomat pienet, puiset nukenrattaat, joista hän joutui luopumaan.

”Se harmitti, mutta vanhemmille ei voinut sanoa vastaan.”

Vaatteitakaan ei saanut olla ylen määrin. Kun äiti ompeli Airalle uuden asun, lahjoitettiin entinen jollekin tarvitsijalle.

Aira on edelleen kierrätyksen puolestapuhuja ja joulun lahjavuoret puistattavat häntä.

”Olen ollut 60-luvulta saakka huolissani siitä, mihin tavarapaljouden kanssa joudutaan. En löydä joulun tunnelmaa koriste- ja krääsäpaljoudesta. Jouluperinteeni on koruttomuus ja aitous eikä tingeltangeli”, hän sanoo.

Aira ei tee poikkeusta kolmen lapsenlapsen tai kahden lapsenlastenlasten kohdallakaan. Koska he saavat muutenkin runsaasti lahjoja, hän muistaa heitä antamalla joululahjaksi rahaa harrastuksiin.

Lahjojen antamista rakastavan Kitin mielessä joululahjat ovat lähes koko vuoden ajan, mutta hänkin on keksinyt keinot, joilla välttää kulutushysteriaa.

Airan keittämä riisipuuro maistui aamupalalla uunipuurona. Kuva vuodelta 1985, jolloin Kiti oli 5-, hänen veljensä Niko 8- ja sisko Suvi 1,5-vuotias. © samulinin kotilabumi

Airan keittämä riisipuuro maistui aamupalalla uunipuurona. Kuva vuodelta 1985, jolloin Kiti oli 5-, hänen veljensä Niko 8- ja sisko Suvi 1,5-vuotias. © samulinin kotilabumi

Kaksi karttakeppiä

Pöydällä olevan pikkukuusen oksia koristavat Suomen liput. Niillä piti olla myös kiiltävällä, enkelin kuvalla koristellulla ja hapsureunaisella paperilla päällystettyjä karamelleja, mutta koristelun hetkellä antiikkimarkkinoilta löydetyistä entisajan herkuista oli hiirten jäljiltä jäljellä vain repaleet.

Niiden sijaan tuvan pikkukuusessa ja talon edustalla olevassa isossa kuusessa on punaisia, himmeäkiiltoisia palloja. Ne, kuten pihamaan koristevalot ovat Kitin lisä joulusomisteisiin.

Kitin lapsuuden joulut vietettiin aina Hyrsylän Mutkassa. Joulupukki toi yleensä lahjat, joita lapset olivat Korvatunturille lähettämissään kirjeissä toivoneet. Yllätyksiäkin tuli.

Kun Kitin avaamasta paketista kuoriutui toivottu posliininukke, sillä oli päällään täsmälleen samanlainen ruudullinen, pitsikauluksinen mekko kuin äiti oli ommellut Kitille.

Muisto naurattaa.

”En voinut käsittää, kuinka joulupukki oli voinut tietää, millaisen puvun äiti oli minulle tehnyt. Olivatko he niin hyviä tuttuja keskenään?”

Lahjat ovat Kitille yhä yksi syy odottaa joulua. Jossain vaiheessa perheen jäsenten tavasta muistaa toisiaan alkoi tulla ongelma.

”Tykkäämme toisistamme valtavasti ja haluamme antaa ihania juttuja. Lahjamme alkoivat olla kuitenkin äidin mielestä liian kalliita ja laitoimme aikuisten lahjojen hintakatoksi kymmenen euroa. Siitä on vähän lipsuttu, mutta ei paljon”, Kiti kertoo.

Lahjoja annetaan yksi per aikuinen. Kiti aloittaa niiden hankkimisen jo kesällä. Viime jouluna Aira sai häneltä lahjaksi kaksi karttakeppiä.

”Kuulin mummon sanovan vierailijaryhmälle, ettei hän ole löytänyt mistään karttakeppiä Hyrsylän Mutkassa olevaan 50-luvun koululuokkaan. Pitkään etsittyäni löysin sellaiset tori.fi-verkkosivustolta.”

ouluna 1986 Kiti sai toivomansa posliininuken, eikä hän voinut käsittää, miten sillä saattoi olla samanlaiset vaatteet kuin hänellä. © samulinin kotilabumi

ouluna 1986 Kiti sai toivomansa posliininuken, eikä hän voinut käsittää, miten sillä saattoi olla samanlaiset vaatteet kuin hänellä. © samulinin kotilabumi

Pirjon punainen vaahtera

Hyrsylän Mutkan pihamaalla on kuvanveistäjä Taru Mäntysen tekemä näköispatsas Airan isästä. Sen juurella palava kynttilä on kunnianosoitus myös sodassa kaatuneille, sotaleskille ja -orvoille. Isän veljen Sten Suvion patsaan luona kynttilän liekki puolestaan kunnioittaa sodassa haavoittuneita.

Airan tytär Pirjo kuoli syyskuussa 2018. Hänelle on oma erityinen muistonsa.

”Kerran astellessani ulkona huomasin ihanan, punaisen vaahteran. Tiesin heti, että se on nimettävä Pirjolle”, Kiti kertoo.

Nyt vaahteraan kiinnitettyyn kylttiin on piirretty sydän ja kirjoitettu: ”Pirjon punainen vaahtera”.

”Sen juurelle on ilmestynyt Valamonruusupensas, jota kukaan ei ole istuttanut”, Kiti kertoo.

Haudoilla Aira ja Kiti eivät jouluisin käy.

”Toivotan hyvää joulua Pirjon ihanalle kuvalle mieluummin kuin kivelle”, sanoo Kiti.

Airan tyttären kuvia onkin näkyvillä useita niin Hyrsylän Mutkassa kuin Airan Helsingin kodissa.

”Muistot läheisistä ovat ympärillämme läpi vuoden. Ei kulu päivääkään, etten muistelisi Pirjoa”, sanoo Aira.

”Jo Lotta Svärdin Kultaisissa sanoissa sanotaan, että ”kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me” – Aira Samulin

Lanttujen lumo

Isän työn vuoksi sotilasarki oli läsnä jatkuvasti Airan lapsuudessa. Jouluakin vietettiin yhdessä kaukana omaisistaan olevien sotilaiden kanssa. Aira lauloi ja esitti tonttuleikkejä heille yhdessä sisarensa kanssa.

Lapsuudenkoti oli vain kahden kilometrin päässä Neuvostoliiton rajasta. Sodan pelko oli läsnä rauhankin aikana.

”Se oli rajan kiro”, Aira sanoo.

Sitten tuli vuosi 1939, talvisota ja Airan sanoin ”joulu, jota ei ollut”. Jouluaatto vietettiin evakkomatkalla junassa matkalla jonnekin. Airan isä selvisi talvisodasta, mutta kaatui jatkosodassa heinäkuussa 1941.

”Tänä vuonna on kulunut 80 vuotta ensimmäisestä joulustani ilman isää.”

Jatkosodan ensimmäisestä vuodesta Aira muistaa ruokapulan. Saatavilla ei ollut edes perunoita.

”Söimme koko talven pelkästään lanttuja, jotka keväällä olivat jo pehmentyneitäkin. Silloin ajattelin, etten enää ikinä syö lanttulaatikkoa, mutta sitä nautintoa ei ole pilannut mikään. Se on edelleen yksi parhaista jouluherkuista”, Aira sanoo.

Maistuvinta ovat Kitin valmistamat graavisiika ja sillikaviaari. Joulupöydässä on myös perinteinen kinkku.

”Ja siinä pitää olla läskiä”, toteaa Aira.

Kitille riittäisi jouluna kalapöytä, jossa hänen herkkuaan ovat mäti ja graavilohi. Makuelämyksen kruunaavat uudet perunat, jotka hän esikeittää ja pakastaa juhlaa varten kesällä.

Lapsuuden makuelämyksistä on yksi yli muiden. Sitä hän odotti lempipaikassaan leivinuunin pankolla.

”Mummon tekemä riisipuuro on maailman parasta”, Kiti sanoo.

Aira toteaa puuron salaisuudeksi punaisen maidon ja keskeytyksettömän hämmentämisen.

”Oikeastaan minulle voisi riittää jouluna riisipuuro ja väskynäsoppa”, hän tuumaa.

”Pölkkytonttu on lähes 40-vuotias”, Aira kertoo. Sen tekivät hänelle lahjaksi entinen puoliso Ekku Peltomäki ja hänen veljensä. © Tommi Tuomi

”Pölkkytonttu on lähes 40-vuotias”, Aira kertoo. Sen tekivät hänelle lahjaksi entinen puoliso Ekku Peltomäki ja hänen veljensä. © Tommi Tuomi

Uusia perinteitä

Kiti ja Aira Samulin järjestivät perinteisen joulujuhlan läheisilleen ja yhteistyökumppaneille 12. joulukuuta Hyrsylän Mutkassa. Joskus paikalla on ollut satakin juhlijaa, mutta tänä vuonna koronapandemian vuoksi määrää supistettiin huomattavasti.

Jouluaaton Aira viettää ystävänsä Jorma Uotisen kanssa. Kiti sisaruksineen kokoontuu puolestaan äitinsä luokse. Neljän sukupolven yhteiseen jouluhetkeen kokoonnutaan tapaninpäivänä.

”Silloin syödään keittoa”, Kiti kertoo.

Kitin lapsuudessa joulun aterialla ja kahvipöydässä tarjottiin ”sen seitsemää sorttia”, mutta ei enää. Hänen ja Airan periaate on ehdoton: sitä, mikä uhkaa jäädä syömättä, ei pidä tehdä.

Kyse on ruoan kunnioittamisesta. Kun Aira oli lapsi, ruokapöydässä ei saanut heiluttaa jalkoja, röhnöttää pöydän päällä tai puhua muuten kuin pyytääkseen ojentamaan jotain tarvitsemaansa.

”Ruokaa kunnioitettiin, koska sitä ei ollut tarpeeksi. Leivästä sanottiin, että se on Jumalan viljaa”, Aira kertaa.

Kiti kertoo alkaneensa tienaamaan 7-vuotiaana. Se opetti rahan arvon.

”Järkeeni ei käy, että jotain hyvää heitetään pois. Kerran kauhistuin, kun ystäväni heitti roskiin lautaselleen syömättä jääneet tähteet. Niistä olisi saanut moneen munakkaaseen tai leivän päälle täytettä”, Kiti sanoo.

Punaiset pallot ulkokuusessa ovat Kitin lisä Hyrsylän Mutkan joulukoristeluun. ”Kitin ehdotukset menevät 99,9-prosenttisesti läpi heti”, Aira toteaa. © Tommi Tuomi

Punaiset pallot ulkokuusessa ovat Kitin lisä Hyrsylän Mutkan joulukoristeluun. ”Kitin ehdotukset menevät 99,9-prosenttisesti läpi heti”, Aira toteaa. © Tommi Tuomi

Kultaiset sanat

Tänä vuonna Kiti loihti Pohjois-Karjalasta kotoisin olevalle avopuolisolleen Pete Taskiselle karjalaiseen jouluperinteeseen perustuvat pikkujoulut. Niihin kuuluivat karjalanpiirakat, jotka lautasella imivät paistilientä karjalanpaistista, perunat ja lanttulaatikko.

”Tykkään perinteistä, mutta on myös kiva aloittaa uusia”, Kiti sanoo.

Mutta mitkä ovat jouluperinteet, joista Kiti ja Aira Samulin eivät luovu? Kun neljä sukupolvea kokoontuu yhteen, lauletaan perinteisiä joululauluja ja tanssitaan kuusen ympärillä. Tärkeintä on kuitenkin joulurauhan kun­nioittaminen.

”Perinteenä on kuunnella joulurauhan julistus ja myös totella sitä. Jouluna pitää olla astetta hartaampi tunnelma kuin muulloin. Silloin eivät diskopallot välky, eivätkä lapsetkaan saa riehua miten vain. Kun kiire on ohi, rauhoitutaan ja ollaan yhdessä”, Kiti kuvaa.

Lapsenlastenlasten ollessa pieniä Airaa häiritsi hälinä neljän sukupolven yhteisillä aterioilla. Jos hän huomautti asiasta, häntä nuhdeltiin tunnelman pilaamisesta.

”Täyttäessäni 90 vuotta ilmoitin, että siitä eteenpäin sanon mitä tykkään, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista. Monissa asioissa kannattaa kuunnella vanhempia. Jo Lotta Svärdin Kultaisissa sanoissa sanotaan, että ”kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me”, Aira muistuttaa.

Lue myös: Aira Samulin muistaa 90 joulua: ”Aina tarvitaan joulumieli – olipa minkä ikäinen tai missä tilanteessa tahansa”

X