”Äiti ei koskaan sanonut rakastavansa minua”

Kun Merja Tammi sairastui vakavasti, äiti ei käynyt katsomassa häntä sairaalassa. Äiti ei koskaan myöskään puhunut tunteistaan. Merja uskoo, että syy siihen oli äidin pettymystentäyteinen elämä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Äidin olisi armollista päästä jo pois. Hän ei haluaisi tällaista elämää”, Merja miettii. ©TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Kun Merja Tammi sairastui vakavasti, äiti ei käynyt katsomassa häntä sairaalassa. Äiti ei koskaan myöskään puhunut tunteistaan. Merja uskoo, että syy siihen oli äidin pettymystentäyteinen elämä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Portugalinvesikoira Rontti on ihmeissään. Aina ennen muori ilahtui sen nähdessään, silittikin. Nyt hän makaa liikkumatta sängyssään. Ei edes katso.

Rontti on useimmiten mukana, kun Merja Tammi, 62, vierailee 89-vuotiaan, muistisairaan äitinsä luona dementiakoti Emmassa.

”Koirasta on ollut paljon iloa äidille.”

Pari kuukautta sitten Merjan äidin lonkka murtui. Sairaalareissulla muisti heikkeni olemattomiin. Puhekin katosi. Yhden sanan hän sentään sanoo epäröimättä:

”Meiju.”

Se on lempinimi, jolla hän on kutsunut Merjaa aina.

Merjan nähdessään äiti puhkeaa hymyilemään. Hän ei enää ehkä muista, että Merja on hänen tyttärensä. Silti hän luottaa, että tämä pitää hänestä huolta kuten on tehnyt aina.

Lapsuuden loppu

”Äiti oli todella kaunis”, Merja toteaa. Kuvassa äiti alle kaksikymmentävuotiaana. ©MERJA TAMMEN KOTIALBUMI

Kukkakasvo. Sillä nimellä äiti helli Merjaa paijatessaan tämän uneen karheilla käsillään.

Muisto on tärkeä, sillä hellyydenosoitukset eivät kuuluneet jokapäiväiseen elämään.

”Meillä ei halattu, eikä äiti koskaan sanonut rakastavansa minua. Tunne oli, mutta ei sanoja tai keinoja osoittaa sitä.”

Kerrostalokoti Helsingin Töölössä oli pieni, vain 58 neliötä. Merja jakoi huoneen kolmen sisaruksensa kanssa.

Talossa asui paljon muitakin lapsia. Pihalla pelattiin kymmentä tikkua ja lähikentillä pesäpalloa.

”Se oli onnellista ja huoletonta aikaa.”

Äiti oli kotirouva ja isä insinööri. Kesäisin vuokrattiin mökki maalta. Äiti asui siellä lasten kanssa kolme kuukautta, isä kävi viikonloppuisin. Vanhemmat kävivät ulkomaillakin. Merja muistaa äidin Italiasta ostamat korkokengät ja turkoosin, kellohelmaisen mekon.

”Äiti sai maistaa haluamaansa ihanaa elämää, mutta se otettiin häneltä pois.”

Merjan lapsuus päättyi, kun hän oli yksitoistavuotias. Hän oli äidin ja kolmen sisaruksen kanssa viettämässä kesälomaa maalla, kun he kuulivat isän lähteneen telttailemaan vieraan naisen kanssa.

”Päällemme tuli musta pilvi”, Merja kuvaa.

Vähän ajan kuluttua vanhemmat erosivat.

”Alkoi kurjuus ja köyhyys.”

Kaksi tragediaa

Merjan pikkuveljellä, viisi vuotta nuoremmalla Timolla, todettiin aivokasvain kolmevuotiaana. Leikkauksen jälkeen hän jäi kehitysvammaiseksi.

”Se oli murhenäytelmä.”

Avioero oli äidille toinen tragedia.

”Hän ei päässyt siitä koskaan yli. Siihen aikaan se oli valtava häpeäkin.”

Merjan äidistä tuli neljän lapsen yksinhuoltaja ja Timon omaishoitaja. Isältä saatiin perittyä vain murto-osa elatusmaksuista. Äidin oli mentävä iltatöihin Koffille. Palkka oli pieni, ja usein kuun lopulla hänen piti lainata rahaa ruokaostoksiin.

Äiti katkeroitui.

Vanhempien eroon asti Merja kävi yksityistä lyseota. Eron jälkeen koulumaksuihin ei ollut varaa.

”Oli kova paikka, kun jouduin hakemaan vapaaoppilaspaikkaa.”

Merjalla oli ystävä, jonka kodista tuli hänen pakopaikkansa. Siellä vietetty aika oli tarpeellinen vastapaino ankealle arjelle.

”Pääsin pakoon oman kodin köyhyyttä ja katkeraa ilmapiiriä.”

Perhe otti Merjan mukaan kesämökille, taidenäyttelyihin ja museoihin.

”Opin sivistystä ja tapoja.”

Perheen kotiapulainen otti Merjan siipiensä suojaan.

”Hän oli varaäitini.”

Eräältä vierailulta Merja vei omalle äidilleen tuliaisiksi kehäkukkia.

”Niissä on varmasti elukoita”, äiti kommentoi.

”Hän ei halunnut ottaa vastaan sieltä mitään. Hän kärsi, koska ei pystynyt itse tarjoamaan sellaista elämää, jota sain kokea ystäväni perheessä.”

Oikotie onneen

Tuleva puoliso Matti Järveläinen ilmoitti tällä kuvalla 19-vuotiaan Merjan missikisoihin. ©MERJA TAMMEN KOTIALBUMI

Viisitoistavuotiaana Merja antoi kesäloman tienesteistä puolet äidille. Abiturienttikevään hän oli töissä pankissa ja osti palkallaan ylioppilasjuhlia varten kotiin oranssin sohvan, kirjahyllyn ja pellavamaton.

 

Vuonna 1974 Merja lähti opiskelemaan talouskouluun tähtäimessä kotitalousopettajan ammatti. Hän ei kertonut äidilleen, että samaan aikaan hän meni Sanelma Vuorteen mannekiinikouluun.

”Äiti sanoi aina, että pitää hankkia kunnon ammatti. Jos ei käy kouluja, päätyy kadunlakaisijaksi.”

Merja paljasti hankkeen vasta, kun oli lähdössä Mannekiinikuningatar-kilpailuun.

”Äiti suuttui ihan hirveästi, mutta tuli katsomaan.”

Kisan voitti Anne Pohtamo, Merja tuli toiseksi.

”Jälkeenpäin äiti kehui rohkeuttani. Hän ei kuulemma olisi itse uskaltanut.”

Seuraavana vuonna poikaystävä ilmoitti Merjan Miss Suomi -kilpailuun. Äidilleen hän kertoi siitä vasta edettyään loppukilpailuun.

”No tokko siellä pärjäät”, äiti tuumasi.

Se kertoo hänen asenteestaan.

”Hän varustautui aina pahimpaan, jotta ei joutuisi pettymään. Hän ei koskaan uskonut, että onni voisi kohdata.”

Merjakaan ei uskonut menestymiseen.

Missikisojen jälkeen Merjan äiti (kuvassa 47-vuotias) yllätettiin onnittelukukilla työpaikallaan Koffilla. ©MERJA TAMMEN KOTIALBUMI

”Lähdin mukaan kahta kättä heilutellen, enkä ottanut mukaan kuin päälläni olleet vaatteet. En kuvitellut eteneväni loppukilpailuun. Finaalin ajan asuin samassa huoneessa Anne Pohtamon kanssa. Onneksi hän oli reilu ja lainasi vaatteitaan.”

 

Helmikuussa 1975 missiksi kruunattiin Anne Pohtamo. Merja oli ensimmäinen perintöprinsessa. Elokuussa Merja puolestaan voitti Miss Young International Beaty -kilpailun Japanissa.

Kauneuskilpailut olivat Merjalle keino ansaita rahaa.

”Ne olivat oikotie onneen. Tienasin tosi hyvin.”

Japanin voittorahoilla hän osti kaksion Helsingistä. Menestyksen myötä töitäkin oli enemmän kuin ehti tehdä.

Tienaamillaan rahoilla Merja osti äidille kaikkea kaunista, timanttisormuksenkin.

”Yritin hyvittää hänen elämänsä kurjuutta.”

Merja ihaili äidin sitkeyttä.

”Pidin häntä jalustalla, koska hänellä oli rankka elämä.”

Syöksykierre alkaa

Merjan äiti täytti 80 vuotta 1. toukokuuta 2008. Merja vei hänet ja tyttärensä viettämään pitkää viikonloppua Wieniin. Straussin musiikkia rakastanut äiti pääsi oopperaan.

”Äidin askel oli lyhyt, ja hän hengästyi helposti, mutta hän nautti jokaisesta hetkestä. Ne päivät olivat viimeiset huolettomat yhdessäolon hetket.”

Tammikuussa 2009 äiti sai aivoinfarktin. Hän kotiutui pitkän kuntoutuksen jälkeen, mutta ei enää kyennyt hoitamaan kehitysvammaista Timoa. Merja hankki veljelleen paikan ryhmäkodista.

Aivoinfarktin myötä puhkesi muistisairaus. Alussa se eteni hitaasti.

Vuonna 2013 metroasemalla kisailleet pojat kaatoivat vahingossa Timon luokse matkalla olleen äidin. Häpyluun murtuman vuoksi hän joutui olemaan kuukauden sairaalassa. Sen jälkeen syöksykierre oli jyrkkä. Seuraavina vuosina sairaala- ja kuntoutusjaksot vuorottelivat. Pahimmillaan äiti ehti olla vain vuorokauden kotona ennen kuin palasi sairaalaan.

Merja ajoi Porvoon kodin ja työpaikan sekä Helsingin väliä, vei äidille ruokaa, käytti pankissa, lääkärissä ja muilla asioilla.

”Hän ei suostunut hankkimaan pankkikorttia, kännykkää eikä ottamaan vastaan ateriapalveluita.”

Merja oli turva, jolle äiti soitti aina, kun hätääntyi. Muistin kadotessa niin tapahtui yhä usemmin.

”Tarvitsen apua heti”, äiti saattoi sanoa.

Merja lähti usein kesken työpäivän hänen luokseen.

”Äidin hätä saattoi olla se, ettei hän löytänyt sukkia tai halusi tietynlaista ruisleipää.”

Lopulta Merja sai taisteltua äidille paikan dementiakodista.

Rutiineista tarkka

Merja Tammi

Merja on ollut aina äitiään vahvempi osapuoli. Kerran hän toivoi tilanteen olevan toisin. ©TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Useimmat joulut, äitienpäivät ja juhannukset äiti ja Timo viettivät Merjan luona. Se ei ollut aina helppoa.

”Hän oli tarkka rutiineista. Asiat piti tehdä kuten ne oli aina tehty. Huijasin häntä ainakin kymmenen vuotta kertomalla kuorineeni itse lantut ja porkkanat, vaikka ostin joululaatikoita varten valmiit soseet.”

Tuittupäinenkin hän saattoi olla.

”Hän oli arvaamaton. Kiihdytti nopeasti itsensä raivoon ja pisti helposti välit poikki vähäksi aikaa.”

Merja jatkoi soittamista, kunnes äiti vastasi.

”Oli meillä yhdessä monia kivojakin hetkiä. Katastrofin puolelle menivät vasta äidin viimeiset vuodet kotona.”

Ennen muistin katoamista Merja ja äiti kävivät yhdessä läpi valokuva-albumeita.

”Äiti kertoi suvun salaisuuksia. Hänellä oli selkeästi tarve siirtää tietoa minulle.”

Tunteistaan äiti ei koskaan puhunut.

Loppuun asti

Pari kuukautta sitten Merjan äiti kaatui ja mursi lonkkansa. Sairaalassa Merja paijasi hänen päätään, kuten äiti aikanaan hänen.

”Olen luopunut äidistä kauan sitten.”

Merja on pohtinut suhdetta äitiinsä kirjoittaessaan omaelämäkertaansa.

”Äiti takertui minuun, koska sai kauttani hauskuutta ja kauneutta elämäänsä. Omalla tavallaan hän asettui sisaren rooliin.”

Merja on ollut heistä aina vahvempi osapuoli. Kerran hän toivoi tilanteen olevan toisin.

Merja sairastui meningo-bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen vuonna 2004. Hän selvisi hengissä hädin tuskin.

”Silloin olisin tarvinnut äitiä silittämään päätäni ja pitämään kädestä kiinni.”

Äiti ei kuitenkaan käynyt kertaakaan katsomassa häntä sairaalassa. Merja yrittää ymmärtää.

”Äidin elämä oli yhtä pettymystä. Ehkä hän ei vain kestänyt enää yhtään uutta.”

Merja aikoo olla äitinsä luona loppuun asti.

”Äitikin sanoi, että säällisesti pitää elää. Jos säädyllisyyden heittää laidan yli, onko millään enää mitään väliä.”

Merjalla ja hänen neljällä lapsellaan on läheiset välit. Siitä hän on onnellinen.

”Olen ollut selkeästi äiti enkä kaveri. Olen myös optimisti.”

Tunteitaankaan hän ei piilottele.

”Me halaamme ja rakastamme.”

Merjan kuvausvaatteet: oranssi nahkatakki, paita ja housut / Feminett.

Lue myös:

Merja Tammi : Olen menettänyt äidin muistisairaudelle

Pitkästä liitosta eronnut Merja Tammi: ”Minä olin aina syyllinen”

X