Uutuuskirja Putinista: yhä yksinäisempi, epäluuloisempi – ja vaarallisempi

Jaa artikkeliTilaa Seura
Putin-kirjan kääntäjä Jukka Mallinen ja neuvosto-Moskovan Helsingille lahjoittama Maailman rauha -patsas. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Kohuttu kirja avaa selityksiä presidentti Vladimir Putinin toimille kirjainyhdistelmien CCCP, KGB ja DDR kautta.

Venäläisen journalistin Mihail Zygarin kirja presidentti Vladimir Putinista on hyytävää luettavaa.

Arvostetun, Venäjälläkin suositun uutuuskirjan kirjoittaja Zygar tunnetaan Putinin Kremlistä riippumattoman televisiokanavan Dozhdin ex-päätoimittajana ja myös Tshetshenian sodan kirjeenvaihtajana sekä Putinin Ukrainan-sotaretken arvostelijana.

Kirjan suomennos on Jukka Mallisen, 65, viimeisin käännöstyö. Mallinen tunnetaan paitsi suomentajana myös Venäjän-tuntijana, kriitikkona, kulttuuripersoonana, kirjailijana ja kansalaisaktivistina.

”Kunnioitan Zygarin ammattitaitoa ja rohkeutta. Hän joutui eroamaan Dozhdin johdosta, kun Kreml suuttui hänelle ja pääministerin lehdistöpäällikkö esitti pettymyksensä”, Mallinen sanoo.

Mallisen mukaan Zygarin teoksen pääviesti on, että yhden Putinin sijaan on monta Putinia. Usein kysymys voi olla ”Volodjan”, kuten häntä Venäjällä joskus kutsutaan, mielentilasta tai arvaamattomuudesta.

Hän myös käyttäytyy kuin kaikkivaltias. Ujosti hymyilevästä ja syrjäänkin vetäytyvästä Boris Jeltsinin seuraajasta on kuoriutunut tiukkailmeinen amurintiikerin kaataja, jonka sotaisia liikkeitä koko maailma kammoaa.

”Valta on muuttanut Putinia dramaattisesti. Putin voi olla johdateltavissa hänen lähipiirinsä tai jonkun siihen kuuluvan toimesta, mutta vain Putinilla on valta syöstä kuoppaan myös lähipiirinsä jäsenet. Samanaikaisesti Putinista on tullut hallitsijana yhä yksinäisempi.”

Meno-paluu Syyriaan

Hyväksi esimerkiksi nyky-Putinista käy maaliskuussa 2016 yllättäen päättynyt Venäjän sotaretki Syyriaan. Täysin Zygarin kirjan hengessä se loppui yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin.

Kuten Zygar toteaa kirjassaan ajankohtaa hyvin kuvaten, Putin ei ole koskaan erityisesti välittänyt arabimaista, päinvastoin. Laajemmin ilmiö liittyykin Putinin mielenlaatuun ja Venäjän poliittiseen ilmapiiriin.

”Talousyhteistyö arabimaiden kanssa sujuu jotenkuten vain siksi, kuten Zygar kirjoittaa, että arabimaissa korruptio on yhtä tavallista kuin Venäjälläkin.”

Korruptiota käsiteltäessä Zygar viittaa myös Suomi-yhteyteen. Ukrainan öljyputkesta kymmeniä miljardeja euroja Putinille välikäsien kautta junailleen mafiapäällikkö Semjon Mogiljevitshin bulvaanina ja yhteistyökumppanina hääri Suomen kansalainen ja jääkiekkojoukkue Jokerit-liikemiesryhmästä tunnettu oligarkki Arkadi Rotenberg.

Interpolin etsintäkuuluttama mafioso Mogilevitsh toimi Putinin täydessä suojeluksessa.

Vastustajat vankilaan

Jos Putinin ensimmäisen kauden länsimielisillä talousliberaaleilla asian-tuntijoilla saattoi vielä ollakin vaikutusvaltaa presidenttiinsä, nykyään samojen herrojen vaikutus on käytännössä olematon.

”Putinin toisella presidenttikaudella asetettiin päämääräksi numero yksi vallan betonoiminen presidentille ja hänen lakeijoilleen. Miljardööri Mihail Hodorkovskin Putin näki uhkaajanaan, kansallisti hänen omaisuutensa, passitti vankilaan ja lopulta karkoitti maanpakoon. Yhteiskunnan uudistaminen ja demokratisoiminen, oikeusvaltion kehittäminen sai jäädä.”

Kolmannelle kaudelle tultaessa Putin ajatteli, että öljystä siunaantuvilla varoilla Venäjän kansantalous kasvaisi luonnonlain tavoin. Se oli virhe, mutta samalla kertaa Putin alkoi voimistaa asemaansa tavallisen kansan ja nousevan keskiluokan piirissä. Hän muuttui vahvan Venäjän johtajaksi, ”kovaksi kädeksi” ja pelottavaksi macho-mieheksi.

Kansallisuhoa

Putin ryhtyi pönkittämään venäläistä identiteettiä sekä valtakuntansa aggressiivisen suurvalta-aseman jälleenrakentamista, Mallinen jatkaa. Rakennusaineena hän käytti nationalismia, kiihkokansallismielisyyttä, johon kuuluu samoja elkeitä kuin natsi-Saksassa.

Tausta KGB-upseerina ja kaikkea epäilevänä vakoojana oli samalla tullut esille.

”Alettiin tähdentää venäläisen kulttuurin ja Venäjälle ominaisen ortodoksisen uskon ainutlaatuisuutta ja ylivoimaisuutta verrattuna läntiseen, humpuukivirtauksille alttiiseen liberalismiin. Alettiin myös puhua venäläisen demokratian mallista, joka on erilainen kuin lännessä.”

Mallinen viittaa yhteen Zygarin kirjan loppuhuipennuksista, jossa tekijä kysyy, minkälaisen Putinin maailma saakaan vielä nähdä. Onhan presidentti yhä varsin nuori, kovakuntoinen ruorimies, joka valitsee väylät ja lautturit oman mielensä mukaan.

Trauma DDR:stä

KGB:tä seuranneen turvallisuuspalvelu FSB:n roolia ei Mallisen mukaan voi Putinista puhuttaessa yliarvioida.

”FSB vihaa demokratiaa. Yksinvaltainen, nationalistinen ja imperialistinen Putinin Venäjä toimii sen mukaisesti. Se on nähty Georgian, Ukrainalle kuuluneen Krimin anastuksen ja Ukrainan sodan yhteydessä. Putinilla on omakohtaisia, hänen sielunelämäänsä järkyttäneitä kokemuksia siitä, miten valtiojärjestelmä romahtaa ja tilalle astuu demokratia. Kun muuri murtui 1989 idän ja lännen väliltä, Putin toimi DDR:ssä KGB-upseerina.”

Mallinen sanoo, että juuri DDR:ssä Putin traumatisoitui vaikeasti. KGB:n Dresdenin toimiston eteen ryntäsi joukko itäsaksalaisia, joita Putin ryhtyi rauhoittamaan. Hän valehteli olevansa tulkki ja sai tilanteen laukeamaan.

”Tapaus kuitenkin jäi vaikuttamaan Putinin ajatteluun. Se vammauttaa edelleen hänen koko toimintaansa, jossa etusijalle jäi epäluulo. Putin pelkää kansaa, vapaata kansalaistoimintaa ja demokratiaa”, Mallinen sanoo.

Zygar kertoo kirjassaan, että vanhan KGB-miehen lailla Putin myös systemaattisesti salakuuntelee työtovereitaan.

”Niinpä entinen KGB-kenraali, nykyään energiajätti Rosneftin pääjohtaja Igor Setshin kanniskelee Putin-ystävälleen printtaamiaan yhteenvetoja, jotka on kirjoitettu salakuunteluista.”

Valehtelua ja vankeutta

Yhteenvetoihin on kirjattu myös dis-informaatiota, suoranaisia valheita ja provokaatioita.

Esimerkiksi Mihail Hodorkovski kiistää Zygarille antamassaan haastattelussa koskaan luvanneensa Yhdysvaltain ex-ulkoministerille Condoleeza Ricelle, että mikäli hänestä tulisi Venäjän presidentti, hän luovuttaisi maansa ydinaseet Yhdysvalloille, kuten salakuuntelutallenne muka olisi kielinyt.

Putinin pääministeristä Mihail Kasjanovista puolestaan kannettiin presidentin luettavaksi printti, jossa pääministeri olisi pohdiskellut nyt jo murhatun ex-ministeri Boris Nemtsovin ja Itävallan pääministerin kanssa mahdollisuuksia Putinin kaatamiseen.

”Kasjanovin mukaan keskustelu on tekaistu. Tulos: myös Kasjanov sai kenkää. Huonosti kävi myös ex-pääministeri Mihail Fradkoville, joka oli kerskaissut, kuinka hyvä Putinin seuraaja hänestä tulisikaan.”

Putin salakuuntelee kaikkia.

Missä se ero?

Kuten Mallinen luonnehtii, Putin on pelolla hallitseva presidentti, jonka perusominaisuuksiin kuuluu toisaalta äkkipikaisuus. Uhri ei saa mahdollisuuksia puolustautua.

Pelon luominen on täysin harkittua. Jos päätösten tekeminen voikin joskus olla Putinille vaikeata, hän ei muuta ratkaisujaan jälkeenpäin. Hän painaa päälle jääräpäisesti.

”Vetäytyminen olisi viesti heikkou-desta ja vaaraksi valta-asemallekin. Parempi on, että koko maailma pelkää häntä. Raakalaismaisuus ei ole tässä suinkaan pahitteeksi.”

Mikä erottaa Putinin muista venäläispoliitikoista? Mikä tekee hänestä niin erinomaisen?

Toisin kuin jopa pääministeri Dimitri Medvedevillä ja monilla muilla Putinin pitkän valtakauden merkittävillä poliitikoilla, Putinilla ei ole mitään kokemuksia Mihail Gorbatshovin perestroikan tai Boris Jeltsinin demokratian edistämisestä.

Mallinen nakuttaa:

”Putin pysyi viimeiseen saakka KGB:n kylmäverisenä agenttina DDR:ssä. Vastaavasti DDR pysyi hamaan loppuun asti uskollisena menneiden aikojen neuvostokommunismille. Siinä ero muihin.”

Suomessa Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia (Otava) ilmestyy huhtikuussa. Venäjällä se tunnetaan tittelillä Koko Kremlin sotajoukko.

X