Aki ja Heli Palsanmäen vinkit kotien ja mökkien aarteiden löytämiseen – Näin voit lyödä tavaroilla rahoiksi!
Heli ja Aki Palsanmäki tietävät ensivilkaisulla, mikä on tarjottavan irtaimiston jälleenmyyntiarvo. Mutta mitä he itse keräävät? Ja mikä ei ole kaupan mistään hinnasta?
Heli määräsi Akin kitaranostokieltoon. ”Se kesti niin kauan, että hän ripusti ne seinälle. Lattialla ne olivat siivouksen tiellä”, Heli kertoo.
Tarjolla kerrostalokaksion irtaimisto: parisänky, sohvakalusto, kirjahylly ja keittiön pöytä tuoleineen. Puolalainen kahviastiasto, englantilaiset mukit ja venäläiset kristallipikarit. Espanjasta ja Kreikasta tuodut koriste-esineet.
Suomen huutokauppakeisarina tunnettu Aki Palsanmäki puistelee päätään.
”Hurjalta se tuntuu, mutta omaiset joutuvat maksamaan siitä, että tyhjennämme ja siivoamme myyntikuntoon vain käyttötavaroita sisältävän kerrostalokaksion tai -kolmion. Tavallisesta kuolinpesästä tuleva tavara ei tahdo kelvata kenellekään.”
Huutokaupassa vain antiikki- ja designhuonekaluilla on jälleenmyyntiarvo.
Kristallikruunujen aika on ohi. Yli kolme vuotta vanhat, sähkökäyttöiset kodinkoneet kannattaa kiikuttaa suoraan pienjäteasemalle.
Mitkä kodin tavarat voi muuttaa rahaksi?
Yöpöydät menneisyyttä
Kirjahylly, jonka keskiosassa olevan baarikaapin takaseinän peili moninkertaisti sinne sijoitetut kristallilasit, oli monen kodin ylpeys 70-luvulla.
”Kirjahyllyt maksoivat silloin jopa 10 000 markkaa ja se oli valtava summa. Omilla tienesteillään sellaisen ostaneiden on ehkä vaikea ymmärtää, että ehjänäkin se on tänä päivänä kaatopaikalle menevä tuote”, Aki sanoo.
Taannoin Aki ja vaimo Heli kiertelivät huonekalukaupoissa. Kirjahyllyjä ei ollut montaa esillä.
”Sellaista ei haluta enää koteihin.”
Aki suunnittelee lopettavansa työnteon kesäisiä meklauskeikkoja lukuunottamatta viiden vuoden kuluttua. Hän haaveilee talvista Espanjassa, Heli lounasravintolan perustamisesta. ”Tykkään peruskotiruoasta, joten perinteisellä lihapullat ja muusi -linjalla mentäisiin.” Tommi Tuomi / Otavamedia
Entä kirjat?
”Tuhansien niteiden kotikirjastoista voi löytyä ensipainosten kaltaisia aarteita.
Sotakirjojakin ostetaan, mutta romaaneja, tietosanakirjoja tai Kalle Päätalon Iijoki-sarjan teoksia antikvariaatit eivät huoli edes ilmaiseksi.”
Kauppakierroksellaan Heli ja Aki etsivät uusia yöpöytiä puunväristen tilalle valkoisen ja harmaan sävyin remontoituun makuuhuoneeseensa. Turhaan.
”Nykyään on sänkyjen laidoissa pussit, joihin älykännykän voi sujauttaa yöksi.”
Perinteisellä klaffipiirongilla on yhä suosijansa, mutta niidenkään myynnillä ei rikastu.
”Muutama vuosi sitten sellaisesta sai 300–400 euroa, nyt 30–40 euroa. Sillä hinnalla ja kipeällä selällä minun ei kannata lähteä kantamaan piironkia kerrostalon portaita pitkin alas”, sanoo Aki.
Kuka juo kahvia kupeista?
Mitä sitten kannattaa tarjota myyntiin huutokauppaan? Hopea- ja kultajuhlarahoille on ostajansa. Markka-ajan seteleitä huudetaan säännöllisesti.
”Yhden markan seteleitä ei välttämättä osteta yksittäin, mutta 500 markan setelistä voi saada 70–80 euroa.”
Militariatuotteet vaihtavat omistajaa, sotilas- ja lottapuvutkin, mutta kiinnostus on hiipumassa.
”Lienevätkö niitä keränneet miehet nukkuneet jo pois? Harvinaiset kunniamerkit nousevat yhä hyviin hintoihin, mutta kaikille jaetut perusmerkit ovat vaikeita myytäviä”, jaottelee Aki.
Kestosuosikkeja ovat edelleen Arabian ehjät maitokannut. Kuvio, kunto ja koko ratkaisevat hinnan.
”Papukaijakannusta saa tuhat euroa, mutta pelkästään valkoisesta 20 euroa”, listaa Heli.
Jyrkästä alentuneet ovat myös huutokaupassa Arabian voipytyistä maksetut hinnat. Jos takavuosina pienimmästä maksettiin sata euroa, voi olla tyytyväinen, jos nyt saa 20–30 euroa. Puoli tusinaa Arabian kahvikuppeja asetteineen voidaan huutaa 5–10 eurolla.
”Kukaan ei juo enää kahvia perinteisistä kupeista eikä halua niitä vitriinissäkään säilyttää.”
Kultakoruista maksetaan painon mukaan romukullan senhetkinen hinta.
Hyväkuntoisista käyttökoruista saa huutokaupalla hieman sitä enemmän.
Turkkeja on turha Palsanmäille tarjota.
”Pääkaupunkiseudun huutokauppakamareissa niitä voidaan myydä hyvään hintaan. Täällä maaseudulla sellaisen ostaa korkeintaan emäntä vasikkansa alle tai kissankorin pehmikkeeksi”, hymyilee Aki.
Maantieteellinen sijainti on oleellinen muissakin tuotteissa.
”Tampereella myydään kirpputoreilla heinäseipäitä 15 euroa kappale. Täällä niistä saa euron.”
Markka-aika on mennyttä, mutta suomalaisilla on yhä vanhaa valuuttaa tallessa. ”Huutokaupassa seteleiden hintaan vaikuttavat muun muassa signeeraus ja numerosarja.” Tommi Tuomi / Otavamedia
Netti vie harhaan
Aki osti suoralla kaupalla vuoden 2016 mallia olevan moottorikelkan viime talvena. Hän maksoi siitä tuhat euroa, mutta olisi ollut valmis maksamaan jopa 3 000 euroa, sillä vastaavia oli myynnissä 6 000–7 000 eurolla internetin myyntipalstoilla.
Onneksi myyjä tyytyi ensimmäiseen tarjoukseen.
”Sain siitä huutokaupassa 1 200 euroa. Ei tullut tappiota, mutta ei sellaista voittoakaan kuin toivoin.”
Suurimmat tappiot Aki on tehnyt polttomoottorilla kulkevien ajoneuvojen – mopojen, moottoripyörien, moottorikelkkojen, autojen ja traktorien – kaupoissa.
”Niissä usein haksahdan. Ne ovat hyvä tuote, mutta niitä on tarjolla valtavasti internetissä.”
Internet on ensisijainen tietolähde hintaseurannassa, mutta Heli ja Aki varoittavat myös sen harhaanjohtavuudesta. Pyydetty hinta ei suinkaan ole sama kuin kauppahinta.
”Tavaran tarjoaja voi näyttää, että hänen kulhostaan pyydetään sata euroa ja olettaa sen saavansa. Kuitenkin voi olla, että olemme juuri myyneet samanlaisen ja saaneet siitä vain 30 euroa.”
Toisaalta huutokaupassa myyjällä voi käydä tuuri.
”Ehkä penkissä istuu keräilijä, jonka kokoelmasta puuttuu juuri tarjolla oleva tuote. Silloin hän usein on valmis maksamaan siitä hyvän hinnan.”
Jallut, Kallet ja postikortit
Palsanmäille tarjotaan enemmän yksittäisiä tuotteita kuin kokonaisia irtaimistoja. He ottavat tuotteita myös prosenttimyyntiin, jolloin veloitus on 33 prosenttia toteutuneesta hinnasta.
Kannattaako myydä irtaimisto vai sen tavarat yksitellen? Päätökseen vaikuttaa, haluaako päästä kerralla kaikesta eroon vai parhaan mahdollisen hinnan.
”Yksitellen myymällä tienaa enemmän, mutta toisaalta tavaroita voi jäädä roikkumaan vuosikausiksi.”
Palsanmäet ovat maksaneet enimmillään kuolinpesästä 6 500 euroa, jonka lisäksi he siivosivat asunnon myyntikuntoon.
”Hinnan määrittivät kaksiossa olleet antiikki- ja hopeaesineet sekä kunniamerkit.”
Moni tekee virheen siivotessaan kuolinpesästä tai myynti-irtaimistosta omasta mielestään arvottomat tavarat roskiin ennen kuin pyytää arviota asiantuntijalta.
”Äskettäin eräs tuttava löysi lasinkeräyksestä Helena Tynellin suunnittelemia Aurinkopulloja”, kertoo Heli.
Palsanmäkien tuttava löysi lasinkeräyksestä pois heitetyn Aurinkopullon. ”Mitään ei kannata heittää pois ennen kuin on saanut asiantuntijan arvion.” Keräilijät ostavat myös Martta Wendellin postikortteja. Tommi Tuomi / Otavamedia
Roskiin heitetään yleensä myös postikortit, vaikka niiden joukossa voi olla keräyskohteita, kuten Martta Wendelinin kuvituksia. Postimerkeillekin on yhä kysyntää, vaikka vähäisessä määrin.
”Vanhat aikakauslehdet eivät kiinnosta, mutta vanhoille miestenlehdille – Jallulle ja Kallelle – on ostajansa”, Aki lisää.
Palsanmäkien huutokauppahallin ikkunalla on taidemaalari Torsten Heickellin signeeraama rantamaisema.
”10 vuotta sitten siitä olisi saanut helposti 300–400 euroa, nyt myyntihinta on alle sata euroa. Entä ostaisiko kukaan sitä 10 vuoden päästä? Veikkaan, että ei”, toteaa Aki.
Hän ennustaa, että huutokauppa-ala tulee muuttumaan merkittävästi tulevaisuudessa.
”Nyt on semmoinen vainu, että ostettu tavara pitää muuttaa äkkiä rahaksi, ettei sen arvo romahda. Tulevaisuudessa kaupaksi käyvät tuotteet, jotka muistetaan omasta lapsuudesta. Tämän päivän 10-vuotias ei ole nähnyt Arabian Kesäkukka-kahvikuppia, joten ei osaa niitä kaivata aikuisenakaan.”
Heli ja Aki eivät aio jäädä katsomaan alan kehitystä loputtomiin. Uuraisilla oleva huutokauppahalli ja sen yhteydessä oleva koti myydään viiden vuoden kuluttua, jolloin Aki täyttää 55 vuotta.
”Jään silloin eläkkeelle. Ostamme rivitalon päätyasunnon ja ehkä toisen kodin Fuengirolasta, Espanjasta, missä vietämme talvet”, Aki sanoo.
Ja lisää: ”Pitäähän haaveita olla, mutta ajatukset voivat matkan varrella muuttua.”
Kaikki ei ole kaupan
Keräävätkö Heli ja Aki itse jotain? Paljonkin.
Huutokauppauransa alusta asti Heli on kartuttanut liilan väristen, suomalaisten lasiesineiden kokoelmaa.
”Niiden pitää olla hyväkuntoisia ja signeerattuja. Koska teen töitä kippojen ja kuppien kanssa, en halua kotiin kirpputorimeininkiä.”
Kauneimpina hän arvostaa Aimo Okkolinin suunnittelemia kristallimaljoja Lumpeenkukka ja Terälehdet.
”Helena Tynellin liilan värisistä Aurinkopulloista olen saanut hankittua vasta pienimmän. Haaveeni on löytää samasta väristä kolme muutakin kokoa.”
Heljä Liukko-Sundströmin seinätaulut on kerätty varastoon odottamaan nykyistä parempia hintoja.
”Maksoin niistä aika hunajaisia hintoja. Jos arvo tippuu samaan tahtiin kuin Arabian astioiden, en tule ikinä saamaan omiani pois.”
Helin kokoelmissa ovat myös suomalaiset, kahden euron erikoisrahat sekä vanhat, metalliset kahvi- ja karkkipurkit sekä kahvimainokset. Purkeista Heli on maksanut 5–150 euroa kappaleelta.
Aki nappaa laskukoneen. Purkkeja on 350 erilaista, joten 35 euron keskihinnalla kokoelmasta saisi 12 250 euroa. Heli nauraa ja lupaa mainokset kaupan päällisiksi.
”En ole keräilijä, joka ei myisi mistään hinnasta. Sellaista tunnearvoa tavaroilla ei ole.”
Entä mitä kerää Aki? Pari vuotta sitten hän osti jukeboxin. Mukana tulleiden sadan singlen kokoelma karttuu edelleen. Akustisia, 30–40 -luvun kitaroita on kotona seinätelineissä jo kahdeksan. Kodin seinät ovat täynnä myös tauluja.
”Ostan, jos aihe viehättää ja taulussa on hyvän taiteilijan signeeraus. Sen on oltava myös öljyvärimaalaus, vesiväritöitä ei seinälleni ota.”
Kun Aki ostaa uuden taulun ja valitsee entisistä yhden myyntiin. Yksi tauluista ei ole kaupan mistään hinnasta. Siihen hänen kummisetänsä on ikuistanut Uuraisten Haukimäellä sijainneen mummolan, jossa Aki asui lapsena.
Kuvausvaatteet: Akin paita ja housut Aleksi 13. Helin pusero Crazy.