Kirppisfani Ami Aspelund antaa lahjoituksia – ja tekee löytöjä Tammisaaressa: ”Hyväntekeväisyyskirpputorit auttavat heikossa asemassa olevia ihmisiä”

Laulaja Ami Aspelund on oppinut kirppareilla koluamisen mieheltään Hans Wikströmiltä. Joskus mukaan lähtee räväköitä esiintymisasujakin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ami Aspelund löysi punaisen hatun 5 eurolla.

Laulaja Ami Aspelund on oppinut kirppareilla koluamisen mieheltään Hans Wikströmiltä. Joskus mukaan lähtee räväköitä esiintymisasujakin.
Teksti: Reija Ypyä

Ami Aspelund kokeilee päähänsä punaista lierihattua Tammisaaren Fynda Second Hand -hyväntekeväisyyskirppiksellä.

”Enkö olekin kuin hienosteleva Hyacinth Bucket Pokka pitää -komediasarjasta?” Ami nauraa ja kertoo, että haluaisi joskus esittää aristokraattisiin piireihin pyrkivää Hyacinthia.

Laulukeikkojen lisäksi Ami Aspelund näyttelee musikaaleissa. Viime kesänä hän tulkitsi Salon Myrskyluodon Maijassa vanhan Maijan roolin.

Löytöjä ja lahjoituksia Tammisaaressa

Ami Aspelund käy satunnaisesti kirppareilla, ja arvostaa erityisesti Tammisaaren ruotsinkielisen seurankunnan ylläpitämän Fyndan tekemää hyvätekeväisyystyötä. Hän lahjoittaa sinne joskus vaatteita ja tavaroita ja on itsekin tehnyt sieltä hyviä löytöjä.

”Vapaaehtoiset pyörittävät Fyndaa, joka on tosi siisti. Se on kaiken a ja o, tavaroiden pitää olla ehjiä ja puhtaita ja hyvin esillä. Lisäksi Fyndassa on hyvä palvelu, kuin ennen vanhaan kivijalkakaupassa. Täytyy taas lahjoittaa sinne jotain, sillä iän myötä olen ryhtynyt karsimaan tavaroita. Meillä ei ole lapsiakaan roinaa perkaamassa.”

”Tykkään sinisistä esineistä. Nämä maljakot ovat linjakkaan näköisiä”, Ami Aspelund sanoo.

”Tykkään sinisistä esineistä. Nämä maljakot ovat linjakkaan näköisiä”, Ami Aspelund sanoo. Pekka Nieminen / Otavamedia

Fynda-kirppis vie kerran kuussa avustuskuljetuksia Latvian ja Liettuan syrjäisille kolkille ankeisiin olosuhteisiin.

Fynda-kirppis vie kerran kuussa avustuskuljetuksia Latvian ja Liettuan syrjäisille kolkille ankeisiin olosuhteisiin. Pekka Nieminen / Otavamedia

Lahjoituksia köyhille

Fyndan vapaaehtoinen Gita Lindholm kertoo, että he vievät kerran kuussa autolla 50–60 kuutiota tavaraa Latvian ja Liettuan syrjäisille kolkille köyhiin olosuhteisiin. Siellä tarvitaan kaikkea kotitavaraa astioista petivaatteisiin.

”Työskentelemme sosiaalikeskusten ja seurakuntien kanssa, jotka ohjaavat tavarat yksityisille sekä lasten- ja vanhainkoteihin. Pakkaamme valmiita laatikoita, joihin kirjoitetaan latviaksi tai liettuaksi esimerkiksi ”3–4-vuotiaan tytön vaatteita”. Kasaamme välillä paketteja esimerkiksi odottaville äideille ja koulun aloittajille. Tammisaaren kirpparin tuoton käytämme hyväntekeväisyyteen”, Gita Lindholm kertoo.

Amilla on samantapainen vaaka kotona keittiönsä kaunistuksena.

Amilla on samantapainen vaaka kotona keittiönsä kaunistuksena. Pekka Nieminen / Otavamedia

Nahkahame kiersi kodista kirppikselle ja takaisin

Ami Aspelund kertoo ostavansa silloin tällöin kirpparilta vaatteita ja kenkiä esiintymistä varten.

”Ihailin kerran Helsingin Albertinkadulla vintageliikkeessä inkkarihenkistä nahkahametta ja siihen sopivaa yläosaa. Myyjä kertoi sen olevan erään artistin vanha. Kellot alkoivat soida päässäni ja kysyin asun ompelijaa. Tunnistin sen vanhaksi hameekseni, ja ostin sen! Tätä voisi jo sanoa kierrätyksen kierrätykseksi.”

Kerran artisti löysi vintageliikkeestä käsintehdyt ja melkein käyttämättömät cowboybootsit. Niistä hän maksoi silmää räpäyttämättä 100 euroa, sillä ne sopivat kantrityyppiseen esitykseen.

Toisaalta kerran vastaan osuivat käytetyt viiden euron mokkakengät, jotka pääsivät lavalle punaisen esiintymisasun kanssa.

”Hassen pihamökki on täynnä sota-ajan puhdetöitä. Se on kuin kotimuseo”, Ami toteaa.

”Hassen pihamökki on täynnä sota-ajan puhdetöitä. Se on kuin kotimuseo”, Ami toteaa. Pekka Nieminen / Otavamedia

sota-ajan puhdetöitä

Pekka Nieminen / Otavamedia

Nostalgiaa kirpputorilla

Siirrymme Fyndan viereiselle Trollet-kirppikselle, joka on yhdistelmä ihmisten vuokraamia myyntipöytiä ja kirppiksen omaa valikoimaa. Siellä on laaja ja mielenkiintoinen kattaus huonekaluja ja vanhoja esineitä tynnyreistä pullokoreihin.

Micaela Stolpe on pyörittänyt Trollet-kirpparia viisi vuotta. Hän ostaa kuolinpesiä ja muuttokuormia. Apunaan ja mentorinaan hänellä on usein entinen kirpparinpitäjä Janne Aura, sillä vanhan tavaran tunnelma vetää konkaria liikkeeseen piipahtamaan.

Ami kävelee astiaosastolle, jossa kaikki on järjestetty hienosti aihepiireittäin.
Hän tarttuu Arabian Ruska-sarjan lautaseen ja kertoo sarjan kuuluneen hänen ja silloisen miehensä Kari Kuusamon keittiöön 1980-luvulla.

”Erotessamme hän sai Ruska-sarjan. Minä pidin vain muutaman lautasen. Mutta nyt olen huomannut sen käytännölliseksi, se kestää mikronkin. Olen alkanut haalia sitä takaisin. Näitä pidettiin aikoinaan tunkkaisina, mutta nyt silmä katsoo niitä toisin. Ruska on kaunis omalla ruskealla tavallaan. Myös Ultima Thule -sarja on nykyisin mielestäni kaunis.”

”Jag är så pihi”

Seuraavaksi Ami pysähtyy vanhojen 1950-luvun käyttämättömien kirjekuorien luo. Niitä on kokonainen laatikollinen, jossa lukee kuvert fabriken Åbo. Ami ostaa kahdella eurolla nipun kuoria.

”Jos mieheni Hasse olisi täällä, hän ostaisi koko laatikollisen, mutta minulle riittää nippu. Jag är så pihi. Mutta myönnän, että alkuperäispakkaus on kiinnostava.”

Siirrymme isolle huonekaluosastolle, jossa on vaikka mitä kiinnostavaa vanhasta palopumpusta rukkiin, kehdoista keinutuoleihin. Vanhassa lääkekaapissa on hassun vanhanaikainen teksti: ulkonaisesti ja sisällisesti.

”Vanha puinen Hartwallin pullokori maksaa 75 euroa, ei ole kovin kallis. Vanhat maitotonkat olisivat hienoja puutarhakoristeita, mutta meillä on niitä jo tarpeeksi.”

Ami istahtaa vanhan työpöydän ääreen ja kertoo muistavansa siitä maanmittausinsinööri-isänsä konttorin Vaasassa. Kirpparilla on usein nostalgista.

”Täytyy tuoda sisko tänne, koska hän etsii kotiinsa kirjahyllyä.”

”Tykkäämme mieheni kanssa vanhoista esineistä. Meillä on paljon mortteleita ja 20-luvun astioita. Tämä esine liittyy varmaan pyykinpesuun”, Ami Aspelund arvelee.

”Tykkäämme mieheni kanssa vanhoista esineistä. Meillä on paljon mortteleita ja 20-luvun astioita. Tämä esine liittyy varmaan pyykinpesuun”, Ami Aspelund arvelee. Pekka Nieminen / Otavamedia

Keräilevä pariskunta

Jatkamme Tenholaan, jossa Ami asuu puolisonsa Hans ”Hasse” Wikströmin kanssa.

He menivät naimisiin vuonna 1994. Hasse työskenteli silloin Uudenmaan prikaatin komendanttina. Nykyisin Hasse on eläkkeellä, kapteeni evp, ja rakkaille harrastuksille eli puutarhan hoidolle ja keräilylle riittää enemmän aikaa. Häneltä Ami onkin oppinut kirppareilla koluamisen.

Hasse esittelee vanhoja seinäpuhelimia ja sota-aikaisia puhdetöitä. Niille on pihalla ihan oma punainen mökki.

”Suomalaiset rintamamiehet valmistivat jatkosodan aikana tuhansia käyttö- ja koriste-esineitä eli puhdetöitä. Niitä tehtiin puusta ja alasammuttujen lentokoneiden alumiinista tai ammuksen hylsyistä. Tyypillisiä esineitä olivat rasiat, puukontupet, lusikat ja peilit. Ne koristeltiin huolellisesti. Työkaluina oli usein taltta tai puukko”, Hasse Wikström kertoo.

Puhdetyönä tehtyihin puukkoihin on käytetty alumiinia alasammutuista lentokoneista.

Puhdetyönä tehtyihin puukkoihin on käytetty alumiinia alasammutuista lentokoneista. Pekka Nieminen / Otavamedia

Hän metsästää puhdetöitä huuto.netistä ja tori.fistä.

”Minulla on tallessa myös isäni äidilleni tekemät puhdetyöt.”

Puhdetöissä on liikuttavia tekstejä.

”Hauskaa joulua toivoo Tauno täältä Vienan Karjalan korsusta 1942” lukee eräässä rasiassa. Tuohisen taskumatin kylkeen on kaiverrettu teksti ”Muisto Itä-Karjalasta 1943”.

Ami ja Hasse näyttävät ulkona merihenkisellä verannalla vielä yhdet kierrätystuotteet, Ruotsin armeijan vanhat, paksut ja painavat kenttäsairaalateltat.

”Pidämme aina pihalla vappubileet. Kun yhdistämme kaksi sairaalatelttaa saamme sekä ravintolan että yökerhon!

Fynda Second Hand, Trollbergintie 12, Tammisaari

Kirppis Trollet, Trollbergintie 10, Tammisaari

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/20.

Lue myös: Kirjailija Heli Laaksonen on vakioasiakas Vanhan Rauman kirpputoreilla: ”Viime viikolla löysin tuliterät tissiliivit, mutta nyt on haussa mekaaninen henkilövaaka”

Lue myös: Laulaja ja kirppiskonkari Eija Kantola myy vaatteitaan ja astioita kirpputorilla: ”Pikemminkin haluan päästä tavaroista eroon kuin ostaa niitä lisää”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X