Anja Pohjola, 90: ”Olen saanut lapsenlapsilta enemmän kuin antanut”

Näyttelijä Anja Pohjolasta kasvoi jo varhain vastuunkantaja. Jatkosodan aikana häntä tarvittiin pikkulottana, ja äidin kuoltua sisarusten hoivaajana. Aviomiehensä jälkikasvulle hän on ollut sekä syli että arvojen siirtäjä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anja Pohjola sanoo lastenlasten Pinja Raution ja Janus Hanskin tuottaneen mittaamatonta iloa. ”Näen, että tällä hetkellä heillä on asiat hyvin ja rinnallaan hyvät puolisot. Elinkumppanit ovat tärkeitä”, hän sanoo.

Näyttelijä Anja Pohjolasta kasvoi jo varhain vastuunkantaja. Jatkosodan aikana häntä tarvittiin pikkulottana, ja äidin kuoltua sisarusten hoivaajana. Aviomiehensä jälkikasvulle hän on ollut sekä syli että arvojen siirtäjä.
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Viesti kulki kuulopuheissa ja pysäytti tuolloin 13-vuo­tiaan Anja Pohjolan. Elettiin jatkosodan loppuvaiheita vuonna 1944, ja miehet rintamalla olivat kuulemma vähissä. Anja toimi pikkulottana Jyväskylässä ja oli saanut vanhemmiltaan luvan auttaa myös yöaikaan saapuvien evakkojen vastaanottamisessa ja muonituksessa.

Hän olisi ollut valmis tekemään enemmänkin.

”Sotilaiden ja aikuisten lottien puheet kuullessani olin valmis lähtemään rintamalle, vaikka en sen ikäisenä olisi sinne päässyt. Henki oli se, että isänmaan puolesta ollaan valmiita menemään”, Anja kertoo.

Isänmaallisuus onkin yksi arvoista, joita lapsenlapset Pinja Rautio, 47, ja Janus Hanski, 52, vaalivat Anjan eli mumman henkisenä perintönä.

”Mumma näyttää, että elämällä voi riittää sisältöä loppuun asti”, Janus Hanski sanoo. © Tommi Tuomi

”Mumma näyttää, että elämällä voi riittää sisältöä loppuun asti”, Janus Hanski sanoo. © Tommi Tuomi

Ihminen ihmiselle

Anjan kotona taiteilijakoti Lallukassa on kukkakimppuja edellisviikon ensi-illan jäljiltä. Lipaston päällä onnittelukortit muistuttavat keväisestä 90-vuotissyntymäpäivästä. Niiden joukossa on myös presidentti Sauli Niinistön onnittelukirje, jonka loppuun hän on kirjoittanut ”ps. kiitos upeasta työstäsi – ja niin, selänpesusta!” viitaten Anjan rooliin poliitikkoja kylvettävänä Tyynenä Hyvät herrat -sarjassa.

Kun Pinja tutkii mumman koruja kuvausta varten, ensimmäisenä korurasiasta nousevat ansiomitalit: Anjan vuonna 1990 saama Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali ja Lotta Svärd muistomitali. Ne kiinnitetään miehustaan.

Anja Pohjola seuraa maailman tapahtumia aktiivisesti ja pohtii niihin liittyviä ihmiskohtaloita. Edellisillan uutiset toivat Puolan ja Valko-Venäjän rajalle syntyneen siirtolaiskriisin Anjan kotiin.

”Kiistämätöntä on, että rajalla olevat, pääosin Lähi-idästä lähtöisin olevat ihmiset kärsivät ravinnon puutteesta ja pakkaselle laskeneesta lämpötilasta. Useita on kylmettynyt kuoliaaksi. On järkyttävää, että tänä päivänä joku diktaattori saa tehdä tällaista.”

Ihmisten hädästä kertovia selontekoja seuratessaan Anja miettii usein, mitä heidän auttamisekseen voisi tehdä. Yksi keino olisi ottaa Suomeen nykyistä enemmän pakolaisia.

”Meillä olisi paljon annettavaa heille, jotka menettävät isänmaansa. Meillä on hyvä maa. Skeptikko voi sanoa, ettei demokratiaa ole olemassa, mutta meillä se on. Jos vähänkään katsoo maailmalta tulevia uutisia, saa olla onnellinen asuessaan Suomessa”, Anja sanoo.

Hänen arvoissaan isänmaallisuuden rinnalla on ihmisyys.

”Kaikkein eniten olen halunnut olla esimerkki siitä, että on muistettava olla ihminen ihmiselle. Sain opin siihen jo lapsuudenkodissa. Äitini korosti aina, että ’muista se, että tässä maailmassa on muitakin ihmisiä kuin sinä’.”

”Mumma seuraa tarkasti maailman tapahtumia, mutta sosiaalisesta mediasta hänen luonaan saa hengähdystauon”, Janus sanoo. Pinja kertoo, että myös hänen ystävänsä vierailevat mielellään mumman luona. © Tommi Tuomi

”Mumma seuraa tarkasti maailman tapahtumia, mutta sosiaalisesta mediasta hänen luonaan saa hengähdystauon”, Janus sanoo. Pinja kertoo, että myös hänen ystävänsä vierailevat mielellään mumman luona. © Tommi Tuomi

Yhteen kasvaneet

Anja Pohjola muutti Helsinkiin Televisioteatterin näyttelijäksi vuonna 1963. Vielä samana vuonna hän solmi avioliiton näyttelijä Per-Olof Sirénin eli Pärren kanssa. Anjasta tuli äiti leskeksi jääneen puolisonsa tyttärille.

”Olihan se aika hyppy, mutta hienosti he ottivat minut vastaan. Ei se ihan uuttakaan ollut.”

Anja oli joutunut ottamaan vastuuta viisilapsisen perheen vanhimpana, sillä hänen äitinsä oli kuollut vain 42-vuotiaana pitkään sairastettuaan.

”Pärren tytöistä tuli pikkuhiljaa kuin omia. Kun heille rupesi tulemaan vauvoja, se oli vain ihanaa.”

Esikoistytär Isa perusti perheen iskelmälaulaja Seppo Hanskin kanssa. Heidän esikoisensa Janus oli Anjan ja Pärren lapsenlapsista ensimmäinen. Anja muistelee, kuinka innoissaan he olivat astellessaan katsomaan vastasyntynyttä Kätilöopistolla.

”Pärre oli ostanut vauvalle kolmipyöräisen pyörän ja se piti ottaa laitokselle mukaan. Itselleen hän hankki vaarin tossut, jotka kulutti puhki. Laitoksella vaari tunnisti lasiseinän takaa heti, että ’tuo on meidän’, ja oli oikeassa.”

Janus sai kolme sisarta: Annan, Pinjan ja Petran. Anja ja Pärre olivat tiiviisti mukana heidän elämässään. Seitsemänä kesänä he veivät nelikon lomalle Askolaan vuokraamalleen Torpaksi kutsutulle tilalle, jossa lasten riemuksi oli myös paljon eläimiä.

”Ei me kovaa kuria pidetty, mutta kyllä siellä totella piti”, Anja sanoo.

Kasvattajaksi hän ei itseään koe.

”Heidän äitinsä oli varsinainen kasvattaja, joka vei perhettä eteenpäin. En tyrkyttänyt ohjeita enkä neuvoja, vaan opetin esimerkillä. Lapset kasvoivat mukanamme ja me heidän. Meillä oli hauskaa yhdessä. Olen varmasti saanut lapsenlapsilta enemmän kuin heille antanut.”

Nykyään lapsenlapset puolisoineen ovat ensiarvoisen tärkeä apu arjen asioissa, kuten kaupassa käynneissä, laskujen maksussa ja vaikkapa teknisissä pulmissa television kanssa.

”Meillä on ’mumman kävijät’ -rinki WhatsApp-sovelluksessa. Sen kautta sovimme, kuka milloinkin käy mumman luona. Usein pistäydyn mumman luona muuten vaan vaihtamassa kuulumisia. Joskus otan ystäviäkin mukaan”, Pinja kertoo.

”Mieheni kuoleman jälkeen elämä olisi ollut synkkää ilman lapsenlapsia. Olisin ollut ihan yksin”, Anja toteaa.

”Eniten olen halunnut olla esimerkki siitä, että on muistettava olla ihminen ihmiselle. Sain opin siihen jo lapsuudenkodissa.”

Arvojen siirtoa

Pinjan ja Januksen monissa lapsuudenmuistoissa mummalla ja vaarilla oli roolivihot käsissään, kun nämä opettelivat uutta esitystä. Välillä he saivat toimia harjoituksissa vastanäyttelijöinä ja pääsivät esiintymään, kun tarvittiin lapsinäyttelijöitä. Teatteri ja tv-studio tulivat tutuiksi.

Perinteistä mummolameininkiä eivät olleet kesälomatkaan Askolassa.

”Se oli taiteilijaperhe-elämää hyvässä ja huonossa. Tunsimme aina olevamme turvassa. Mumma oli peräänkatsoja, jolla järki pysyi päässä”, Janus kertoo.

Kulttuuripiireissä 70-luvulla tuulta ottanut taistolaisuus poliittisine lauluineen ei kuulu Pinjan ja Januksen lapsuuteen.

”Saimme sekä vanhemmilta että isovanhemmilta isänmaallisen kasvatuksen. Olen ylpeä mummasta ja vaarista, jotka eivät lähteneet mukaan taistolaisuuteen, vaikka joutuivat sen vuoksi kärsimään. Aikuisena olen tajunnut, kuinka isoja rakennusaineita elämääni heiltä sain”, Janus sanoo.

Hän toivoo, että myös seuraava sukupolvi tuntisi isänmaansa historian ja sen, mitä itsenäisyys merkitsee.

”Nuorilla ei ole enää mitään kosketusta sota-aikaan. Kunpa heille jotenkin välittyisi se, että sota on kauheinta, mitä ihmisille voi tapahtua.”

Pinja keskustelee lastensa kanssa usein Suomen ja maailman historiasta.

”En tuputa, vaan otan aiheita esiin tilaisuuden tullen. Esimerkiksi presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsoessamme juttelemme siitä, miksi kättelyjonossa ensimmäisenä ovat sotaveteraanit.”

Anja on ollut kutsuvieraana Linnassa kaksi kertaa. Pitkä perinne, kulttuuriväen itsenäisyyspäivän juhla, on kärsinyt koronapandemiasta.

”Itsenäisyyspäivänä sytytän kynttilät ikkunoille ja Pärren kuvan eteen.”

Anja (oik.) oli pikkulotta Jyväskylässä jatkosodan loppuvaiheessa. © Pohjolan kotialbumi

Anja (oik.) oli pikkulotta Jyväskylässä jatkosodan loppuvaiheessa. © Pohjolan kotialbumi

Aina valmis

Pinja kiittää mummaa erityisesti sitä, että on saanut elää kulttuurin ja taiteen keskiössä syntymästään saakka. Hän muistaa edelleen, miltä Kansallisteatterin pukuhuoneessa tuoksui. Taidenäyttelyissä käytiin usein.

”Kasvoimme siihen, että sohvalla saattoi istua kuka tahansa, kun tulimme koulusta. Se antoi sosiaalista pääomaa, jota arvostan.”

Pinjan on hankala nimetä hetkeä, jolloin olisi tarvinnut mummaa erityisesti.

”Se johtuu siitä, että hän on ollut aina läsnä. Hänen luokseen ei ole tarvinnut koskaan hakeutua erityisesti.”

Monia tilanteita hän on osannut arvostaa vasta jälkeenpäin.

”Ne ovat liittyneet esimerkiksi parisuhdeviritelmiini. Vaikka mumma ei ole sanonut mitään, olen aistinut, ettei hänen mielestään juttuun kannattaisi lähteä. Hetken päästä olen todennut, että hän oli oikeassa.”

Janus puolestaan muistaa yhä sanat, jotka mumma lausui katsoessaan hänen esiintymistään sketsisarjan Vintiöt alkujaksoissa 90-luvulla: ”Hyvä tulee, mutta ota ajatus mukaan.”

”Olen luonteeltani vähän hämäläinen. En halua sotkeutua, mutta olen aina valmis, jos minua tarvitaan. En ole koskaan puuttunut lastenlasten valintoihin, mutta olen auttanut tarvittaessa. En kysele, vaan odotan, kun he haluavat jostain puhua”, Anja Pohjola sanoo.

Janus näyttää tummansinistä villakangastakkiaan. Mumma osti sen hänelle 15 vuotta sitten, kun häneltä puuttui juhliin tarvittava palttoo. Takki on yhä uudenveroinen.

Sodat nähnyt Anja Pohjola suhtautuu ikäänsä ristiriitaisin tuntein. ”Välillä ajattelen, että herrajumala, olen vanha ja ihan loppu jo. Sitten mietin, että mitä siitä. Enää ei tarvitse jännittää mitään, voin vain nauttia.” © Tommi Tuomi

Sodat nähnyt Anja Pohjola suhtautuu ikäänsä ristiriitaisin tuntein. ”Välillä ajattelen, että herrajumala, olen vanha ja ihan loppu jo. Sitten mietin, että mitä siitä. Enää ei tarvitse jännittää mitään, voin vain nauttia.” © Tommi Tuomi

Luihin ja ytimiin

Marraskuun alussa Anja Pohjola nousi lavalle esityksessä Vielä kerran, Anja!, joka sisälsi välähdyksiä hänen uransa varrelta. Teatteri Vantaan lavalle nousivat laulamaan Pinja ja Janus.

Näytöksen lopuksi Anja lausui Raili Malmbergin tunnetuimman runon Minun isänmaani.

”Isänmaani on suomalainen kansa,

minun kansani,

kaikki suomalaiset ikään, ammattiin, asuinpaikkaan katsomatta,

puoluekannasta riippumatta,

työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,

maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.”

Pinja muistaa hetken kirkkaasti.

”Mumman lausuma runo meni nuortenkin luihin ja ytimiin. Se oli hieno hetki.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/2021.

Lue myös: Pinja Raution isoäiti Anja Pohjola: ”Lapsenlapsille haluan jättää perinnöksi ennen kaikkea rakkauden”

X