Anna Eriksson myöntää ylpeyden haalistuneen iän myötä – ”Nykyään olen myös toisten ihmisten onnistumisista ja saavutuksista onnellinen”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Anna Eriksson
Anna Eriksson palasi Uudenkaupungin Janhuan kasarmin teollisuushallin mustaan tuoliin, jossa hän esiintyy uudessa W-elokuvassaan Madame Eurooppana. © Tommi Tuomi
Anna Eriksson kasvoi miellyttämisenhaluisesta artistista rohkeaksi elokuvantekijäksi. Hänen elämänsä on helpottunut, kun hän uskaltaa näyttää aidosti omat tunteensa.

Anna Eriksson istahtaa Uudenkaupungin Janhuan kasarmin teollisuushallissa mustaan tuoliin.

Karu Janhuan kasarmi on yksi hänen tuoreen elokuvansa W keskeisiä kuvauspaikkoja. Elokuvassa Anna istuu samassa tuolissa kuolemansairaana Madame Eurooppana.

Sen lisäksi, että Anna näyttelee psykodraamaksi luokitellussa elokuvassa, hän vastaa sen käsikirjoituksesta, ohjauksesta, leikkauksesta ja musiikista.

Neljä vuotta sitten Annan esikoiselokuva M sai kosolti kansainvälistä huomiota, ja se palkittiin useilla kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Hiljattain hänelle myönnettiin myös elokuva-alan Espoo Cinè -palkinto.

Laulajasta on tullut kunnianhimoinen poliittisten elokuvien tekijä.

Anna myöntää, että hänestä on hieman hämmästyttävää, että hän tekee nykyään myös elokuvia.

”Elämä vie erilaisille poluille, mutta se ei ole sattumaa, vaan saavuttaakseen jotain on tehtävä lujasti töitä.”

Uuteen elokuvaan liittyviä edustustehtäviä lukuun ottamatta Anna elää tällä hetkellä hieman tavallista hiljaisempaa vaihetta kotonaan Uudessakaupungissa.

Taiteilija on kuitenkin levätessäänkin taiteilija. Annalla on jo seuraava elokuva kirjoitusvaiheessa.

”Tuleva elokuva täydentää elokuvasarjan trilogiaksi. Uutta musiikkia en ole tehnyt, mutta ensi vuonna lähden pitkästä aikaa kiertueelle.”

Ylpeys

Anna Eriksson ja hänen aviomiehensä, elokuvaaja Matti Pyykkö avioituivat elokuussa vuonna 2008, ja heidän poikansa Jooseppi syntyi vajaat viisi vuotta myöhemmin.

Anna sanoo olevansa ylpeä perheestään ja lapsestaan.

”Olen saanut heiltä enemmän rakkautta ja hyvää kuin mikään työ on koskaan minulle antanut ja tulee koskaan minulle antamaan.”

Artistin ammatista siirtyminen ensin laulujen- ja sitten elokuvantekijäksi on vaatinut vuosikausien tinkimätöntä työtä. Annan viimeisen W-elokuvan valmistuminen oli kaikkiaan peräti kolmen vuoden prosessi.

Hän myöntää olevansa kunnianhimoinen, mutta Anna ei osaa pysähtyä nauttimaan työnsä saavutuksista.

”Olen yrittänyt harjoitella jouten oloa, mutta tekeminen on minulle suurin ilo, ja edellisen työn päätyttyä minulla on jo kiire saada uutta tekemistä sen tilalle.”

Anna tuntee ylpeyttä myös määrätietoisuudestaan ja periksi antamattomuudestaan taiteilijan työssään.

Toisaalta hän ei ole kuitenkaan jättänyt mitään merkittävää tekemättä sen vuoksi, että se olisi käynyt hänen ylpeydelleen.

”Iän myötä ylpeys on haalistunut, eikä omilla saavutuksillani ylpeily kuulu repertuaarini. Ylpeily on mielestäni keskenkasvuista.”

Anna Erikssonin mielestä elämän­kokemusten ahnehtiminen on turhaa, koska elämässä ollaan koko ajan peruskokemusten äärellä. © Tommi Tuomi

Anna Erikssonin mielestä elämän­kokemusten ahnehtiminen on turhaa, koska elämässä ollaan koko ajan peruskokemusten äärellä. © Tommi Tuomi

Kateus

Anna Eriksson on viime vuosina suominut ankarasti musiikki- ja viihdebisnestä ja kritisoinut suorasanaisesti taiteiden ja kulttuurin kenttää laajemminkin. Annalle hiljattain myönnetyn Espoo Cinè -palkinnon perusteissa häntä luonnehditaan rohkeaksi tekijäksi, joka uransa suuntaa vaihtamalla on noussut kansainvälisesti merkittäväksi nykytaiteilijaksi.

Aina hän ei ole ollut yhtä uskalias.

”Nuorena kadehdin rohkeita ihmisiä. Enää minun ei tarvitse. Nykyään olen myös toisten ihmisten onnistumisista ja saavutuksista onnellinen. ”

Menestyneenä artistina ja elokuvantekijänä Anna ei tunne olevansa kateuden kohde. Hän sanoo, että on epäsosiaalinen ihmisenä ajattelematta sitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

”En halua, että minua kadehdittaisiin, koska kadehtijat tuskin ajattelisivat minusta mitään hyvää.”

Takavuosina esiintyvänä artistina kiivaasti Suomea kiertäessään Anna huomasi, että hänen tapaamansa ihmiset lakkasivat ennen pitkää kysymästä häneltä kuulumisia.

”Se hiljaisuus saattoi olla osin myös kateutta”, Anna pohtii.

Hän kuvailee kateutta pieneksi, inhottavaksi tunteeksi, mikä kaivertaa aikansa ennen kuin se poistuu.

”Kateus on loppujen lopuksi hyvin naiivi tunne.”

Viha

Kun Anna Eriksson suuttuu, hän lietsoo itsensä vieläkin vihaisemmaksi, suuttuu omasta suuttumuksestaan, mutta leppyy sitten nopeasti.

”En nalkuta, vaan huudan suoraa huutoa. Kun olen kaikkein vihaisimmillani, niin kenenkään ei kannata tulla liian lähelle”, Anna naurahtaa.

Hän myöntää, että on joutunut hillitsemään tunteitaan: tavaroiden heitteleminen loppui, kun perheeseen syntyi lapsi, ja vihanpuuskansa Anna taltuttaa vetäytymällä omiin oloihinsa.

Lapsena Anna asui pitkään isänsä työnsä vuoksi Intiassa, Saudi-Arabiassa ja Tansaniassa. Muutot ja ympärillä olevien ihmisten vaihtuminen jättivät häneen korostetun miellyttämisenhalun, mikä säilyi aina Annan kiivaimpiin keikkavuosiin saakka.

”Kiukku kääntyi sisäänpäin enkä pitänyt enää itsestäni. Tänä päivänä uskallan sanoa, jos jonkin asia harmittaa minua, eikä maailma ole siihen kaatunut. Elämä on nyt helpompaa, mutta aika kauan siihen meni, ennen kuin rohkenin näyttää, miltä minusta aidosti tuntui.”

Anna ei ole vihainen ihmisille, mutta selkeät vääryydet ja epäoikeudenmukaisuudet saavat hänet vihastumaan. Vihaa nostattaa nykyään myös ihmisten tahallinen kahtia jakautuminen, mikä näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa.

”Vallalla on yhden totuuden ajattelu, eikä asioista enää keskustella. Ihmisten ei edes tarvitse kohdata toisiaan, vaan kukin voi julistaa valmiiksi agitoituneena asiaansa muita kuuntelematta Twitterissä.”

Suuttuessaan Anna ei tunne koskaan yksinomaan vihaa, vaan hän tuntee olevansa muutenkin epätasapainossa.

”Kun tuntee voimakkaasti, tunteita pystyy hyödyntämään taiteellisessa työssä.”

Sisukkuus ja tinkimätön antautuminen taiteelliselle työlle on tehnyt laulaja Anna Erikssonista kansainvälisesti noteeratun elokuvantekijän. © Tommi Tuomi

Sisukkuus ja tinkimätön antautuminen taiteelliselle työlle on tehnyt laulaja Anna Erikssonista kansainvälisesti noteeratun elokuvantekijän. © Tommi Tuomi

Laiskuus

Kun on tehnyt kolme vuotta miltei tauotta töitä, ja W-elokuvan kuvausperiodin aikana 12 tunnin työpäiviä, niin voiko edes kuvitella, että elokuvantekijä olisi laiska?

Anna kuitenkin epäilee olevansa perusluonteeltaan laiska, mutta täyttävänsä joutilaisuutta tekemisellä.

Aikanaan peräti noin kahdensadan esiintymisen vauhdilla vuodessa paahtanut Anna sairastui uupumukseen jo alle 30 vuoden ikäisenä.

”Kun keikoilta palasi kotiin, täytyi levätä pari päivää, että jaksoi lähteä taas keikoille. Siitä jäi loppujen lopuksi ikävä tyhjyyden tunne.”

Toipuakseen Anna piti keikkailusta vuoden tauon ja mietti vakavasti, kannattaako hänen enää edes jatkaa esiintyvänä artistina. Kun hän alkoi tehdä omia laulujaan, Anna sai työhönsä uutta, innostavaa sisältöä ja polte tehdä ja esittää musiikkia palasi.

Vaikka myös elokuvanteko on eri vaiheineen ajoittain hyvinkin hektistä työtä, se ei tunnu Annasta yhtä kuluttavalta kuin tiivis keikkailu.

”Viihdemaailma on auttamattoman pinnallinen. Viihteessä kysymys on kuorista, mutta taiteessa sisällöstä.”

Anna pohtii hetken, että voisiko hän päästää itsensä sellaiseen tilaan, että ei saisi mitään aikaiseksi.

”Ehkä olen kuitenkin liian levoton laiskottelemaan.”

”Saita ihminen on myös tunteissaan saita eikä pysty antamaan rakkautta.”

Ahneus

Annalla oli lapsena tapana antaa lelujaan toisille lapsille, koska lahjojen antaminen tuntui hänestä paremmalta kuin niiden saaminen.

”En ole ahne, eivätkä raha ja mammona kiinnosta minua lainkaan.”

Maallisen hyvän lisäksi saatetaan hamuta elämänkokemuksia, mutta Anna epäilee, että se ei ole ahneutta. Hänen mielestä elämänkokemusten hakeminen on turhaa, koska elämässä ollaan koko ajan peruskokemusten äärellä.

”En kuitenkaan luopuisi missään nimessä itselleni rakkaista asioista, yhdestäkään minulle rakkaasta ihmisestä tai kodistani.”

Sen sijaan saituutta Anna ei pysty ymmärtämään.

”Pakon edessä voi joutua tinkimään, mutta muuten saituus on huono piirre ihmisessä. Saita ihminen on myös tunteissaan saita eikä pysty antamaan rakkautta.”

Ylensyönti

Anna Eriksson laskettelee ulkomuistista baskikeittiön tyylin kalaruoan reseptin kaikkine mausteineen.

Anna rakastaa hyvää ruokaa ja myös sen valmistamista. Hyvä ruoka on hänelle iso ilo elämässä. Anna on erikoistunut kalaruokien valmistamiseen, koska hän myös kalastaa itse.

”Innostus ruokaan tulee minulle äidin perintönä. Hyvä ruoka on rakkaudenosoitus niille ihmisille, joille sitä tarjoaa.”

Anna ei ole koskaan ylensyönyt eikä hän ole eläessään ollut laihdutuskuurilla. Hän on pannut merkille, että varsinkin sosiaalisessa mediassa puututaan herkästi siihen, miltä muut näyttävät, mutta kukaan ei ole tullut sanomaan suoraan arvostelemaan Annalle hänen ulkonäköään.

”Ulkonäkökeskeisyys korostuu viihteessä. Taiteen maailma on ulkonäön suhteen armollisempi.”

Himo

Annan suurin himo on kunnianhimo. Hän sanoo, että ilman kunnianhimoa häneltä olisi jäänyt kaikki tekemättä.

Uteliaisuus ymmärtää ihmistä ja elämää on Annan mielestä hänen kohdallaan liian lievä ilmaisu. Hänellä on himo ymmärtää ihmistä ja elämää, mistä syntyy taidetta: elokuvia ja musiikkia.

”Ihmisen elämä on levällään, mutta taiteen tavoitteena on päästä tiivistetysti elämän ja totuuden äärelle.”

Elokuvat jäävät elämään sen jälkeen, kun elokuvantekijää ei enää ole.

”Taiteessa on kysymys kuoleman pakoilusta ja siinä tiivistyy elämän tarkoitus, sen syy ja ydin.”

Lue myös: Taiteessaan Anna Eriksson luottaa alitajuntansa raakaan tuotteeseen – Näin taitelija ja laulaja käyttää hysteriaa apunaan

X