Anna: Kokki Teresa Välimäki lankesi ansaan ja sairastui masennukseen: ”Yrittäjä on yrityksensä tärkein pääoma – jos et pidä itsestäsi huolta, sinulla ei ole mitään”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Teresa Välimäki vuonna 2015 © © Tommi Tuomi/Otavamedia
Yrittäjyys on pakottanut Teresa Välimäen jaksamaan silloinkin, kun olisi vain halunnut levätä. Hän kertoo pitäneensä hulluina yrittäjiä, jotka eivät ole pystyneet pitämään lainkaan lomaa.

Kokki Teresa Välimäki kertoo Anna-lehdessä, kuinka unohti ottaa aikaa itselleen ja lopulta sairastui masennukseen.

Yrittäjyys on pakottanut Teresan jaksamaan silloinkin, kun olisi vain halunnut levätä. Hän kertoo pitäneensä hulluina yrittäjiä, jotka eivät ole pystyneet pitämään lainkaan lomaa.

”Yrittäjä on yrityksensä tärkein pääoma: jos et pidä itsestäsi huolta, sinulla ei ole mitään. Mutta lankesin siihen ansaan itse.”

Äidin kuoleman jälkeen voimat loppuivat

Teresa Välimäen äiti kuoli vatsasyöpään vuonna 2013 ja se jätti tyttären elämään ison kolon. Hän ei ehtinyt pysähtyä surutyöhön, ja uupumus vain syveni. Samaan aikaan tuli perheessä muitakin ongelmia, ja Teresa huomasi ensimmäistä kertaa, että omat rajat olivat tulleet vastaan.

Vielä hän vuoden yritti suorittaa niin töissä kuin vapaa-ajalla kaikkea, kunnes uupui ja meni lääkäriin.

Masennusdiagnoosin jälkeen Teresa myönsi itselleen, että omia elämäntapoja täytyy muuttaa perusteellisesti unirytmistä ja aamupalasta alkaen.  Hän myös vähensi menojaan rankalla kädellä.

”Jos minusta tuntuu, etten pysty tai jaksa lähteä sopimaani menoon, perun sen surutta.”

Masennuksesta puhuminen avoimesti on auttanut

Teresa Välimäki kertoi avoimesti lapsilleen ja ystävälleen saamastaan masennusdiagnoosista. Aluksi hän ei halunnut syödä masennuslääkkeitä lainkaan.

”En ole koskaan halunnut manipuloida kehoani lääkkeillä tai vaikkapa e-pillereillä. Minua on inhottanut ajatus, että toisin itse kehooni ulkopuolelta jotain, mikä säätelee kehon normaalia toimintaa. Ajattelin, ettei sitä kuulu sorkkia”

Kävelylenkki ystävän kanssa auttoi myös ymmärtämään, että masennuslääkkeet eivät ole maailmanloppu.

Masennuslääkkeitä Teresa Välimäki soi melkein puolitoista vuotta ja hän koki, että ne toimivat hyvin.

Minä ensin -ajattelusta apua

Viime kesänä Teresa Välimäki otti aikaa itselleen ja lähti yksin Ranskaan. Siellä hän päätti, että tuo kotiin mukanaan ihanan kiireettömyyden ja rentouden, arki alkoi kuitenkin pyöriä kellon ja kalenterin mukaan. Elämä pitää taas pistää tärkeysjärjestykseen.

Hän on huomannut, että on tärkeää pistää itsensä etusijalle, jopa ennen perhettä.

”Mielestäni on todella tärkeää, että sisäistää ”minä ensin -ajattelu” – mutta on oikeasti myös todella vaikeaa asettaa oma itse edelle. Vaikka elämässä tulee tällainen pysähdys, on hirvittävän vaikea muuttua. En voi väittää olevani siinä mielessä valmis.”

X