Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Annika Saarikko Anna-lehdessä: ”Jos alkaa esittää päättäjää, roolin kantamisesta tulee liian rankkaa”

Annika Saarikko ei usko, että yksikään puolue voi menestyä vain yhden henkilön varassa, mutta tunnistaa samalla omat vahvuutensa: ihmisten innostaminen ja joukkojen kokoaminen yhteisen asian äärelle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Päädyin tavoittelemaan puheenjohtajuutta, koska uskon keskustaan, sen arvoihin ja tarpeellisuuteen", ministeri Annika Saarikko kertoo vastikään julkistetusta päätöksestään.

Annika Saarikko ei usko, että yksikään puolue voi menestyä vain yhden henkilön varassa, mutta tunnistaa samalla omat vahvuutensa: ihmisten innostaminen ja joukkojen kokoaminen yhteisen asian äärelle.
Teksti:
Terhi Harper

”Politiikassa sanotaan, että tilaisuus tulee vain kerran ja siihen pitää osata silloin tarttua. Luulin jo oman tilaisuuteni menneen ohitse ja olin lopettanut asian ajattelun. Olin sinut sen kanssa. Nyt tajusin, että minun pitää käydä se kaikki läpi vielä kerran uudelleen”, Annika Saarikko, 36, kertoo Anna-lehdessä.

Tiede- ja kulttuuriministeriksi äitiyslomalta palaava Saarikko ilmoitti vastikään asettuvansa ehdolle keskustapuolueen puheenjohtajaksi. Päätös oli pitkän pohdinnan tulos.

Saarikko kertoo Annan haastattelussa harkintaprosessin käynnistyneen entisen valtiovarainministerin Katri Kulmunin eroilmoituksen myötä kesäkuussa. Vielä vuosi sitten Saarikko ei ollut ajatellut asettuvansa ehdolle.

Keskustelut keskustan kenttäväen kanssa ja yli puoluerajojen auttoivat lopullisen päätöksen tekemisessä.

”Minut sai heräämään ehkä ennen kaik­kea puolueen ihmisten huoli siitä, onko kes­kustaa enää merkittävänä voimana olemassa. Muidenkin puolueiden edustajat ottivat yh­teyttä ja sanoivat, että he haluaisivat, että Suomessa on yhä keskusta, vaikkeivat he itse kannatakaan sitä.”

Poliitikkokin on ihminen

Saarikosta on tärkeää, että suuri yleisö ymmärtäisi poliitikkojenkin olevan vain ihmisiä ja tekevän virheitä siinä missä muutkin.

Oma kansanedustajan ura käynnistyi oppositiossa suuren vaalitappion keskellä.

”Ymmärsin, että politii­kassa osat voivat vaihtua koska tahansa. Hyvät hetket eivät ole saaneet minua kuvittelemaan, että ne olisivat ikuisia”, Saarikko sanoo.

Puolueväen Saarikkoon kohdistamat odotukset ovat nyt korkealla. Kokenut poliitikko ei suostu ottamaan niistä paineita.

”Minulle ei ole suureellista kuvitelmaa siitä, että yksikään puolue voisi menestyä vain yhden henkilön varassa. Mutta tässä ajassa politiikka on yhä enemmän mielikuvia – sitä voi vastustella ja valitella, mutta näin se on – ja myös henkilöillä on mer­kitystä. Lisäksi uskon, että osaisin innostaa ihmisiä ja koota joukkoja”, Saarikko toteaa.

Saarikko näkee keskeisimmän mittarin omalle työlleen olevan sen, että tietää itse, kuka on.

”Jos alkaa esittää päättäjää tai yrittää olla muotokuva jostakin, roolin kantamisesta tulee liian rankkaa. Sen läpi näkee helposti.”

Annika Saarikko on tiede- ja kulttuuriministeri.

”Kävi kisassa miten tahansa, pelkoni ovat vähentyneet. Pelkään vähemmän sekä häviämistä että voittamista. Saan olla oma itseni, ja se riittää mihin riittää”, Annika Saarikko pohtii. © Mirva Kakko / Otavamedia

Puolison tuki merkitsee paljon

Kuluneena kesänä Annika Saarikko on pyrkinyt elämään niin tavallista lapsiperheaikaa kuin mahdollista.

”Olemme eläneet voimakkaasti tässä hetkessä. Taloremontin lisäksi olemme ta­vanneet ystäviä, sukuloineet ja viettäneet ai­kaa läheistemme kanssa.”

Saarikko on miehensä Erkki Papusen kanssa pohtinut paljon perheen ja työn yhteensovittamista. Puolison tuki ja ymmärrys siitä, millaista poliitikon työ on, merkitsevät paljon.

Tulevalta syksyltä Saarikko toivoo, että perheen arki säilyisi yhtä tasapainoisena kuin tä­hänkin asti.

”Toivon myös, että minulla ja Er­killä olisi arjen keskellä rohkeutta ottaa aikaa myös toisillemme, toisiimme jatkuvasti uu­delleen tutustumiselle ja kuulumisten kysy­miselle.”

Lue myös: Ministeri Annika Saarikko tunnustaa Kotiliedessä: ”Kohtaan työssäni paljon tilanteita, missä on minulle vierasta valtapeliä”

X