Anna-lehti: Helena Lindgrenia kalvoi 1990-luvulla tunne, että hän oli meikkitaiteilijana esiripun väärällä puolella – Näin päätös alanvaihdosta syntyi

Jaa artikkeliTilaa Seura
Helena Lindgren tunnustaa Annassa olevansa feministi. Sinkkuna eletyt vuodet ovat vain vahvistaneet sitä.
Helena Lindgren tunnustaa Annassa olevansa feministi. Sinkkuna eletyt vuodet ovat vain vahvistaneet sitä. Kuva: Pekka Mustonen, Otavamedia
Ura meikkitaiteilijoiden ykkösnimenä ei riittänyt nelikymppiselle Helena Lindgrenille. Hän halusi esiintymään. Uranvaihdos ei ollut kuitenkaan 1990-luvulla helppoa.

Helena Lindgren, 63, oli saavuttanut runsaat 20 vuotta sitten ammatillisesti paljon, mutta häntä kalvoi silti tyytymättömyys.

Lindgren oli noussut valokuvamalleja meikkaavasta avustajasta teatteriin ja elokuviin ja työskennellyt muun muassa Savonlinnan oopperajuhlilla päämaskeeraajana Kuningas lähtee Ranskaan -oopperassa. Hän oli meikkitaiteilijana uransa huipulla.

”Vaikka koko ajan tein, minusta tuntui kuin en olisi tehnyt mitään. Elämäni oli hyvää, mutta en ollut saavuttanut unelma-ammattiani”, Helena Lindgren kertoo Anna-lehdessä.

Aina kun esiintyjä nousi Helenan tuolista ja lähti lavalle, Lindgreniä kalvoi tunne, että hän on väärällä puolella esirippua. Hän tahtoi esiintymään.

Helena oli kokeillut laulamista jo parikymppisenä, kun hän pyöri rock-piireissä. Laulaminen jäi, kun Helenan poika, Niklas, syntyi. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin palo laulamiseen syttyi taas ja ajatus alanvaihdosta virisi Helenan mielessä. Lindgren kävi hakemassa vauhtia laulutunneilta ja siirtyi elättämään itsensä esiintyvänä taiteilijana. Samalla meikkitaiteilijan ura tuli tiensä päähän.

”Meikkaamiselle ei jäänyt enää aikaa. En voinut lähteä aikaisin aamulla maskeeraajaksi kuvauksiin, jos olin tullut yöllä myöhään laulukeikalta.”

Uranvaihdos ei käynyt kitkattomasti. Kannustavasta ja vapaamielisestä ilmapiiristä sai vielä 1990-luvulla haaveilla, ja Helenaa jopa pilkattiin.

”Nykyään uranvaihtoon suhtauduttaisiin suvaitsevammin”, Helena pohtii Annassa.

Ohjaaja-näyttelijä Sara Melleri vertaa Annassa Helenaa Madonnaan ja Marilyn Monroeen: hän on hypernaisellinen underground-kulttuurin ikoni, jota ei voi arvoida pelkän ulkonäön perusteella.

Moni yllättyi, kun Helena Lindgren luopui 26 vuotta sitten meikkitaiteilijan työstään. Kuva: Tommi Tuomi, Otavamedia

Helena Lindgren muutti omilleen ja tunsi nahoissaan ulkopuoliset odotukset

Helenan 1990-luvulle osuneet elämänmullistukset eivät jääneet alanvaihtoon. Kun hän erosi hieman myöhemmin pitkäaikaisesta puolisostaan, Jorma Uotisesta, hän muutti ensimmäistä kertaa asumaan yksin. Silloin hän tajusi, millaisia paineita yksin asuvaan naiseen kohdistetaan.

”Asenne oli pitkään, että voi, eikö sinulla vieläkään ole ketään. Jos minulta pyydettiin haastattelua, otsikko oli varmasti, että Helena on yhä yksin. Aloin jo itsekin tuntea ylläni varjon, että olen jotenkin vajaa, kun en pysty kertomaan, että minulla olisi mies. Se oli hullua”, Lindgren pohtii Annan haastattelussa.

Miehet eivät samanlaisista odotuksista kärsi. Heillä on enemmän malleja yksinelämiseen, eikä kukaan odota, että miehen olisi välttämättä löydettävä puoliso ollakseen kokonainen ihminen.

Helena Lindgren ja Jorma Uotinen olivat vuonna 1984 aikansa kiinnostavimpia pareja. 

Helena Lindgren ja Jorma Uotinen olivat vuonna 1984 aikansa kiinnostavimpia pareja.  Kuva: Kari Hautala, Otavamedia

Eikä uuden kumppani löytäminen ole tuntunutkaan helpolta. Helenalla on ollut muutama lyhyt romanssi, mutta miesten odotukset eivät ole kohdanneet Lindgrenin tarpeita.

Helena kokee, että miehet yleensä odottavat, että nainen siirtyy heidän maailmaansa, mutta se ei tunnu hänelle enää luontevalta.

”Siihen olen elänyt liian vahvan elämän.”

Lue koko juttu Annan numerosta 30/2020. Annassa kerrotaan myös, miten Helena Lindgrenistä tuli feministi ja kuinka Helena ja Jorma Uotinen löysivät toisistaan ystävät kymmenen vuotta eron jälkeen!

Lue myös: Jorma Uotinen on ollut erikoisuudentavoittelija nuoresta saakka: ”Rohkeus on häpeän voittamista”

X