Anna-lehti: Anni Hautala palaa Aamulypsyn juontajaksi – Janni Hussin sijaisuus on ohi: ”Tuntui kurjalta, että meitä aseteltiin vastakkain”

Anni Hautala palaa vanhempainvapaalta töihin iloisin mielin. Omien sanojensa mukaan hän voisi tehdä aamushow'ta radioon koko ikänsä, jos vain kuulijoita hänen höpinöilleen riittäisi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anni Hautala toivoisi voivansa pysäyttää ajan kulun hetkeksi, sillä vauva-aika on hujahtanut nopeasti.

Anni Hautala palaa vanhempainvapaalta töihin iloisin mielin. Omien sanojensa mukaan hän voisi tehdä aamushow'ta radioon koko ikänsä, jos vain kuulijoita hänen höpinöilleen riittäisi.
Teksti:
Kiia Heikkilä

Kun toimittaja ja juontaja Anni Hautala, 39, aloitti Suomipopin Aamulypsyn juontamisen vuonna 2006, hän ajatteli radiotyön olevan vain välivaihe, hän kertoo Anna-lehden haastattelussa.

Lokakuun viimeisenä perjantaina hän kuitenkin palaa vanhempainvapaalta Aamulypsylähetykseen Jaajo Linnonmaan ja Tuukka Ritokosken seuraan juhlimaan ohjelman 15-vuotissyntymäpäivää.

”Kun viisitoista vuotta sitten aloitimme, en olisi osannut kuvitella mitään siitä, mitä tuleman pitää”, Anni Hautala kertoo Anna-lehdessä.

Annista ja Jaajosta on tullut niin läheiset ystävät, että he ovat toistensa samanikäisten pienten poikien kummeja. Aamulypsyssä Anni työskenteli myös ohjelmassa vierailleen Hovimuusikko Ilkan, eli Ilkka Ihamäen kanssa.

Toukokuussa 2020 Anni ja Ilkka ilmoittivat suorassa lähetyksessä seurustelevansa ja odottavansa yhdessä vauvaa. Monet luulivat puheita huulenheitoksi, lähetykseen kuuluvaksi vitsiksi.

”Emme koskaan edes yrittäneet salailla suhdettamme, vaikka moni ilmeisesti luulee niin. Kävimme treffeillä, leffassa ja syömässä ihan kaikessa rauhassa. Kukaan ei vaan tajunnut, että olemme yhdessä”, Hautala hämmästelee.

Anni Hautala ja Jaajo Linnonmaa

Aamulypsy on valittu yhdeksän kertaa vuoden radio-ohjelmaksi. Kuvassa Jaajo Linnonmaa ja Anni Hautala vuoden 2018 Kultainen Venla -gaalassa © Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Aamulypsylle uusi vaihe

Anni Hautala päättää vanhempainvapaansa hieman haikein mielin mutta odottaa innolla myös töihin paluuta.

Vanhempainvapaiden aikana häntä sijaisti Janni Hussi. Jotkut kuvittelivat heidän välilleen jonkinlaista kilpailuasetelmaa, mutta todellisuudessa naiset ovat hyvät ystävät.

”Tuntui kurjalta, että meitä vertailtiin ja aseteltiin vastakkain. Olin itse suosittelemassa Jannia sijaisekseni. Hänen menestyksensä ei ole minulta millään tavalla pois, enkä ole kokenut asemaani uhatuksi, vaikka hän on sijaistanut minua onnistuneesti”, Hautala kertoo.

Hautalan vanhempainvapaan jälkeen Aamulypsyn juontajaporukka kasvaakin nelihenkiseksi, sillä Janni Hussi jatkaa työskentelyä kolmikon kanssa.

Kun Anni Hautala tuli ensimmäisen kerran äidiksi 27-vuotiaana, hän oli huolissaan töihin paluusta. Yksitoista vuotta myöhemmin tilanne on toinen.

”Kannoin silloin enemmän huolta omista työmahdollisuuksistani ja siitä, jatkuuko kaikki ennallaan vanhempainvapaan jälkeen. Nyt olen paljon varmempi ja luottavaisempi asemastani ja osaamisestani.”

”Äitiydestä tuli suorittamista”

Anni Hautala on saanut iän myötä itsevarmuutta ja luottamusta työn lisäksi äitiyteen.

”Tiedän kaikkien vaiheiden menevän nopeasti ohitse. Päivät ovat välillä pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Turha stressaaminen teki äitiydestä ensimmäisenä vauva-aikana rankempaa.”

Aiemmin hän kantoi herkemmin huolta siitä, ettei lapselle vaan kävisi mitään ikävää. Nykyään lasten on helpompi antaa kirmata vapaasti. Myös suhtautuminen materiaan on muuttunut.

”Pojallamme on hyvin vähän leluja, ja itse olen ostanut hänelle vain yhden helistimen. Hän ei tunnu kaipaavan niitä, vaan viihtyy vispilöiden kanssa,” Hautala kertoo yksivuotiaastaan, joka tapaa aukoa keittiön laatikoita ja tyhjentää niiden sisällön lattialle.

Esikoiselleen hän osteli jatkuvasti uusia leluja.

”Älyttömin hankintani oli liikkuva koira, jonka tarkoitus oli stimuloida lasta ryömimään sen perässä.”

Jälkikäteen Anni Hautala on tunnustanut itselleen hamstranneensa aikoinaan esikoisen vauva-ajalle liikaa harrastuksia.

”Äitiydestä tuli suorittamista. Lapsi nukkui huonosti, mutta silti pyörin vauvauinneissa ja muskareissa väsyneenä ja imetyksestä laihtuneena luurankona.”

Lue myös: Anna-lehti: Anni Hautala rakastaa hauskoja ihmisiä, mutta pysyttelee erossa energiasyöpöistä: ”Nauran töissä niin paljon, että välillä itken”

X