Anna-lehti: Ujosta Erika Vikmanista kasvoi sisukas tangokuningatar – ”Olen jonkin verran huomionkipeä, mutta en mitenkään sairaalla tavalla”

Hieman huomionkipeäksi tunnustautuva Erika Vikman haluaa esiintyä sosiaalisessa mediassa vain parhaimmillaan. Lapsena ujo tyttö on löytänyt paikkansa ja ensirakkautensa musiikkimaailmasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Hieman huomionkipeäksi tunnustautuva Erika Vikman haluaa esiintyä sosiaalisessa mediassa vain parhaimmillaan. Lapsena ujo tyttö on löytänyt paikkansa ja ensirakkautensa musiikkimaailmasta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Alisa Kaukio

Vuonna 2016 tangokuningattareksi kruunattu Erika Vikman, 26, kertoo Anna-lehdessä olleensa lapsena äärimmäisen ujo tyttö, joka pelkäsi puhua vieraille ihmisille.

Erityisen nöyryyttävinä Erika muistaa ala-asteen musiikkitunnit ja laulukokeet, kun lapset pakotettiin laulamaan koko luokan edessä.

Kun seuraa ulospäinsuuntautuvaa minihameissa ja pienissä bikineissä Instagram-kuvissaan poseeraavaa Erikaa tänä päivänä, monen on vaikea ymmärtää, ettei hän ole aina pitänyt esiintymisestä.

”Nyt nautin siitä, että minua kuunnellaan, ja silloin haluan olla parhaimmillani. Olen kai jonkin verran huomionkipeä, mutta en mitenkään sairaalla tavalla. Se kuuluu artistin ammattiin ja on osa työtäni”, Erika Vikman kertoo Anna-lehdessä.

Tangokuningatar Erikasta ei tullut pop-tähteä Idolsissa

Erika on aina ollut sitkeä ja sisukas tavoittelemaan unelmaansa. Hän osallistui Idolsiin vuonna 2013. Erika tippui kerran, palasi villinä korttina, mutta karsiutui taas.

Seuraavina vuosina Erika osallistui Tangomarkkinoille kahdesti. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2015 hän tuli finaalissa toiseksi.

”Epäonnistumiset antoivat minulle uutta buustia yrittää yhä enemmän. Kunnianhimoni on aina ollut kova – ja myös rakkaus tähän lajiin. Tiesin, että tämä on minun juttuni, enkä antanut vastoinkäymisten lannistaa minua.”

Seuraavana vuonna Erika kruunattiin tangokuningattareksi.

Erikan ystävyys Dannyyn syveni hiljalleen rakkaudeksi

Kilpailun jälkeen Erika halusi kuulla vuonna 2015 tuomaristossa istuneelta Dannylta työstä musiikkialalla, ja Danny mentoroi.

Alkuun pari piti suhteensa piilossa, kunnes he totesivat, ettei salailussa ollut tolkkua.

Molemmat olivat mukana tosissaan, eivätkä ihmisten mielipiteet 50 vuoden ikäerosta hetkauttaneet kumpaakaan.

Danny olikin Erikan varsinainen todellinen ensirakkaus.

”Minua on aina kiinnostanut itseäni viisaampien ihmisten seura, ja olen tykännyt kuunnella heidän juttujaan. Olen aina ollut siinä mielessä muiden silmissä vähän outo ja erilainen.”

Nyt musiikki- ja viihdealalla Erika Vikman kokee olevansa omiensa joukossa.

”Enää en tunne itseäni poikkeavaksi, koska saan elää ja olla saman henkisten ihmisten keskellä. Alallamme vallitsee iättömyys.”

Erika ja Danny eivät motkota toistensa ajankäytöstä tai menemisistä.

”Ikäerollamme ei koskaan ole ollut meille mitään merkitystä”, Erika Vikman kertoo suhteestaan Dannyyn Anna-lehdessä. © Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Erikan ja Dannyn suhde perustuu tasa-arvoon ja molemminpuoliseen kunnioitukseen

Rakkaudessa Erikalle merkityksellistä on se, että kumpikaan ei kahlitse toistaan tai määräile.

”Tärkeintä on tila: molemmilla on oikeus elää omaa elämäänsä, mutta silti ollaan yhdessä.”

Parisuhteessa hän vaatii tasa-arvoa. Molempien työt ja menot ovat yhtä tärkeitä eikä kumpikaan määräile toisen menemisiä tai motkota ajankäytöstä. Myös kunnioituksen täytyy olla molemminpuolista.

”Riitatilanteissa ei nimitellä tai haukuta rumilla sanoilla.”

Toista ei saa koskaan alistaa.

X