Anna-lehti: Malli Maryam Razavi, 38, nauttii nyt äitiydestä: ”Olen tehnyt asioita hitaammin ja myöhemmin kuin ikäiseni”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Maryam Razavi sai esikoisensa 27. toukokuuta.
Maryam Razavi sai esikoisensa 27. toukokuuta. Kuva: Ari Heinonen, Otavamedia
Malli ja stylisti Maryam Razami sai ensimmäisen lapsensa 38-vuotiaana. Nyt Maryam kertoo Anna-lehdessä, kuinka hän oli jo hyväksynyt jopa lapsettomuuden mahdollisuuden, kun lopulta tuli raskaaksi.

Kun Maryam Razavi, 38, tapasi puolisonsa Leo Stillmanin muutama vuosi sitten, he tiesivät jo ensitreffeillä, että haluavat yhdessä lapsen.

”Alusta asti olemme ajatelleet lähes kaikista asioista samalla tavalla. Välillämme ei ole ollut mitään turhaa”, Maryam kertoo Anna-lehdelle.

Pari yritti lasta kuitenkin puolitoista vuotta tuloksetta. Razami yritti olla murehtimatta, mutta tunteet heittelivät ylös ja alas.

Kuukatisten alkaminen kertoi, että keho toimii normaalisti, mutta olihan se joka kerta pettymys.

Lopulta parilla kuitenkin tärppäsi.

”Olimme jo hakeutumassa lapsettomuustutkimuksiin, kun vauvamme ilmoitti tulostaan.”

Maryam oli kyllä käsitellyt mielessään sitä mahdollisuutta, että lasta ei tulisikaan. Hän iloitsi lähellään olevista pienokaisista, kummilapsista ja ystävien lapsista, vaikka ne eivät olleetkaan omia.

”Kun minusta sitten tuntui, että pystyn elämään kaikkien mahdollisuuksien kanssa, huomasin olevani raskaana.”

Vanhemmaksi tulo melko myöhällä iällä ei sekään tuntunut Razavista erikoiselta. Hän on omien sanojensa mukaan muissakin asioissa late boomer, hän puhkeaa kukkaan, kun muut ovat tehneet iälleen tyypillisiä asioita jo pitkän tovin.

”Olen tehnyt asioita hitaammin ja myöhemmin kuin muut ikäiseni. Nuorena kehityin hitaasti ja olin pitkään aivan lapsi. Vielä 13-vuotiaana juoksentelin metsässä ja leikin keijukaista, kun kavereilla olivat jo aivan muut asiat mielessään.”

Freelancerina työskentelevä Maryam haluaa palata töihin joustavasti ja pitää samalla Celestian lähellään. 

Freelancerina työskentelevä Maryam haluaa palata töihin joustavasti ja pitää samalla Celestian lähellään. Samalla lapsi oppisi työnteon mallin. Kuva: Ari Heinonen, Otavamedia

Ensimmäiset vuorokaudet synnytyksen jälkeen ilman isää

Maryamin synnytys oli pitkä, eikä osannut varautua siihen etukäteen mitenkään. Hän kertoo Anna-lehdelle, että oli kyllä saanut paljon tietoa eri kivunlievitysmenetelmistä ja synnytysasennoista, mutta ennen kokemattomaan tilanteeseen oli silti mahdotonta varautua.

”Neuvolassa neuvottiin kirjoittamaan etukäteen ylös, mitä synnytyksessä mahdollisesti toivoo. En oikein tiennyt, mitä olisin kirjoittanut. Koska en yhtään voinut arvata, miten kaikki tulisi menemään, en halunnut sulkea mitään pois. Pyrin pitämään itseni avoinna kaikelle, mitä eteen voisi tulla.”

Synnytyksen aikana Razavi ajatteli monta kertaa, että naiset ovat kyllä käsittämättömän vahvoja kestäessään synnytyksen kerto toisensa jälkeen. Hän ei kuitenkaan halua lietsoa synnytyspelkoa kenessäkään.

”Minusta on turha kerrata ja muistella synnytystä sen tarkemmin. Siitä on myös niin vähän aikaa, etteivät ajatukseni ole vielä jäsentyneet. Uskon, että jokainen synnytys on aina erilainen.”

Synnytystilanteeseen vaikutti myös osaltaan korona. Isä sai olla synnytyksessä mukana, mutta sairaalaan sai tulla vasta varsinaiseen synnytyssaliin.

Pari odotteli synnytyksen etenemistä mahdollisimman pitkään kotona. Lopulta he pääsivät Naistenklinikalle melkein suoraan ponnistamaan.

Maryam Razavi on tehnyt juuri vielä julkaisemattoman dokumentin laulaja Jannasta. Sen esityksistä neuvotellaan vielä.

Maryam Razavi on tehnyt juuri vielä julkaisemattoman dokumentin laulaja Jannasta. Sen esityksistä neuvotellaan vielä. Kuva: Niclas Mäkelä, Otavamedia

Parin esikoistyttären, Celestian, synnyttyä Leo sai olla perheensä kanssa vain muutaman tunnin. Pari seuraavaa päivää Maryam ja lapsi olivat sairaalassa kaksin.

”Nautin lapsesta tietysti itse, mutta samalla surin sitä, ettei Leo voinut jakaa kanssamme ensimmäisiä vuorokausia. Se oli hänelle menetys”, Razavi kertoo Annassa.

Lue koko juttu Anna-lehden numerosta 35/2020! Siinä Maryam Razavi kertoo myös, kuinka hänen syöpää sairastava äitinsä Kaija voi nyt ja kuinka hänen ja Leon perheet ovat ottaneet Celestian vastaan. Lue myös Anna-lehden verkkojuttu Maryam Razavista!

 Lue myös: Stylisti-malli Maryam Razavi kertoo äitinsä parantumattomasta syövästä Annassa: ”Muistan koko ajan, että voin menettää elämäni tärkeimmän ihmisen”

X